Kari Kuivalainen: Päivä kahden ihmisen
Kari Kuivalainen oli aiemmin osallistunut euroviisukarsintoihin säveltäjänä. Vuonna 1986 oli vuoro astua solistina puikkoihin.
Kuivalainen oli säveltänyt vuoden 1985 euroviisukarsinnan kakkosen ja suureen suosioon nousseen "Haaveissa vainko oot mun". Laulun tulkitsi Riki Sorsa.
Vuonna 1986 Kuivalainen oli Yleisradion kutsusäveltäjä ja hän etsi laululleen tulkitsijaa. Kaija Koo kieltäytyi, joten hän lähti itse kisaan.
Balladi "Päivä kahden ihmisen" voitti helmikuussa Suomen-karsinnan.
Bergenissä pidetyssä kansainvälisessä finaalissa laulun nimi oli Never The End. Se keräsi 22 pistettä ja oli 15. Belgia antoi Suomen balladille eniten pisteitä (8).
Kisan voiton vei Belgia laululla J´Aime La Vie. Sen laulaja Sandra Kim oli vasta 13-vuotias, ja Belgia joutui valehtelemaan artistin iän, sillä alaikäraja oli 16 vuotta.
Kari Kuivalainen on vaikuttanut euroviisujen jälkeen Frimanin ja Virve Rostin perustamassa Menneisyyden vangit -yhtyeessä.
Teksti: Paavo Rytsä
