Kekkosen hautajaiset
Presidentti Urho Kekkonen kuoli elokuun viimeisenä päivänä 1986. Hän nukkui pois kotonaan Tamminiemessä. Valtiolliset hautajaiset järjestettiin viikkoa myöhemmin.
Viimeisinä vuosinaan Kekkonen pysytteli valtiollisen elämän ulkopuolella, eikä hän muutenkaan esiintynyt julkisuudessa.
Kekkosen sairaudesta ei koskaan annettu tarkkaa selvitystä. Oireiden on katsottu viitanneen verisuonien tukoksista johtuneeseen dementiaan. Potilastietoja ei tosin ole tallella.
Kekkoselle pidettiin näyttävät valtiolliset hautajaiset 7. syyskuuta. Hänet siunattiin Helsingin tuomiokirkossa ja haudattiin Hietaniemen hautausmaalle.
Teksti: Paavo Rytsä
