Keramiikan kuningas Birger Kaipiainen
Birger Kaipiaista on kutsuttu keramiikan ruhtinaaksi ja koristelijoiden kuninkaaksi. Arabian tehtaalla suunnittelijana yli 50 vuotta tyoskennelleen keraamikon tyyli inspiroi sekä aikalaisia että myöhempia suunnittelijapolvia. Ohjelma "Varttia yli kaksitoista ja hiljaisuus" on matka Kaipiaisen taiteen maailmaan.
Kaipiaisen värikylläinen, runsas ja samalla hienostunut keramiikka ja design ovat tuttuja varmasti kaikille suomalaisille, vaikka tekijää ei aina osattaisikaan nimetä. Suurin osa Kaipiaisen tuotannosta on uniikkiteoksia. Hänen ainoa sarjatuotantoon suunnittelemansa astiasto, Paratiisi vuodelta 1969, koristaa monen suomalaisen ruokapöytää.
Dokumentissa seurataan taiteilijan työn kiehtovia vaiheita Arabian tehtailla. Kaipiainen kertoo myös vaikutteistaan, jotka liittyvät monilta osin ortodoksiseen kulttuuriin ja bysanttiin.
Teksti: Emilia Kemppi
