Koti ja sisustus 80- ja 90-luvuilla
Nousukausi ja ulkomailta omaksutut tyylit vaikuttivat koteihin 80-luvulla ja koteihin ilmestyi paljon uusia uusia esineitä vohveliraudoista vhs-nauhureihin. Tietokoneet ja elektroniikka valloittivat kotien arjen lopullisesti 90-luvulla.
80-luvun koti (klippi 1)
80-lukuun liittyviä ilmiöitä kodeissa olivat mm. pastellivärit, pyökki, tammiparketti, mustat kalusteet ja astiat, kromi, kulmikkuus, palapeilit, mikroaaltouuni, Commodore 64, vohvelirauta, vhs-nauhuri, seinille ripustettavat koristeviuhkat ja Rubikin kuutio. Juppikulttuuri ja ulkoisen muodon korostus toi koteihin myös kuntolaitteet.
Nousukauden vaikutukset (klippi 2)
Sisustusarkkitehti Kaisa Blomstedt kokee 80-luvun rahabuumin pilanneen suomalaista makua ja tyyliä: Rahalla hankittiin kiireesti kaikkea, sisällöstä välittämättä.
Kodin ja perheiden muutokset (klippi 3)
Nousukautta seurasi lama 1990-luvun alussa. Turvattomana aikana kodin merkitys korostui. Monet toiminnot ja elämykset, jotka ennen liittyivät kodin ulkopuolelle, siirtyivät koteihin.
Ravintolassa käynnit vähenivät, sillä ruokaa tehtiin enemmän kotona, elokuvat vuokrattiin kotiin ja musiikkia kuunneltiin stereoista omassa olohuoneessa.
Suomalainen tyyli (klippi 4)
Viestintäpsykologi Mirka Parkkisen mukaan suomalaiset eivät uskalla luottaa tarpeeksi omaan makuunsa ja ostavat usein huonekalukauppojen tarjoamia valmiita kokonaisuuksia.
90-luvulla alettiin sisustuksessakin tehdä enemmän persoonallisia ratkaisuja ja yhdistelemään vapaasti eri aikakausien tyylejä. Kuluttajatietoisuus lisääntyi ja ekologisuuteen alettiin kiinnittää huomiota.
Uudet asuinalueet ja yhteisöllisyys (klippi 5)
70-luvulla rakennettujen kolkkojen betonilähiöiden jälkeen asumisviihtyvyyteen kiinnitettiin nyt enemmän huomiota. Kaupunkiasumisen eristyneisyyttä haluttiin vähentää. Yksinkertaisilla asioilla kuten yhteisen pihapiirin hoidolla pyrittiin edistämään ihmisten kohtaamista.
Ikea Suomeen (klippi 6)
Ruotsalainen huonekalukauppaketju Ikea rantautui Suomeen vuonna 1996. Edulliset ja itsekoottavat huonekalut valloittivat nopeasti monet suomalaiskodit.
Uutta ja vanhaa funkkiskodissa (klippi 7)
Sökö Kaukoranta ja Nina Jalmanen ovat sisustaneet kotiaan menneiden vuosikymmenien hengessä. Heidän mielestään 90-luku on sekakulttuurin aikaa, eikä ajalle ominaista tyyliä oikeastaan ole, vaan jokainen voi yhdistellä eri tyylejä ja aikakausia makunsa mukaan.
90-luvun trendejä (klippi 8)
Persoonallisuus ja viihtyisyys korostuivat entisestään ja sisustuksesta oli tullut monien harrastus. Tyylilajien sekoittelu, pelkistetyt muodot ja vaaleat värit olivat suosittuja. Kotitietokoneiden yleistyminen vaati niiden huomioimista sisustuksessa.
Paluu juurille (klippi 9)
Yksinkertaisuus, valoisuus ja luonnonmukaisuus ovat olleet suomalaisen kodin hyviä ominaisuuksia, joita monet suunnittelijat ovat yrittäneet vaalia.
90-luvulla ryhdyttiin sisustussuunnittelussa ja muotoilussa ammentamaan jälleen enemmän omasta kulttuurista ja innoitusta tarjosi mm. Kalevala. Myös vanhat käsityöperinteet ovat heränneet henkiin uuden sukupolven innostuksen myötä.
Teksti: Heidi Sommar
