Kun näppärät tytöt ja valkotakkiset miehet hoitivat vaalilaskennan
Suomalaiset pääsivät seuraamaan presidentinvaalin tuloslaskentaa ensimmäisen kerran televisiosta vuonna 1962. Kuusi vuotta myöhemmin tulospalvelu otti historiansa ensimmäiset tietotekniset askeleensa.
Aiemmin oikeusministeriön ja STT:n kanssa yhteistyössä tehtyä tuloslaskentaa oli saattanut seurata vain "ääniradion" puolella. Nyt tulosstudio siirrettiin Pasilan tv-keskukseen.
Vaalien tulospalveluun oli valmistauduttu huolella. Yleisradion edustaja Kaarlo Orkovaara selvittää seikkaperäisesti, miten tieto vaalipäivänä siirtyy paikasta toiseen.
"Vahvistetun aikataulun mukaisesti keskusvaalilautakunnan yhdysmies tiedottaa keskukseemme tietonsa, joka tulee keskuksen välittämänä näppärille ja tottuneille tytöille puhelimen ääressä."
"Kun on havaittu, että tiedot ovat jotakuinkin oikeita, kaikki kuulovirheisiin tai sellaisiin pohjautuvat virhemahdollisuudet on eliminoitu pois, annetaan tietokaavake laskijoille..."
"Kun kaikki on saatu selville, niin silloin onkin jo aika viimeisen silauksen antamiseen tälle kaavakkeelle, ja sen jälkeen se vahtimestarien kiireisten askelten saattamina viedään eri kohteisiin, josta tämä tieto saatetaan maailmalle."
Vuonna 1968 tulosstudiossa oli valmistauduttu tekemään lähetystä aina aamuviiteen asti. Luvassa oli myös "jonkinlainen viihteellinen ohjelmamme, tällä kertaa viihteestä vastaavat kirjailijat kommentteineen".
Tulosten laskentakeskuksessa systeemisuunnittelija Pentti Heinäsmäki näyttää, miten asiat tulosiltana etenevät. Ensin tiedot lävistetään ja sitten ne konekäsitellään. Valmiit tuloslistat jaetaan eteenpäin tv:lle, radiolle ja STT:lle.
Meteli laskentakeskuksessa on kova. Heinäsmäen taustalla valkotakkiset miehet tarkistavat, että koneet ovat kunnossa.
Teksti: Petra Himberg
