Mauri Sariolan pyynnöstä huolimatta: 500 kg lihaa
Yhtye 500 kg lihaa esitteli näkemyksiään ja kokeellisia sovituksia Antti Archreniuksen ja Uuno Kailaksen runoista. Kirjailija Mauri Sariola ei vakuuttunut.
Kauko Röyhkän ja Maritta Kuulan tähdittämä yhtye 500 kg lihaa, ei kuulunut rikoskirjailijalegenda Mauri Sariolan suosikkeihin.
Jopa "tahallisesti ärsyttäväksi" kuvailtu yhtye toimi aktiivisimmillaan 80-luvulla. Yhtyeen ensilevy, Etkös ole ihmisparka (1982), sisälsi sävellyksiä tunnettujen suomalaisrunoilijoiden teksteistä ja kokeellisia versioita tunnetuista virsistä. Levyn nimikappale on niin ikään Juhana Cajanuksen virsi.
Väärän kuninkaan päivä -ohjelmassa yhtye esitti Antti Achreniuksen virren Joutukaa, sielut. Esityksen jälkeen oli Sariolan vuoro kertoa mielipiteensä esityksestä. Sariola ihmetteli nuorten artistien innostusta "pilata" vanhoja, onnistuneita sävellyksiä, vaikka voisivat yhtä hyvin luoda jotain täysin omaa ja uutta.
Röyhkä taas puolusti oikeuttaan "veisata virsiä" omalla tyylillään, koska kyllähän ihmiset kirkoissakin niitä veisaavat. Hänen mukaansa tarkoituksena oli lähinnä tuoda esille se kolkko tunnelma, joka alkuperäisistäkin virsistä välittyy, kun niitä sunnuntai-aamuna kuuntelee radiosta.
Teksti: Ville Matilainen
