Miltä tuntui mennä kouluun Arvi Lind?
Uutisankkuri Arvi Lind, kuuluttaja Marjo Wilska, Pasilan poliisi sekä Länsi-Pasilan ala-asteen oppilaat kertovat kokemuksiaan koulun aloittamisesta.
Jännitti. Hermostutti. Jännitti. Isä oli mukana. Mutta ei itkettänyt yhtään. Ei itkettänyt yhtään.
Koulun alku on monelle pienelle ihmiselle elämän suurimpia juttuja. Tutut kasvot vaihtuvat vieraisiin eikä elämänrytmi ole ensimmäisen koulupäivän jälkeen enää ennallaan.
Ylen uutisankkuri Arvi Lind muistelee, että suurin helpotus kansakoulun aloittamisessa oli hyvä ja turvallinen opettaja. Opettajattarella oli myös äärimmäisen turvallinen nimi. Lind kertoo myös esiintymisuransa aloittamisesta heti ensimmäisen luokan kevätjuhlassa. Ankkuri debytoi koulunäyttämöllä olemalla osa Prinsessa Ruususen linnanmuuria.
Vaikka alussa hermostuttaa, kultaa aika onneksi pian myös jännittävimmät muistot.
Teksti: Ville Matilainen
