Olli Lindholm – mies Yöstä
Dokumentissa seurataan Olli Lindholmin elämää nykyhetkessä ja muistellaan lapsuutta ja nuoruutta Porissa ja Pomarkussa. Olli kertoo dokumentissa tärkeistä ihmisistä uransa varrella ja esittelee lapsuuden ja nuoruuden maisemiaan.
Lindholm arvostaa juuriaan Porissa ja Pomarkussa. Villi poika oli äitinsä silmäterä ja kärsivällinen eno toimi lapsenvahtina, kun äiti kävi töissä puuvillatehtaalla.
"Köyhän pitää olla nöyrä." Vaarin sanat olivat painuneet Olli Lindholmin mieleen jo lapsena, ja tämän ohjeen hän on pitänyt mielessään koko uransa ajan. Välillä on ollut jyrkkiä alamäkiä ja Lindholm muistaa vielä hyvin ajan, jolloin hän teki työtä siivousfirmassa ja ajoi taksia elättääkseen perheensä.
Nuoren Ollin luottohenkilö oli hänen enonsa. Mummolan saunakamarissa Olli kuunteli enonsa levyjä ja opetteli soittamaan kitaraa. Näiden vuosien aikana eno myös korjaili sisarenpoikansa mopot ja ohjeisti nuorta miestä elämää varten.
Jussi Hakulisen ja Ollin yhteistyö on kantanut hedelmää etenkin 2000-luvulla. Miehet muistelevat vanhalla keikkapaikalla kuinka sydänverellä laulut syntyivät nuorena. Miehet puhuvat myös vaikeammista ajoista, jolloin yhteydenpito katkesi vuosiksi.
Ohjelmassa päästään tutustumaan myös Olli Lindholmin perheeseen, ystäviin ja koko Yö-yhtyeeseen. Ohjelman on toimittanut ja ohjannut Kirsi Markkanen.
Teksti: Eeva Sani
