"Tapaamme tässä ohjelmassa Pentti Saarikosken, keravalaisen talonomistajan", alkaa tammikuussa 1974 taltioitu henkilökuva kirjailijasta, jonka elämää julkisuus on alkanut jo häiritä.

Tuolloin 36-vuotias Saarikoski oli ollut julkisuudessa 16 vuoden ajan. Eletty elämä ja yleisen henkisen ilmaston muutokset olivat jättäneet jälkensä: kirjailija oli moneen asiaan pettynyt.

"Turhauma on tullut. Oon huomannut ettei kirjoittamalla noin vaan vaikuteta. Kirjoittamisella on merkitystä, mutta se on toinen kuin mitä mä ajattelin 60-luvun alkupuolella."

Vuonna 1961 Saarikoski oli julistautunut kommunistiksi. Kanta oli ennallaan, mutta nyt syyt poliittisen kotipesän valintaan pohdituttivat häntä.

"60-luvulla mun poliittinen toiminta oli kontaktin etsimistä. Nyt mä koen että se jotenkin epäonnistui. Mä läksin liikkeelle liian yksilöllisistä lähtökohdista, enemmän kuin aatteen vuoksi. (...). Mä toivon olevani jonkinlainen kommunisti, mutta sehän nyt on sellainen asia jonka päättää muut ihmiset, olenko vai enkö."

Oliko hän siis irtisanoutumassa aatteestaan? "Monesti tällasta vanhemista ja viisastumista sanotaan kyynillisyydeksi ja luopumiseksi, mutta ei se sitä ole, se on luonnonmukaista kehitystä."

Ravintola Kosmoksessa kuvatussa haastattelupätkässä Saarikoski puhuu lempikaupungeistaan ja eurooppalaisuudesta. "Mä tunnen itseni olen enemmän eurooppalaiseksi kuin suomalaiseksi. Mä oon jopa ulkonäöltäkin pikkasen vieras." Ulkomailla oli helpompi olla. "Siellä mä voin olla yks monista."

Saarikoski oli hiljattain innostunut uudestaan nuoruuden rakkaudestaan, antiikin kirjallisuudesta. "Se on ehjä kokonaisuus, sitä voi hallita, toisin kuin nykyistä elävää maailmaa." Toimittaja piti suuntausta "ukkoutumisena". "Miten sitä nyt ukkoutuu, jos nuortuu."

Henkilönä Saarikoski oli ollut "mediapersoona" jo pitkään: hänen tekemisiään seurattiin ja hän kertoi asioistaan mielellään medialle. Tämän tv-haastattelun lopuksi nähdään ja kuullaan tilannetta hyvin kuvaava tapaus.

"Mä oon niitä ihmisii joilla on niin sanotusti alentunut itsetunto. Mä en tunne olevani olemassaaan, jossei musta puhuta. Siis toiset ihmiset huolehtii mun olemassaolosta. Mä sitä enää niin paljon tarvitse, koska se... (puhelin soi). Mä käyn puhelimessa. Haloo... päivää... ei just oikeen sovi kun mullon täällä tv-ykkönen... mut joskus tossa kolmen-neljän maissa. Joo selvä. - Siel soitti tv-kakkonen."

Teksti: Petra Himberg