"Punakoneeksi" kutsuttu Neuvostoliiton legendaarinen jääkiekkomaajoukkue hallitsi MM-areenoita melkoisen suvereenisti 1960-luvulta 1980-luvun loppuun. Punapaidat olivat muita taitavampia ja kestävämpiä, mutta heillä oli myös takanaan valtava koneisto, jonka tehtävänä oli varmistaa, etteivät neuvostourheilijat häviä.

Jo neuvostopelaajien fyysiset ulottuvuudet olivat vaikuttavat, muistelee MM-joukkueiden vaatturi Erkki Nieminen oheista ohjelman alussa. Maalivahti Vladimir Tretjak oli joka paikasta senttikaupalla Jorma Valtosta isompi.

Suomalaisvalmentaja Rauno Korpi pääsi seuraamaan neuvostoliittolaisia valmennusmetodeja läheltä jo uransa varhaisessa vaiheessa. Ohjelmaa tehtäessä hän valmisteli kirjaa Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkueen historiasta. Itse punakone-nimitys periytyi alun perin USA:sta, jossa sillä tarkoitettiin baseballjoukkue Cincinnati Redsiä.

Jääkiekko käynnistyi Neuvostoliitossa toden teolla vasta toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1954 muukin maailma havahtui huomaamaan, että jotain uutta on tapahtumassa: maa vei Kanadan suusta MM-kullan kisojen ensikertalaisena.

Monilla Neuvostoliiton kärkipelaajilla oli jääpallotausta. Se selittää osaltaan luistelutaidon ja runsaan syöttöpelin merkittävää osuutta neuvostojääkiekossa. Korven mielestä Kanadan "tunnelijääkiekko" oli itse asiassa paljon konemaisempaa kuin "punakoneen". Neuvostokiekossa otettiin riskejä, rakennettiin muista poiketen kokonaisia pelaajaviisikoita, vaihdeltiin paikkoja, puolustajat nousivat ylös jne.

Kanadassa noudatettiin tiukempaa pelipaikkakuria, ja sikäläinen pelityyli oli suoraviivaisempi ja ennakoitavampi. Korven erottelun mukaan Kanadan hyökkääjät hakivat koko ajan maalia, kun taas neuvostopelaajat hakivat syöttelemällä ja paikkoja vaihtelemalla varmaa maalia.

Rauno Korpi kehuu neuvostovalmennusta laaja-alaiseksi, fyysisesti monipuoliseksi ja mielikuvituksekkaaksi. Juuri neuvostoliittolaiset muuttivat jääkiekon kausipelistä ympärivuotiseksi, ja monet heidän valmennusopeistaan siirtyivät länsimaihinkin.

Valmennuksen nurja puoli oli sen "totalitaarisuus": 11 kuukautta vuodesta vietettiin ankaraa leirielämää, jonka aikana perheitä ei juurikaan tavattu. Pelaajien yksityiselämässä oli paljon ongelmia. Testejä ja harjoitteita varten oli valjastettu kokonaisia laitoksia. Kyseessä oli johtavan sosialistimaan kunnia ja maine, ja ohjelmassa jääkiekkovalmennusta verrataankin suurvaltojen avaruuskilpaan. Periaatteena oli, Korpi tiivistää, että "venäläisessä urheilussa ei saa hävitä".

Teksti: Jukka Lindfors