Suomessa on skeitattu lähes yhtä kauan kuin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissakin. 1980-luvulla nuoret toivoivat rullalaudan tunnustamista kulkuvälineeksi polkupyörän tavoin.

Suomessa kiinnostus rullalautailuun lisääntyi erityisesti 1980-luvun loppupuolella. Rullalautailua ammattina Suomessa ei tällöin vielä tunnettu, joten esikuvia skeittareille löytyi esimerkiksi rapakon takaa.

Lajin vakuuttavuus oli koetuksella. Skeittareiden oli vaikea saada ääntään kuuluviin nuoren ikänsä takia. Skeittaus leimattiin usein vaaralliseksi lajiksi ja lähinnä pienen marginaaliryhmän häiriköinniksi.

Vuoden 1978 uutisinsertissa komisario Vantenilta ei ymmärrystä harrastukselle tipu.

"Minusta se on puhdasta hullutusta, eikä sillä ole minkäänlaista käytännön hyötyä tai merkitystä", komisario ilmoittaa.

Saman vuoden lokakuussa Helsingin Kaivopuistossa rullalautailtiin esimerkillisesti sammareihin, kypäriin ja polvisuojuksiin sonnustautuneina.

Kymmenen vuotta myöhemmin helsinkiläiset nuoret harrastajat istuskelevat Lepakkoluolan rampilla, hörppivät Bahama-appelsiinimehua suoraan purkista ja kertovat kunnon lautaan uppoavan tuhatkunta markkaa. Halvempaa ei kannata hankkia, sillä "kun semmoisella vähä hyppää niin se on oitis poikki."

Parasta skeittauksessa nuorten mielestä on sen haasteellisuus ja uuden oppiminen. Tulevaisuudelta toivotaan hyvää työpaikkaa ja parempia mahdollisuuksia rullalautailuun.

Teksti: Sanna-Katja Pohjalahti