Maailman urheileva nuoriso mittelee kesällä 2012 voimiaan jo kolmannen kerran samassa kaupungissa, Lontoossa. Aiemmista Lontoon kisoista 1908 ja 1948 on suomalaisilla runsaasti mukavia muistoja.

Vuoden 1908 olympialaiset oli määrä pitää Roomassa. Hanke jäi kuitenkin aikeeksi, sillä vuonna 1906 sattunut Vesuviuksen tulivuorenpurkaus asetti järjestäjämaan rahavanat uusiksi: olympialaisten sijaan varat ohjattiin tuhoutuneen alueen jälleenrakentamiseen. Kisat siirretiiin pidettäviksi Lontoossa.

Lontoon kisoissa 1908 tehtiin suomalaisittain tärkeää olympiahistoriaa: maamme oli ensimmäistä kertaa mukana virallisesti. Olimme tuolloin osa Venäjän keisarikuntaa, mutta vastaperustetun oman kansallisen olympiakomiteamme turvin Suomen suuriruhtinaskunta lähetti kisoihin oman joukkueensa. Joukkueessa oli 65 urheilijaa, kaikki miehiä.

Jo tätä ennenkin oli neljä suomalaisurheilijaa omalla kustannuksellaa käytännössä kisannut samalla tasolla osallistumalla Ateenan "välikisoihin" vuonna 1906. Avajaisissa he eivät olleet halunneet marssia Venäjän lipun alla. Asia oli ratkennut niin, että miehet olivat marssineet kentälle Itävallan joukkueen joukossa ja poistuneet sieltä USA:n lipun alla.

Näistä miehistä painija Verner Weckman ja uimahyppääjä Toivo Nestori Aro osallistuivat myös Lontoon kisoihin. Weckman uusi siellä Ateenassa saavuttamansa kultamitalin. Aro puolestaan selvisi loppuotteluun, mutta ei kilpaillut siellä, sillä hänelle ei kerrottu, milloin kilpailu käydään.

Toinen maailmansota jäädytti pitkäksi aikaa toiveet maailman nuorison yhteisurheilusta. Vuoden 1940 kisat oli tarkoitus pitää Helsingissä ja vuoden 1944 Lontoossa. Sodan päätyttyä olympia-aate elvytettiin, ja kisat päätettiin pitää vuonna 1948 Lontoossa. Saksaa ja Japania ei kutsuttu mukaan.

Suomen edustusjoukkueelle koottiin matkakassaa olympiakeräyksellä. Kampanjaa mainostavassa filmissä nähtiin suomalaisten suorituksia Olympiastadionilla ja mm. Tapio Rautavaaran harjoittelua. Iskulauseet olivat osin kirkkohistoriankin inspiroimia: "Kun ropo kirstuun kilahtaa, niin piste Suomeen vilahtaa." Suomen urheilijoiden saavutuksille saisi hyvällä omallatunnolla hihkaista vain se, joka on tukenut keräystä.

Ensimmäisissä sodanjälkeisissä kisoissa suomalaiset menestyivät hienosti vanhassa mahtilajissaan painissa sekä voimaa ja tarkkuutta vaativissa keihäässä ja seipäässä. Lenni Viitala voitti kultaa vapaapainissa, ja Kelpo Gröndahl sai hopeaa ja Reino Kangasmäki painisarjoissansa pronssia. Kaisa Parviainen saavutti ensimmäisenä naisurheilijanamme olympiahopeaa keihäässä ja Erkki Kataja seipäässä.

Suomalaiset olivat omaa luokkaansa myös voimistelussa. Kultaa tuli sekä joukkuekilpailussa että yksittäislajeissa. Erityisen hyviä suomalaiset olivat hevosella: siinä kulta jaettiin kolmen suomalaisen, Paavo Aaltosen, Veikko Huhtasen ja Heikki Savolaisen kesken. Voimistelijoiden valmentautumisesta Vierumäellä tehtiin erillinen uutisfilmi, jossa nähdään mm. Aaltosen ja Huhtasen tyylinäytteitä.

Suurimman sykähdyksen suomalaissydämissä aiheutti kuitenkin komea, laulajana ja elokuvistakin tunnettu Tapio Rautavaara, joka voitti miesten keihäskisassa kultaa. Heitto ei ollut pitkä, mutta pehmeästä mullasta ponnistaneet muut kilpailijat jäivät sen taakse. Rautavaara palasi kisoista juhlittuna sankarina, ja laulajanura lähti nousukiitoon.

Lontoon kisoissa 1948 kilpailtiin viimeisen kerran myös taidelajeissa: arkkitehtuurissa, kirjallisuudessa, kuvanveistossa, maalaustaiteessa ja musiikissa. Töiden tuli olla urheilun innoittamia.

Tässäkin suomalaiset pärjäsivät erinomaisesti: arkkitehtuurissa Yrjö Lindegren voitti olympiakultaa kaupunkisuunnittelussa työllään "Varkauden yleisurheilukeskus", ja kirjallisuudessa Aale Tynnin runo "Hellaan laakeri" palkittiin niin ikään kultamitalilla. Musiikissa Kalervo Tuukkasen sävellys "Karhunpyynti" sai hopeaa. Kaikissa lajeissa kirkkaimpia mitaleja ei jaettu lainkaan.

64 vuotta myöhemmin, kesällä 2012, Lontoossa kisataan jälleen. Kisoja varten kaupunkiin on rakennettu uusi olympiastadion, paikalle odotetaan yli kymmentä tuhatta urheilijaa 204 maasta.

Teksti: Petra Himberg