Erkki Tiihosen dokumentissa seurataan Suomen elokuva-arkiston toimintaa aikana ennen sen valtiollistamista. Mittava kotimaisten elokuvien restaurointiprojekti oli vuonna 1979 vasta alussa.

Maailman elokuva-arkistoinnin isänä pidetty ranskalainen Henri Langlois (1914–1977) on todennut: "Mykkäelokuvan voitokkaina aikoina syntyi niin paljon mestariteoksia, ettei kenellekään tullut mieleen, että olisi olemassa barbaareja, jotka tuhoaisivat nämä elokuvat tai antaisivat niiden kadota."

Aina 50-luvulle asti elokuvien säilymistä uhkasivat silloin käytettyjen materiaalien heikkoudet. Filmimateriaalina käytetty nitraattifilmi oli äärimmäisen tulenarkaa ja jopa itsestään syttyvää. Langloisin ajatuksiin voidaankin jälkikäteen lisätä, että vaikka vanhoista elokuvista pyrittiin - ainakin tietyissä piireissä - pitämään huolta, ei niiden pelkällä varastoimisella kyetty pitämään ajan hammasta loitolla.

Suomen elokuva-arkisto aloitti toimintansa vuonna 1957. Yksityisenä yhdistyksenä aloittanut SEA oli lajissaan viimeisimpiä Euroopassa. Arkiston tärkeimmiksi tehtäviksi määriteltiin elokuvien kerääminen, entisöiminen ja säilöminen.

Vanhojen suomalaisten elokuvien järjestelmällinen pelastamis- ja restaurointityö käynnistyi lopulta valtionavun turvin vuonna 1972. Alkuaikoinaan projekti vaati myös yksityisiltä toimijoiltaan suuria henkilökohtaisia sijoituksia.

Restaurointiurakan pääosa muodostui lopulta yli kolme vuosikymmentä kestäneestä nitraattimateriaalin pelastamisprojektista. Tämän tuloksena liki kaikki säilyneet kotimaiset näytelmäelokuvat saatiin pelastettua. Suomessa onkin yli 90 prosenttia kaikista elokuvista tallella. Monissa muissa maissa sama prosenttiluku kuvaa tuhoutuneiden ja menetettyjen elokuvien määrää.

Mittavan projektin onnistumisen takeena oli myös SEA:n lopullinen valtiollistaminen vuonna 1979. Arkisto pääsi tällöin jatkamaan toimintaansa vakaammalla pohjalla.

Erkki Tiihosen vuoden 1979 dokumentissa Suomen elokuva-arkistossa eletään vielä aikaa ennen valtiollistamista. Suuri restaurointiurakka on ensimmäisellä vuosikymmenellään ja sen onnistuminen epävarmaa.

Teksti: Ville Matilainen