Tinkimätön kapellimestari Paavo Berglund
Viulistina Radio-orkesterissa aloittanut Paavo Berglund toimi Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina vuodet 1962–1971.
Helsingissä 1929 syntynyt Paavo Berglund opiskeli Sibelius-Akatemiassa viulunsoittoa ja jatkoi kapellimestarin opintoja Wienissä. Vuonna 1952 hän debytoi orkesterijohtajana Helsingissä ja perusti samana vuonna Helsingin kamariorkesterin.
Radio-orkesterin ykkösviulistiksi Berglund tuli 1949, mutta omistautui vähitellen kapellimestarin työlle. RSO:n kapellimestarina hän aloitti vuonna 1955, ja ylikapellimestariksi hänet nimitettiin vuonna 1962.
Ahkerana ja tinkimättömänä harjoittajana tunnettu Berglund sai RSO:n johdossa ollessaan luotua vankan pohjan orkesterin nykyiselle tasolle. Hänen kaudellaan orkesteri aloitti myös ulkomaanesiintymiset ja saavutti kansainvälistä kuuluisuutta esimerkiksi kehutulla Englannin-kiertueellaan keväällä 1968.
RSO:n kautensa päätyttyä 1971 Berglund on toiminut ylikapellimestarina Bournemouthin sinfoniaorkesterissa, Helsingin kaupunginorkesterissa, Tukholman filharmonisessa orkesterissa sekä Tanskan kuninkaallisessa orkesterissa. Vierailujohtajana hän on johtanut maailman arvostetuimpia orkestereita.
