Udmurtit ovat suomalaisten kaukaisia kielisukulaisia Keski-Venäjällä. Teollistuneiden kaupunkien ulkopuolella muinaisusko ja kansanperinne elävät edelleen, vaikka laulavat mummotkin seuraavat nykyaikaista mediaa.

Koillis-Euroopassa, Uralin länsipuolella Kama- ja Vjatkajokien välissä sijaitseva Udmurtia oli neuvostoaikana kulttuurintutkijoilta suljettua aluetta, koska se kuului maan aseteollisuuden keskuksiin. Vuonna 1994 Anna-Leena Siikala pääsi tallentamaan vanhoja luonnonjumalien palvontarituaaleja pyhissä lehdoissa. Mirja Metsolan ohjaama dokumentti on harvinainen kurkistus elävään muinaiskulttuuriin.

Perestroikan ja Neuvostoliiton hajoamisen myötä pienet vähemmistökansallisuudet pääsivät kohottamaan omaa etnistä identiteettiään. Aikaisemmin omia juuria saattoi joutua häpeämään, mutta 1990-luvun puolivälissä udmurtilaisuus oli jo ylpeyden aihe, kertoo Tiina Makkosen radioraportti.

Kaupungistuneet ja venäläistyneessä ympäristössä kasvaneet nuoret olivat ajautuneet kauas juuriltaan, ja mummojen vaalima perinne oli monelle vierasta. Udmurtin kielen opetus oli kuitenkin lisääntymässä, ja vanhaa "pakanauskontoa" heräteltiin henkiin. Oli silti vielä liian vähän niitä, jotka "saavat vanhat laulut soimaan, niin että ne kiinnostavat myös nuoria".

Radiotoimittaja Unto Miettinen teki 1960-luvulla laajan selostussarjan suomalais-ugrilaisista kansoista. Miettisen reportaasissa esitellään mm. suomen ja udmurtin yhteneväisyyksiä ja udmurttien historiaa.

Udmurtiassa asui tuolloin 1,5 miljoonaa ihmistä, joista udmurtteja (aik. votjakkeja) selvä vähemmistö. Ohjelmassa toistetun virallisen neuvostonäkemyksen mukaan eri kansallisuudet elivät kuitenkin sovussa "kuin yksi yhtenäinen perhe", aivan kuten eri tasavallat "Neuvostoliiton kansojen perheessä". Udmurtit liitettiin kollektiivitalouden piiriin 1930-luvulla. Sosialismin aikana lukutaidottomuus oli hävitetty, ja tasavalta tarjosi korkeakouluopetusta udmurtin kielellä.

Udmurttien kulttuuria ovat merkinneet muistiin mm. suomalaiset M. A. Castren, Maximilian Buch, Uno Harva ja Yrjö Wichmann. he kuvailivat asukkaita rehellisiksi, sopuisiksi, työteliäiksi mutta jahkaileviksi. Myös sukupuolimoraali hätkähdytti tutkijoita: vapaat suhteet ja "ryhmäseksi" olivat suosittuja maaseudulla.

Miettisen jälkimmäisen ohjelman aiheena on udmurttien rikas kansanperinne, erityisesti sananlaskut ja kansanlaulut. Tutkija Pjotr Pozdejevin mukaan "votjakki ei voi kuvitella elämää ilman laulua". Parhaat laulajat osaavat jopa kuusi tuhatta runosäettä. Ylevään neuvostotapaan Pozdejev kehuu runoperinteen ilmentävän "sukkeluutta, siveellistä puhtautta ja rehtiä kansallishenkeä".

Teksti: Jukka Lindfors