Katariina Lillqvistin ja Hannu Salaman dokumenttikuunnelma esitteli jo vuonna 2004 saman Mannerheim-hahmon, josta neljä vuotta myöhemmin nousi valtakunnallinen kohu.

Mannerheimin sukupuolinen suuntautuminen on kuunnelmassa vain sivujuonne. Olennaisempaa on hänen roolinsa katkerasti muisteltuna valkoisen armeijan kenraalina.

Uralin perhonen on 1900-luvun alkuvuosikymmenten Pispalasta kertova balladi, jossa "sireenit ja pirtupullot, kielletyt laulut joukkohaudan reunalla, piikalikkojen veriset sikiöt, punakaartin raadot, hiljaisuus ja uhma tunkeutuvat tähän päivään". Se on historiaa, joka tekijöiden mukaan on haluttu unohtaa.

Kuunnelman kertojana on purettava puutalovanhus. Tarinan ensimmäinen hahmo on kapinaan osallistunut ja vankileirin kautta sikiönlähdettäjäksi päätynyt Anna (näyte 1).

Kirgiisi Dirgilin toi mukanaan Suomeen hänen kotikyläänsä tutkimusmatkallaan eksynyt tsaarinupseeri, joka halusi kenraaliksi. Suomessa kenraali hylkäsi "perhosensa". Tämä haavoittui Tampereen taisteluissa, ja muuan vanhus kantoi kirgiisin turvaan Pispalaan (näyte 2).

Elvira Kärpäsen mies pakeni kapinan jälkiselvittelyissä Venäjälle eikä palannut sieltä elävänä. Elviira rakastuu samasta ilmansuunnasta tulleeseen Perhoseen ja valmistaa merkillistä maalausta verisestä Mannerheim-kentaurista (näyte 3).

"Tammisaaren yliopistossa" tuomiotaan istunut Maisteri haaveilee matkustavansa eteläamerikkalaiseen Penedon työläissiirtokuntaan. Hänen unelmansa kuolevat katkeran lakkotaistelun myötä (näyte 4).

Uralin perhonen on todellisuuteen pohjautuva fantasia, joka tuo mieleen Gabriel García Márquezin romaanin Sadan vuoden yksinäisyys. "Punakaartin tyttöjen veriset esiliinat, noidutussa lammessa kelluva vinttikamari tai Pispalaan 30-luvulla eksyneen kirgiisin merkillinen suhde Mannerheimiin ovat elementtejä, joista rakentuu surrealistinen kuva punaisen harjun pulavuosien aikaisesta alitajunnasta", Lillqvist kuvaa teosta.

Teksti: Jukka Lindfors