Videotreffit-ohjelmassa haettiin seuraa sinkuille. Ohjelman mottona oli ettei kukaan häviä. Valituksi tulleet pääsivät lemmenlomalle, ja loput osallistujat saivat kännykän liittymineen, johon kiinnostuneet saivat soittaa.

Ohjelma erottui napakymppityylistä, siten että kilpailijat valitsivat kahdesta eri sinkkuehdokkaasta suosikkinsa videoesittelyjen perusteella. Videoilla ehdokkaat kertoivat itsestään, esittelivät harrastuksiaan sekä pukeutuivat mieleisiinsä rooleihin aina ramboista hovineitoihin.

Videollaan parhaiten hurmannut henkilö pääsi studioon kyselemään kilpailijoilta kysymyksiä ja valitsemaan parin itselleen. Valitsematta jääneet saivat kännykät, joiden numerot paljastettiin katsojille ohjelman lopussa.

Ensimmäisen tuotantokauden päättyessä esitettiin ohjelma "Videotreffien jälkeen", jossa ohjelmaan osallistuneet kertoivat kokemuksiaan. Puhelujen määrä oli yllättänyt monet ohjelmaan osallistuneet, niitä oli tullut useita satoja.

Osallistujien puhelumääriä esiteltiin myös joka jaksossa erilaisten top-listojen avulla. Ensimmäisen tuotantokauden suosikki oli Taru, joka keräsi yhteensä 2000 puhelua.

Ohjelmaa juonsivat Marita Taavitsainen ja Jarmo Luttinen, myöhemmin Taavitsaisen juontajaparina nähtiin Kummelistakin tuttu Heikki Hela. Keväästä 2001 lähtien ohjelmassa nähtiin myös astrologi Maarit Laurento, joka luki tähtikarttoja pareille.

Syksystä 2001 ohjelmaa uudistettiin ja juontajaksi tuli Thea Khalifa. Kännykkäbuumi oli vaihtunut internethuumaan ja se näkyi myös ohjelmassa. Katsojat saattoivat osallistua netin kautta livechattiin, johon vastailivat ohjelmassa kulloinkin vierailevat julkkikset, kuten viimeisessä klipissä nähtävät Nylon Beatin Erin ja Jonna. Uutuutena nähtiin myös voittajaparien tekemät videoterveiset.

Videotreffien formaatti oli suomalaisen Filmiteollisuus Oy:n käsialaa. Ohjelman myötä tehtiin myös tv-historiaa, sillä se oli ensimmäinen ulkomaille myyty suomalainen televisioformaatti. Ohjelma myytiin englantilaiselle Pearson Televisionille, tosin se ei koskaan edennyt tuotantoon asti.

Teksti: Heidi Sommar