Lainaus:
kk_carmen kirjoitti:
Ymmärrän siinä mielessä tekijöitä, että kun Kotikadullakin on ollut niin paljon erilaisia henkilöitä ja suhteita, niin kaikkia lankoja ei vain voi pitää käsissään. Varmaan tässäkin kävi niin, että Aleksin esittäjä ei voinut jatkaa (moneskos Aleksi se viimeinen oli), niin oli pakko kirjoittaa pois sarjasta. En muista vaikka silloin olisi joku selitys annettukin. Siis miksi Aleksi ei enää tule Teemulle.
|
Muistaakseni ei ollut mitään selityksiä. Ihan samoin kuin Martin tapauksessa, joka sentään oli Tampereella. Vasta paljon jälkeenpäin, kun Lauralle piti todistaa, että lapset piti jättää Pertille ja Eevalle, Janne sanoi, että oli "Martin parhaaksi" luopunut tätstä.
Ei kuulostanut ollenkaan uskotavalta. Ensinnäkään sellainen ei ole koskaan lapsen parhaaksi, jos vanhempi on suht'koht' normaali. Toiseksi Pirkko oli jo sopeutunut eroon ja antanut Jannen tavata lastaan, joten miksi hän olisi näin yht'äkkiä muuttanut mieltään?
Mielestäni kun lapsi on kerran sarjaan "synnytetty", niin minimitapus on että hänen valokuvansa on esillä ja edes kerran vuodessa vanhempi sanoo "ei sovi silloin, koska tapaan poikaani/tytärtäni".
Tuleepa tässä mieleen myös se Martin äkkikääntymys muslimiksi. Nyt olen lukenut, että vain pieni osa Suomen muslimeista on noin hartaita. Jos René olisi sellainen ollut, olisimme nähneet hänen rukoilevan, mutta mitään sellaista ei esitetty. Hänen korkea koulutuksensakin (lääkäri) viittaa siihen, että hän oli maallistunut siinä missä kristitytkin.
Edelleen, lasten ei vielä edellytetä rukoilevan säännöllisesti ja aikuisillakin rukoilua voi siitää. Sitä paitsi ennen rukoilua pitäisi suorittaa rituaalinen pesu.