|
Eilen loppui Vallan linnakkeen toinen kausi. Tosi ikävä tulee, ennen kuin kolmas kausi tulee):
Sarjaa voi ylistää monestakin syystä, mutta ehkä eniten pidän siitä, että siinä ihmiset kohtaavat todellisia, vaikeita ongelmia ja kasvavat niiden myötä - mutta myös rakkauden ansiosta. Ei vain tyydytty siihen, että Kasper ei halua lapsia vaan hän uskalsi uudelleen kohdata lapsuutensa traumansa (isä käytti hyväksi ja hän hyökkäsi lopulta isän kimppuun) menemällä tapaamaan dementoinutta äitiään. Hieno kuvaus siitä, miten äidin laulaman tuutulaulun myötä Kasperin mieli muuttui, samoin sanataon kohtaus, jossa e-pillereitä luovuttiin.
Myös naispääministeri Birgitten elämä näyttää valoisammalta sekä ammatillisesti että henkilökohatisesti. Hienoa että hyväksytään, että nainenkin voi upota työhönsä ja miten saavutuksista voi olla oikealla tavalla ylpeä ja että sekä näytetään, mitä seurauksia vanhempien valinnousta lapsille on (tässä tapauksesta avioerosta), että myös niistä voi selvitä.
Todella yllätyin, kun Philipin suhde Cecilieen päättyi, kun olin siihen jo sopeutunut, varsinkin kun C. oli kaikin puolin kunnon nainen myös P:n lapsia kohtaan. Mutta jälkikäteen kaikki on johdonmukaista: kuten Birgitte sanoi, P. luovutti liian helposti, kun vaimo oli liian kiireinen uudessa työssään (juuri tuo "avioliittomaienn" riita taisi todistaa, että suhde on vielä pelastettavissa), ja kuten C. sanoi, P. aloitti uuden suhteen kun oli vielä kiinni entisessä.
Tästä näkee, että ihmisuhteista saa parasta draamaa, kun on kiinnostavat henkilöt ja heidät pannaan haastaviin tilanteisiin.
|
29.05.2012, 19:59
Lineaarinen näkymä (oletus)
