En tiedä tarkotetaanko tällä yleisesti kirjotuksia vai lukiokursseja. Vastaan kuitenkin kirjoitusten perusteella.
Viime kesänä aloitin heinäkuussa lukemaan historiaa ja mantsaa. Luin aina yhden kurssikirjan vuorotellen, ja sain loppujen lopuksi luettua kaikki kirjat koulun alkamiseen mennessä (historiassa 6, mantsassa 4 (tosin jätin neljännen kurssin kirjan lukematta

). Ensimmäisen jakson aikana luin vielä toiseen kertaan kirjat läpi sekä kolmannen kerran historian pakolliset. Kummastakin tupsahti loppujen lopuksi syksyllä E, vaikka panostin historiaan paljon enemmän. Mantsasta loppui puhti kirjotusten lähestyessä ja meninkin koesaliin jo hiukan luovuttaneena. Näköjään kuitenkin sensorit ja opettaja tykkäsivät vastauksista.
Keväällä kirjoitin englannin, äikän ja bilsan. Bilsa oli melkeinpä ainoa aine, mihin luin. Aluksi luin aika paljon (varsinkin joulu-tammikuussa), mutta kolme viikkoa ennen bilsan kirjoituksia mulla paloi päreet ja jätin lukemisen sikseen. Kolmas reaali oli jo vähän liikaa.

Onnistuin saamaan kuitenkin C:n ja itse koe olikin yllätävän helppo. Jos oisin jaksanut panostaa vielä lisää viimeiset viikot, olisi varmaan ollut numero lähempänä E:tä. Äikästä luin kerran kielioppisäännöt sekä teoriat tekstitaitoon. Numero jäi ikävästä pisteen vaille M:stä. Englantia en lukenut paria sivua kielioppia enempää ja numero jäi kaksi pistettä E:stä. Huomasi lukulomalla, kuinka koulu-uupumus oli tehnyt tehtävänsä. Ei millään kiinnostanut enää lukea enkä edes välittänyt, minkä numeron tulisin saamaan.