Lainaus:
kk_clarissa kirjoitti:
Liittyy sikäli, että naimisiin meno ei ole mikään onnen tae, vaikka niin Hollywood-filmeissä opetetaan.
|
Mutta ei myöskään tae epäonnistumisesta. Hyvin monet avioliitot ovat onnellisia loppuun saakka, ja jos nyt kuninkaallisissa pysytään, niin hyvä esimerkki on Ruotsin prinssi Bertil, jonka avioliitto oli erittäin onnellinen Lilianin kanssa. Bertilhän ei voinut mennä heti naimisiin Lilianin kanssa, koska hän oli kruununperimyksessä ensimmäinen. Kolmekymmentä vuotta he elivät salaisessa suhteessa, ja vasta sitten kun Carl Gustavista tuli kuningas, he saivat luvan mennä naimisiin. Olivat silloin noin 60-vuotiaita. Rakkaus kesti kaikki koettelemukset, ja sen surun, että eivät voineet koskaan hankkia lapsia. Bertil on jo kuollut, mutta Lilian elää yhä. Nyt hän on yli 90-vuotias, ja käsittääkseni hyvin sairas.
Myös vanhat suomalaiset filmit päättyivät siihen, että pari sai vaikeuksien ja väärinkäsitysten jälkeen toisensa. Ja elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka. Näin annettiin katsojan ymmärtää. Joten ei tämä opetus ole pelkästään Hollywoodista tullut.

Ja monessa filmissä käy nykyäänkin juuri niin, että hääkellot pimputtelevat. Saatikka sitten RL:ssä.