Olette varmasti tehneet hyvän valinnan, kun olette hakeneet Tampereen yliopistoon hallintotieteitä opiskelemaan. Itse olen nyt ensimmäisen vuoden opiskellut ja neljä olisi vielä jäljellä. Muutin Tampereelle toiselta paikkakunnalta ja voin kyllä sanoa, että Tampere on todella mainio kaupunki pienenkin kunnan jälkeen, juuri sopivan kokoinen. Tampereen yliopistossa saa laadukasta opetusta, jossa myös ensi vuonna siirrytään oppimisperusteista järjestelmään, jolloin vanhan kurssin tietoja käytetään seuraavalla kurssilla, jolloin päällekkäisyyksiä ei pitäisi kovinkaan paljon tulla.
Tutkintouudistus on varmasti hyvä homma, koska nyt teillä uusilla fukseilla on mahdollisuus ensin kartoittaa kaikki kandidaattisuunnat ja sitten vasta tehdä päätös, että mikä suunta kiinnostaa. Pelkän Governancen perusteella se on aika haastavaa ennen ollut, koska joissakin pääaineissa osa käsitellyistä aiheista on hieman erilaisia ollut kuin olen kuvitellut, mutta kaikki ovat varmasti olleet hyödyllisiä kursseja ja kasvattaneet tulevaa ammattitaitoani.
Pääsykokeita ei tarvitse jännätä, kunhan vain yritätte omaksua Governancen tärkeimmät punaiset langat ja tottahan toki vanhoja valintakokeita kannattaa yliopiston sivuilta katsella, jotta tiedätte, että mitkä ovat olleet ennen tärkeimpiä painotuksia. Ensimmäistä vuottanne yliopistossa ette tule unohtamaan, joten nyt vain panostamaan loppurutistukseen. Tsemppiä teille jokaiselle valintakokeeseen!