|
Yksi television mielenkiintoisimmista musiikkiviihdeohjelmista on varmasti ollut Ykkösen Hotelli Sointu, jonka elinkaari ajoittui jonnekin vuosituhannen vaihteen aikoihin. Siinä oli juontajakaksikkona Essi Wuorela silloin vielä nousujohteisesta lauluyhtye Rajattomasta sekä sittemmin muissa yhteyksissä tunnetuksi tullut Arto Nyberg ja sisältönä mm.biisin ja artistin yllättävä yhdistäminen sekä biisityöpaja, jossa lauluntekijälle annettiin aihe, tekstiin sijoitettava lause ja neljä tuntia aikaa vääntää kappale.
Hotelli Sointu on jäänyt mieleen oivaltavana ohjelmana, jonka palasia olisi mukava nähdä Elävässä arkistossakin. Tosin ymmärrän hyvin, jos tekijänoikeuskysymykset estävät tämän.
Biisityöpajan idea ei kuitenkaan ollut ohjelmaa varten keksitty, vaan se lanseerattiin alunperin keväällä 1997 Vanhalla pidetyissä varjoeuroviisuissa. Tuona vuonnahan Suomi oli Jumbo-Jasminen myötä ansaitulla jäähyllä varsinaisista kisoista, joten tällaiseen vitsiin oli vähintäänkin varaa. Silloin voiton vei Liisa Akimof kappaleellaan Kuume, jonka kertosäe kuului "Doctor doctor, hasta la vista, asteikko loppuu kuumemittarista". Tuossa skabassa olivat mukana myös mm.Ultra Bra sekä Don Huonot, jotka levyttivätkin omat kisabiisinsä ja saivat niistä aika isoja hittejä. Pakollinen lause, joka tuossa kisassa kappaleeseen piti upottaa oli "yön viimeinen drinkki aamiaiseksi vaihtuu". Akimofin kappale on kerran esitetty televisiossakin, Heimo Holopaisen ohjelmassa, jonka nimeä tai kanavaakaan en muista.
Biisityöpajaideaa on viime aikoina pitänyt hengissä Elmu, joka Heikki Salon johdolla on innostanut helsinkiläisravintolassa vierailevia artisteja parin tunnin biisintekoon. Tulokset ovat olleet monesti jopa häkellyttävän hyviä, tuollainen aivomyrsky saattaa saada aikaan paljon hyvää.
|