yle.fi
Hae yle.fi:stä:

YLE TV2 su klo 22.05    

   
 
  PAKETTI
       Jaksot 2010

 Jaksot 2009

 Jaksot 2008




     
     
       
 
 
17.1.2010
TV2:n hyvän mielen ohjelman Paketin neljäs tuotantokausi käynnistyy jaksolla, jossa paljastuu kaksi tärkeää henkilöä juontaja Jani Toivolan lapsuudesta ja nuoruudesta. Paketin lähettää matkaan Aune Kolehmainen Tuupovaaralta. Hän haluaa kiittää Jania poikkeuksellisesta ystävyydestä, joka alkoi jo Janin ollessa pikkupoika. Jani puolestaan lähettää yllätyslahjan entiselle teatteri-ilmaisun opettajalleen. Kun Jani opiskeli teini-ikäisenä näyttelemistä, hän tunsi itsensä erilaiseksi kuin muut. Häntä pohditutti niin ihonvärinsä, isäsuhteensa kuin seksuaalinen suuntautumisensa. Jani kiittää viisasta opettajaansa Merja Talvelaa, joka auttoi häntä löytämään oman paikkansa maailmassa. Ohjelman uudessa osiossa tavalliset suomalaiset voivat lähettää kiitoksen toisilleen. Ensimmäinen Katsojan paketti kuljettaa mukanaan Inka Räsäsen kiitoksen äitipuolelleen tuesta, jota tämä antoi suuren tuskan hetkellä. Paketti perustuu israelilaisen tv-formaattiin. Ohjelman konseptiin kuuluu, että Paketti saapuu ovelle vailla tietoa lähettäjästä, vain aika ja paikka menneisyydestä on merkitty. Vastaanottaja löytää Paketin sisältä yllätyslahjan ja kirjeen. Niiden avulla selviää, kuka on lähettäjä ja mikä on tämän viesti.

24.1.2010
Paketin toisessa jaksossa palataan näyttelijä Juha Veijosen nuoruuteen. Hän lähti talvella 1975 kävelemään kaverinsa Repen kanssa Helsingin Lauttasaaresta jään yli kohti isovanhempiensa mökkiä. Jää petti, mutta pojat pelastautuivat kuin ihmeen kaupalla. He kävelivät viluissaan takaisin rantaan ja soittivat ensimmäistä näkemäänsä ovikelloa. Oven avasi aikakauden huippujulkkkis, Viktor Klimenko. Veijonen kiittää nyt Paketissa Klimenkoa saamastaan avusta ensimmäistä kertaa tuon vuoden jälkeen. Klimenko taas lähettää Paketin eteenpäin miehelle, jonka ansiosta syntyi Klimenkon legendaarinen kasakkahahmo. Sen avulla hän paitsi saavutti menestystä, myös oppi arvostamaan paremmin venäläistä syntyperäänsä. Katsojan paketissa entinen alkoholisti, joka oli jo menettänyt lähes kaiken elämässään, kiittää vuosien takaista pelastusenkeliään.

31.1.2010
Wilson Kirwa juoksi Suomen mestariksi 400, 800 ja 1500 metrin matkoilla vuonna 2000. Yksikään toinen ei ole koskaan tehnyt samaa temppua samoissa kisoissa. Nyt Wilson kertoo Paketissa lupauksesta, jonka takia hän juoksi kaikki nuo matkat. Yllätyslahja lähtee miehelle, joka pakotti Wilsonin pitämään sanansa. Lisäksi TV2:n hyvän mielen ohjelma kuljettaa Wilsonille kiitokset tämän järjestämästä unohtumattomasta Kenian-matkasta. Katsojan paketissa Satu Viskari kertoo, miten hänen äitinsä ei hyväksynyt häntä sellaisena kuin hän on. Satu lähettää yllätyslahjan varaäidilleen.

7.2.2010
Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän vanhemmat elivät elämänsä viimeiset vuodet Iin vanhainkodissa. Hyssälä kiittää Paketissa vanhainkodin johtajaa, vanhaa koulukaveriaan Pirkko Hanhisaloa hänen vanhempiensa saamasta hyvästä hoidosta ja itse kokemastaan myötäelämisestä. Hän muistelee myös sodan runtelemaa isäänsä ja topakkaa äitiään, joka liki kuolemaansa saakka soitteli eduskuntaan ja antoi ohjeita, mitä nappia Liisan tuli painaa äänestyksissä. Hyssälä itse saa yllätyslahjan vanhalta hammaslääketieteen kurssikaveriltaan. Paljastuu, että Hyssälä oli paitsi ahkera opiskelija, myös melkoinen bilehile, eikä muista paljoakaan juhlista, joiden järjestämisestä häntä nyt kiitetään. Katsojan paketissa tamperelainen Sakari Lisma kiittää ex-vaimoaan elämänsä kahdesta tärkeimmästä asiasta: tyttäristään.

7.3.2010
Ympäristöministeri Satu Hassi kuuli vuoden 2000 budjettiriihen keskellä, että hän sairastaa ärhäkkää rintasyöpää. Syöpä löytyi tutkimuksissa, joihin gynekologi oli hänet kaukoviisaasti lähettänyt. Jos Hassi olisi odottanut seuraavana vuonna saapuvaa ensimmäistä kaupungin seulontakutsua, olisi syöpä todennäköisesti levinnyt, ja hän ollut nyt haudassa 4-5 vuotta. Gynekologi Maija Kajan saa Paketissa lämpimät kiitokset nykyiseltä europarlamentaarikolta. Kajan puolestaan lähettää yllätyslahjan sydänkirurgian professori Hannu Savolaiselle. Muisteloissa palataan lääketieteen opintoihin 1975, jolloin paketin lähettäjän oli pakko mennä itkemään laitoksen siivouskomeroon. Katsojan paketissa Kullervo Rauhala kertoo, kuinka hänen maailmansa romahti vaimon traagiseen kuolemaan vuonna 1998. Kullervo kiittää Petroskoista Suomeen muuttaneita ystäviään, jotka auttoivat häntä löytämään elämälleen uuden suunnan.

21.3.2010
Näyttelijä Juha Kingelin kiittää Paketissa juontaja Janne Katajaa siitä, että Janne on auttanut häntä monissa elämän myrskyissä. Kun Juha oli asunnoton, Janne majoitti hänet mutkattomasti yksiöönsä. Janne lähettää paketin luokanvalvojalleen Anneli Koposelle, jonka tähtisilmät tekivät pieneen koulupoikaan lähtemättömän vaikutuksen. Anneli kannusti Jannea koulussa esiintyjäksi ja puuttui topakasti asiaan, kun Jannea kiusattiin koulussa. Anneli oli myös Jannen ensimmäinen ihastus ja viisas kasvattaja, jonka elämänohjeita Janne opettaa nyt edelleen omalle jälkipolvelleen. Katsojan Paketissa Tuulia Haikarainen kiittää Kauko Raatiniemeä, joka pelasti hänen henkensä. Tuulia oli lahjakas voimistelija, joka joutui vakavaan autokolariin 13-vuotiaana. Elämän suunta muuttui kerta heitolla, kun Tuulia menetti oikean kätensä, ja onnettomuudessa menehtyi myös oma äiti. Tuulia lähettää yllätyslahjan ensiapua antaneelle Kaukolle.

 
Jani Toivola. Kuva: YLE

Juha Veijonen. Kuva: YLE

Wilson Kirwa. Kuva: YLE

Kuva: YLE

Kuva: YLE

Kuva: YLE

Kuva: YLE

 

 
YLE TV2  | Mikä on Kohtauspaikka?  |  Palaute
 
Yleisradio OY PL 64 00024 Yleisradio
Radiokatu 5 00024 Helsinki  |  Puh. +358 9 14801  |  Sähköposti: etusivu.toimitus@yle.fi

Vastaavat ohjelmatoimittajat