yle.fi
Hae yle.fi:stä:

    

   
 
  YSILUOKKA


      JAKSOT

 1. 9B-luokka esittäytyy

 2. Sopimusten teko

 3. Tanssin huumaa

 4. Syksyn viimeiset kokeet

 5. Syyslukukausi päättyy

 6. Huono alku kevätlukukaudelle

 7. Timon välitilintarkastus

 8. Tsemppiä 9 B

 9. Kohti viimeisiä viikkoja

 10. Jäähyväiset


 A B C

 Timo Rautiainen Ysiluokalla 70-luvulla

     
     
       
 
  1. 9B-luokka esittäytyy

> Katso video 1

Koulua on käyty jo muutama kuukausi, mutta 9B-luokan osalta kaikki ei ole mennyt niin kuin olisi voinut toivoa. Luokalle kertyy valtava määrä negatiivisia tuntimerkintöjä, kuten tunneilta myöhästymisiä, läksyjen tekemättä jättämisiä ja tunneilla häiriköintejä. Luokan valvoja Hannele Hakkaraisen mielestä asialle pitäisi nyt tehdä jotakin, ennen kuin on liian myöhäistä.

Hannele saa apua Timo Rautiaiselta luokkansa tsemppaamiseen. Ennen muusikon uraansa Timo on toiminut erityisopettajana, joten työskentely nuorten lupauksien kanssa ei ole hänelle uutta. Timo toivoo, että hän voi omalta osaltaan kannustaa 9B-läisiä kohti parempaa koulumenestystä.

Mariannen matematiikan opiskelu ei suju tällä hetkellä niin kuin pitäisi. Tyttö ei jaksa millään keskittyä opiskeluun matematiikan tunneilla, vaan keskustelee mieluummin kavereidensa kanssa kuin laskee yhtälöjä. Matematiikan opettaja Leena joutuu ottamaan kovat toimenpiteet käyttöön Mariannen kanssa, jotta tunnille saadaan opiskelurauha.

Myös Joosen matematiikan opiskelu kaipaa piristysruisketta juuri tällä hetkellä. Oppilaskunnan puheenjohtajana hän on joutunut olemaan poissa usealta matematiikan tunnilta. Opettajan on otettava asia puheeksi Joosen kanssa. Poika ei vain tunnu olevan samaa mieltä asiasta opettajan kanssa.

Roope R:llä koulunkäyntivaikeudet eivät liity pelkästään yhteen aineeseen. Hänen keskiarvonsa on laskenut tasaiseen tahtiin koko yläkoulun ajan, eikä numeroiden laskulle näytä tulevan loppua. Tällä kertaa kyse on kemiasta. Roopella on vaikeuksia keskittyä kemian kaavoihin tai vaikka matematiikan laskuihin, sillä ainoastaan musiikki saa hänen mielenkiintonsa heräämään.

  Matematiikan opettaja Leena Träskback ja fysiikan / kemian opettaja Anna-Liisa Haapaniemi Kuva: Mikko Lehtimäki/YLE Kuvapalvelu

Marianne. Kuva: Mikko Lehtimäki/YLE Kuvapalvelu

Roope R. Kuva: Mikko Lehtimäki/YLE Kuvapalvelu
 

 
YLE TV2  | Mikä on Kohtauspaikka?  |  Palaute
 
Yleisradio OY PL 64 00024 Yleisradio
Radiokatu 5 00024 Helsinki  |  Puh. +358 9 14801  |  Sähköposti: etusivu.toimitus@yle.fi

Vastaavat ohjelmatoimittajat