Etusivu Ohjelma Kuvat Videot 50 vuotta sitten Tekijät

 

 

1 2 3 4 5                  


50 VUOTTA SITTEN

Linnan juhlat peruttiin

Viisikymmentä vuotta sitten itsenäisyyspäivän vietto poikkesi totutusta. Linnan
juhlat peruttiin, koska tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikivi ei sairastumisen vuoksi voinut ottaa osaa juhlallisuuksiin. Lääkäri määräsi hänet vuoteeseen ylirasittuneisuuden vuoksi, ja hänen arveltiin tarvitsevan lepoa noin viikon verran.

Presidentin puoliso, rouva Alli Paasikivi, ei osallistunut myöskään itsenäisyyspäivän tilaisuuksiin. Helsingin Sanomien mukaan hän palasi toista kuukautta kestäneeltä ulkomaanmatkalta itsenäisyyspäivän iltana toisin kuin matkalla mukana ollut rouva Paasikiven sisar, rouva Aino Suomalainen, joka palasi kotimaahan jo pari päivää aikaisemmin.

Tavanomaisen presidentinlinnassa pidetyn gaalaillan sijasta itsenäisyyspäivän kohokohdaksi muodostuikin suuri iltapäivävastaanotto eduskuntatalossa, jota isännöi eduskunnan puhemies Karl August Fagerholm vaimonsa Judithin kanssa.

Lisäksi päivää juhlistettiin mm. Suurkirkossa pidetyllä juhlajumalanpalveluksella, ylioppilaiden soihtukulkueella ja Messuhallissa pidetyllä valtioneuvoston itsenäisyyspäiväjuhlalla.