Yu antoi lausuntonsa viime viikolla, kun hän puolusti Taiwanin aikeita hankkia yli 18 miljardin dollarin edestä ohjuksia Yhdysvalloista.
- Jos meillä on sellainen vastaiskukapasiteetti, Taiwan on turvassa, Yu sanoi.
Yhdysvallat on tunnustanut Kiinan oikeuden pitää Taiwania maakuntanaan, mutta pysyy yhä Taiwanin suurimpana asetoimittajana. Yhdysvallat on myös sitoutunut puolustamaan Taiwania hyökkäyksen sattuessa.
Lauantaina tuhannet mielenosoittajat vaativat Taipeissa hallitusta hylkäämään ohjusten hankinnan. Mielenosoittajien mukaan ohjusostot syöksevät Taiwanin ja Kiinan asevarustelukierteeseen ja vähentävät Taiwanin sosiaalivaroja. Oppositiopuolueiden mukaan Taiwanilla ei ole varaa asehankintoihin.
Jännitteet Taiwanin ja Kiinan välillä ovat kasvaneet jälleen viime maaliskuusta lähtien, jolloin Taiwanin presidentti Chen Shui-bian valittiin uudelleen virkaansa.
Kiina on vakuuttunut, että Chen pyrkii Taiwanin itsenäistymiseen tällä toisella virkakaudellaan.
Reuters