Seuraava 13/13 Edellinen | [Näytä kuvat]
YLE Mobiiliuutiset - Pääuutiset
23.06.2010, klo 11.44 (päivitetty 23.06.2010, klo 21.40)
Oppositio on arvostellut voimakkaasti Mari Kiviniemen hallituksen ohjelmaa eduskuntakeskustelussa. Ohjelman katsottiin vain jatkavan Vanhasen hallituksen linjalla ja siirtävän vaikea päätökset yli vaalien. Myös verotuksen uudistamisesta käytiin kipakkaa keskustelua.
Oppositiopuolueet arvostelivat yhteisrintamassa sitä, että Kiviniemen hallitus jatkaa Vanhasen hallituksen linjalla eikä ole tehnyt juurikaan uusia avauksia, vaikka siihen olisi nyt ollut mahdollisuus.
SDP:n ryhmäpuheenvuoron pitänyt Jukka Gustafsson sanoi, että tärkeitä päätöksiä siirretään seuraavalle hallitukselle. Hänen mukaansa välttämättömät ratkaisut viivästyvät kun ohjelmassa vältetään ottamasta kantaa keskeisiin kysymyksiin.
Samoilla linjoilla oli muukin oppositio.
Puheenvuoroja käytettiin paljon myös keskusteluun Hetemäen työryhmän esityksestä verotuksen uudistamiseksi.
Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) sanoi puheessaan, ettei Hetemäen työryhmän esitystä toteuteta tällä vaalikaudella. Tämä johtuu hänen mukaansa vakauden ylläpidosta ja siitä, ettei asialle ole ennen vaaleja kansan mandaattia.
Hallituksen ohjelmasta järjestetään luottamuslauseäänestys huomenna torstaina.
YLE Uutiset
Tuoreimmat |
Kotimaa |
Alueet |
Ulkomaat |
Talous ja politiikka |
Sää |
Urheilu |
Kulttuuri |
Viihde |
Tiede ja tekniikka |
Luonto ja ympäristö |
Terveys ja hyvinvointi |
News in English
Euribor-korot ja valuutat |
Pörssilukuja |
Siitepölytiedote |
Lintutilanne |
Teksti-TV