Seuraava 2/11 Edellinen | [Näytä kuvat]
YLE Mobiiliuutiset - Pääuutiset
24.06.2010, klo 14.48 (päivitetty 24.06.2010, klo 15.01)
Turun kaupunginhallitus käsittelee menettelytapavirheen vuoksi uudelleen apulaiskaupunginjohtaja Tero Hirvilammin virasta pidättämisen. Näyttää kuitenkin siltä, että kaupunginhallitus ei muuta kantaansa ja Hirvilammi pidätetään virastaan toistamiseen.
- Hirvilammille annetaan kuulemismahdollisuus uudelleen, kertoo Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Randell.
Menettelytapavirhe korjataan käsittelemällä asia uudelleen ylimääräisessä kokouksessa ja antamalla Hirvilammille mahdollisuus uuteen kuulemistilaisuuteen. Turun hallinto-oikeuden mukaan kaupunginhallitus ei ennen päätöksenteko asianmukaisella tavalla kuullut Hirvilammia.
Näyttää kuitenkin siltä, että apulaiskaupunginjohtaja Hirvilammi hyllytetään virastaan toisenkin kuulemisen jälkeen. Aleksi Randelin mukaan perusteet Hirvilammin virasta pidättämiseen ovat edelleen olemassa.
- Hallinto-oikeus ei ole ottanut kantaa virasta pidättämisen perusteisiin ja ne ovat mielestäni edelleen olemassa, toteaa Randell.
Randellin mielestä Hirvilammin hyllytyspäätöstä ei tehty hätiköiden tai liian kiireellä.
Kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina 12. heinäkuuta. Kokouksessa kaupunginhallitus päättää myös siitä, että valittaako kaupunki hallinto-oikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
YLE Turku
Tuoreimmat |
Kotimaa |
Alueet |
Ulkomaat |
Talous ja politiikka |
Sää |
Urheilu |
Kulttuuri |
Viihde |
Tiede ja tekniikka |
Luonto ja ympäristö |
Terveys ja hyvinvointi |
News in English
Euribor-korot ja valuutat |
Pörssilukuja |
Siitepölytiedote |
Lintutilanne |
Teksti-TV