Seuraava 4/11 Edellinen | [Näytä kuvat]


YLE Mobiiliuutiset - Pääuutiset


Polio voi levitä rokotteesta

24.06.2010, klo 14.21 (päivitetty 24.06.2010, klo 14.23)

Rokotteesta peräisin oleva polio voi levitä epidemiaksi, käy ilmi kansainvälisen tutkijaryhmän tutkimuksesta. Rokotteeksi jalostettu poliovirus voi muunnuttuaan tarttua ja levitä herkästi väestössä.

WHO:n ja Imperial Collegen tutkijaryhmä on selvittänyt Nigeriassa poliotartuntojen alkuperää ja leviämistä.

Tutkimuksen mukaan rokotteesta lähtöisin oleva polio voi johtaa epidemiaan siinä kuin tavallinenkin polio. Jos maassa esiintyy mutatoitunutta poliovirusta, olisi tutkijaryhmän mukaan tärkeää käyttää rokotetta, joka tehoaa myös rokotteesta peräisin olevaan polioon.

Maailmassa todetaan vuosittain yli 30 000 poliotartuntaa, joista alle prosentti on peräisin rokotteeksi jalostetusta polioviruksesta. Tällaisia tartuntoja on pidetty aiemmin heikosti tarttuvina, mutta uudet tutkimustulokset osoittavat nyt toista.

Tutkijoiden mukaan uudet tautiepidemiat ovat ehkäistävissä huolellisesti toteutetuilla rokotekampanjoilla.

Tutkijaryhmän artikkeli rokotteesta peräisin olevan polion leviämisestä julkaistiin torstaina The New England Journal of Medicine -lehdessä.

Kansainvälisessä tutkijaryhmässä on ollut mukana Helsingin yliopiston tilastotieteen professori Jukka Corander. Hänen vastasi tutkimuksessa tartuntojen ja populaation immuniteetin asteen mallintamisesta.

YLE Uutiset


Seuraava 4/11 Edellinen

Tuoreimmat | Kotimaa | Alueet | Ulkomaat | Talous ja politiikka | Sää | Urheilu | Kulttuuri | Viihde | Tiede ja tekniikka | Luonto ja ympäristö | Terveys ja hyvinvointi | News in English
Euribor-korot ja valuutat | Pörssilukuja | Siitepölytiedote | Lintutilanne | Teksti-TV