[Piilota kuvat]

YLE Mobiiliuutiset

Jere Järlström

Torniolaisella Jerellä on eniten älliä
21.05.2010, klo 15.02 (päivitetty 21.05.2010 klo 16.28)

Torniolaisen Jere Järlströmin ennätykselliset 11 laudaturia syntyi suunnitelmallisella työllä. Paljon pitää lukea, mutta tärkeää on myös tietää miten se tehdään tehokkaasti.


Haaparannan kielikoulussa peruskoulunsa käynyt ja Tornion yhteislyseon lukion eurolinjalla opiskellut Jere kertoo menestyksen salaisuudeksi suunnitelmallisuuden.

- Kovaa työtä, oikeaa lukutekniikkaa ja motivaatiota tarvitaan. Peruskoulusta lähtien olen kehittänyt parhaiten itselle sopivaa opiskelutekniikkaa - ja kyllä minä kaikista aineista tykkäänkin, Jere sanoo.

Ihan koko lukioaika ei ole mennyt kirjojen parissa. Opiskelulle on Jeren mukaan oltava jotain vastapainoa, muuten ei pysy järki päässä.

- Harrastan paljon urheilua, tennistä ja sulkapalloa. Aikaa kuluu myös kavereiden kanssa oleiluun ja ihan television katsomiseenkin, Järlström kertoo.

"Hyvät opettajat, opiskelutoverit ja ilmapiiri"

Ennätysylioppilas antaa kehuja opinahjolleen. Hänen mukaansa opettajat ja opiskelukaverit ovat olleet mukavia ja koulun tiimihenki hyvä.

- Esimerkiksi meillä eurolinjalla on todella hyvä meininki - tulosta tehdään ja tavoitellaan, mutta samalla osataan ottaa rennosti, Järlström kehuu.

Matkustamisesta pitävä Järlström on hakenut opiskelupaikkaa myös ulkomailta. Kauppatieteen tai taloustieteen opinnot kiinnostaisivat.

- Hyväkään todistus ei tosiaan takaa suoraan opiskelupaikkaa. Olen hakenut yliopisto-opiskelupaikkaa USA:sta, Kanadasta, Englannista ja Australiasta. Mutta esimerkiksi USA:ssa kysytään paljon harrastuksia ja suosittelijoita.

Australiasta opiskelupaikka on jo irronnut.

Eximia harmitti vain vähän aikaa

Kaksitoista ainettaan kolmella eri kerralla kirjoittaneen Jeren ainoa eximia tuli pitkästä matematiikasta. Laudaturin tulos tuli äidinkielestä, ruotsista ja englannista, lyhyestä espanjasta ja ranskasta, reaalikokeen kemiasta, maantiedosta, historiasta, yhteiskuntaopista, biologiasta ja fysiikasta.

- Täytyy myöntää, että aluksi se matematiikan eximia harmitti tosi paljon. Olisin odottanut laudaturia matikasta ja eximiaa fysiikasta, mutta menikin toisin päin. Mutta ei tähän tulokseen voi olla tyytymätön. Päin vastoin olen todella iloinen ja tyytyväinen.

Tulospäivänä Jerelle on riittänyt onnittelijoita.

- Haastattelupyyntöjä on riittänyt puolen tunnin välein ja Facebook ja kännykkä tulvivat onnitteluviestejä, Järlström iloitsee.

YLE Perämeri