Seuraava 12/55 Edellinen | [Näytä kuvat]
YLE Mobiiliuutiset - Kotimaa
24.06.2010, klo 11.13 (päivitetty 24.06.2010, klo 15.27)
Lavatanssit ovat kasvattaneet suosiotaan tasaisesti viime vuosina. Suosio on kasvanut etenkin nuorten aikuisten keskuudessa. Aiemmin lavatansseista haettiin usein seuraa, mutta nykyään tansseihin suhtaudutaan enemmän harrastuksena.
Ykkösen Aamu-tv:ssä vierailleet tanssiopettajat Petri ja Satu Kokko kertovat tanssiharrastuksen suosion kasvaneen selvästi viimeisten viiden vuoden aikana. Kaksikko on pyörittänyt Tanssikoulu Kokkoa 16 vuoden ajan Espoossa. Kokkojen mukaan lavatanssien luonne on muuttunut.
- Ennen vanhaan sieltä haettiin enemmän ehkä kumppania. Nykyisin lavatanssit ovat muuttuneet enemmän harrastukseksi. Lavoille mennään tanssimaan, eikä kumppanin etsiminen ei ole se ensimmäinen juttu, sanoo Petri Kokko.
Kokot kertovat lavatanssien kasvattaneen huomattavasti suosiotaan etenkin 20 -30-vuotiaiden parissa. Suosituimpia tansseja ovat tällä hetkellä swingin eri muodot.
- Nyt on kaksi tanssia yli muiden. Ruotsista tulee sellainen tanssi kuin bugg, joka on swing –tanssi. Myös fusku on erittäin suosittu, kertoo Petri Kokko.
Satu Kokko pitää suomalaisten tanssitaitoja yleisesti ottaen hyvinä.
- Varsinkin, kun puhutaan suurista kaupungeista, joissa on enemmän opetustarjontaa. Ihmiset oikeasti harjoittelevat ja osaavat monia tansseja.
Myös pienemmiltä paikkakunnilta, joilla tanssimahdollisuuksia ei ole yhtä paljon, hakeudutaan pitkien matkojen päähän tanssiharrastuksen perässä.
- Saatetaan ajaa satakin kilometriä kerran viikossa, että päästään kursseille ja tanssipaikoille, Satu Kokko sanoo.
YLE Uutiset
Tuoreimmat |
Kotimaa |
Alueet |
Ulkomaat |
Talous ja politiikka |
Sää |
Urheilu |
Kulttuuri |
Viihde |
Tiede ja tekniikka |
Luonto ja ympäristö |
Terveys ja hyvinvointi |
News in English
Euribor-korot ja valuutat |
Pörssilukuja |
Siitepölytiedote |
Lintutilanne |
Teksti-TV