Seuraava 17/55 Edellinen | [Näytä kuvat]
YLE Mobiiliuutiset - Kotimaa
24.06.2010, klo 09.42 (päivitetty 24.06.2010, klo 15.09)
Turun hallinto-oikeus on kumonnut Turun hyllytetyn apulaiskaupunginjohtajan Tero Hirvilammin virastapidättämispäätöksen kuulemisvirheen vuoksi. Oikeuden mukaan kaupunginhallitus ei kuullut Hirvilammia ennen päätöksentekoa asianmukaisella tavalla.
Hallinto-oikeuden mukaan Hirvilammille ei varattu riittävää mahdollisuutta perehtyä asiakirjoihin, hankkia itselleen avustaja eikä valmistautua vastaamaan häntä kohtaan esitettyihin laiminlyönti- ja käyttäytymissyytöksiin.
Hirvilammi on tyytyväinen oikeuden päätökseen.
- Päätös oli odotettu. Oikeusvaltiossa totuus voittaa valheen tuomioistuimessa, sanoo Hirvilammi.
Hirvilammi aikoo palata virkaansa niin pian kuin mahdollista.
- Tuomioistuin on sanonut siitä sanansa ja kaikkien, myös Turun kaupungin, on sitä noudatettava.
Hirvilammin hyllytyksen aikana hänen tilalleen ehdittiin jo valita SDP:n entinen puoluesihteeri Ari Korhonen.
- Seuraajaa minulle ei ole valittu. Sijainen on valittu. Ari Korhosen valintapäätöksessä on pykälä, jossa todetaan, että kun minä palaan virkaani hoitamaan, niin sinä päivänä päättyy Ari Korhosen sijaisuus, kertoo Hirvilammi.
Hirvilammin virasta pidättäminen sai alkunsa, kun Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Hirvilammin sakkoihin vaimonsa pahoinpitelystä. Kaupunginhallituksen mukaan Hirvilammen toiminta sekä virassa että yksityiselämässä oli vienyt häneltä edellytykset hoitaa apulaiskaupunginjohtajan tointa.
Kaupunginhallituksen saaman selvityksen mukaan Hirvilammi oli esiintynyt virassa toistuvasti päihtyneenä ja ollut töistä poissa kevein perustein.
Turun kaupunginhallitus pidätti Hirvilammin virantoimituksesta toistaiseksi kokouksessaan 1.2.2010. Hirvilammia kuultiin suullisesti kokouksessa. Hän sai tietää virasta pidättämisen perusteeksi esitetyt laiminlyönti- ja käyttäytymissyytökset vasta juuri ennen kokousta.
Oikeus tulla omassa asiassaan kuulluksi on perustuslain turvaama perusoikeus. Virkamiehelle on varattava oman kantansa esittämiseen asian laatuun nähden riittävä aika.
YLE Turku
Tuoreimmat |
Kotimaa |
Alueet |
Ulkomaat |
Talous ja politiikka |
Sää |
Urheilu |
Kulttuuri |
Viihde |
Tiede ja tekniikka |
Luonto ja ympäristö |
Terveys ja hyvinvointi |
News in English
Euribor-korot ja valuutat |
Pörssilukuja |
Siitepölytiedote |
Lintutilanne |
Teksti-TV