Seuraava 13/55 Edellinen | [Näytä kuvat]
YLE Mobiiliuutiset - Kulttuuri
23.06.2010, klo 16.12
Lontoon arkkitehtuurifestivaaleilla esitellään suomalaisia kaupunkiprojekteja. Olympialaisiin valmistautuva Lontoo pyrkii parantamaan katujaan ja ympäristöään. Festivaaleilla on esillä inhimillisiä puitteita kaupunkielämälle.
Tänä vuonna Lontoon arkkitehtuurifestivaaleilla on poikkeuksellisen paljon ulkomaalaista tarjontaa. 35 maata on tuonut näytteille kiinnostavimpia urbaaneja projektejaan.
Suomen tärkein anti festivaaleilla on Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston näyttely nimeltä Helsinki-horisontti. Se esittelee Helsingin uusia rakennusprojekteja entisillä satama-alueilla Länsisatamassa, Kalasatamassa ja Kruunuvuoren rannassa.
Näyttely on pystytetty Thamesin etelärannalle. Siellä on nähtävissä paitsi projektien pienoismalleja myös video dramaattisen näköisistä rakennushankkeista.
Lontoon arkkitehtuurifestivaalin johtajan Peter Murrayn mukaan nyt on korkea aika tuoda esiin uutta suomalaista kaupunkisuunnittelua, sillä se on maailmalla vielä tuntematonta. Edes ammattipiireissä ei tiedetä juuri mitään suomalaisesta nykyarkkitehtuurista, hän sanoo.
- On vihdoin aika nähdä enemmän suomalaisten arkkitehtien työtä. Useimpien englantilaisten asiantuntijoidenkin näkemykset päättyvät Alvar Aaltoon, Murray sanoo.
Lontoon arkkitehtuurifestivaali on tällä kertaa omistautunut kaupunkisuunnittelulle ja kaupunkien inhimillistämiselle. Monet brittiläiset arkkitehtitoimistot ovat avanneet ovensa tavallisille ihmisille, kertoo Murray.
- Me rohkaisemme paikallisia yhteisöjä kohtaamaan arkkitehtejä ja maisema-arkkitehtejä, jotta ihmiset saisivat ammatillista neuvontaa parannusprojektiensa toteuttamiseksi omilla kaduillaan ja ympäristössään.
Arkkitehtuurifestivaali järjestää näyttelyjä, installaatioita ja luentoja ympäri Lontoota. Festivaalivieraiden on mahdollista tutustua esimerkiksi Etelä-Lontoon kumouksellisiin viherprojekteihin ja köyhemmän Itä-Lontoon uudistusprojektiin vuoden 2012 olympialaisia varten.
Radion kulttuuriuutiset/ Eeva Lennon, Lontoo
Tuoreimmat |
Kotimaa |
Alueet |
Ulkomaat |
Talous ja politiikka |
Sää |
Urheilu |
Kulttuuri |
Viihde |
Tiede ja tekniikka |
Luonto ja ympäristö |
Terveys ja hyvinvointi |
News in English
Euribor-korot ja valuutat |
Pörssilukuja |
Siitepölytiedote |
Lintutilanne |
Teksti-TV