Saksa on jättänyt yhdeksän kohtaa käsittävän uuden esityksen työryhmälle, joka kokoontuu iltapäivällä Brysselissä pohtimaan EU-maiden talousyhteistyön tiivistämistä. Ryhmää johtaa EU:n ministerineuvoston pysyvä puheenjohtaja Herman Van Rompuy. Saksan ehdotukset menevät huomattavasti pidemmälle kuin EU:n komission toukokuun 12. julkistama pohjapaperi.
Saksan erityisenä huolena on se, miten rangaistaan maita, jotka jatkossa rikkovat EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen määräyksiä vastaan. Ensimmäisessä vaiheessa rikkomukseen syyllistynyt maa menettäisi EU:n rakennerahastojen maksatukset, ja ellei se riitä, siltä viedään määräajaksi äänioikeus EU:n ministerineuvostossa.
Jäsenmaiden vakausohjelmien toimeenpanon valvontaa varten perustettaisiin Saksan ehdotuksen mukaan uusi, riippumaton, korkean tason elin. Tähän asti valvonta on kuulunut EU:n komissiolle. Jatkossa valvontaelin voisi toimia esimerkiksi Euroopan keskuspankin tai tehtävään määrättyjen tutkimuslaitosten alaisuudessa.
Jäsenmaan äänioikeuden määräaikaista pidättämistä on sovellettu kerran aikaisemmin, kun Itävalta päästi äärioikeistolaisena pidetyn puolueen maan hallitukseen. Ratkaisua on jälkikäteen pidetty epäonnistuneena ja epätarkoituksenmukaisena.
YLE Uutiset