[Näytä kuvat]

YLE Mobiiliuutiset

Jungner ja Laaninen: Vaalirahoitus uudistuu
21.05.2010, klo 09.37 (päivitetty 21.05.2010 klo 10.46)

Keskustan ja SDP:n puoluesihteeriehdokkaat Timo Laaninen ja Mikael Jungner uskovat vaalirahoituksen uudistuvan merkittävästi tulevissa vaaleissa. Jungnerin mukaan SDP tavoittelee vaalirahoitukseen silti edelleen apua SAK:lta. Laaninen uskoo keskustan poliittisen kulttuurin muuttuneen niin, että viime vaalien kaltaisiin sotkuihin ei enää sorruta.


Molemmat puoluesihteeriehdokkaat katsoivat YLE Radio 1:n Ykkösaamun keskustelussa tänään, että ratkaisevaa julkisen rahoituksen vastaanottamisessa on rahoituksen avoimuus.

Laanisen mukaan rahoituksen avoimuus estää kiitollisuudenvelan rahoittajille. Kun rahoitus on avointa, voivat äänestäjät arvioida onko sillä kytkentää päätöksentekoon, sanoo Laaninen. Jungnerin mukaan politiikka tarvitsee rahaa ja on hyvä, jos sitä tulee valtion varojen ulkopuolelta, kunhan rahoitus vain on avointa.

Lankisen mukaan puolueissa tutkitaan nyt mahdollisuuksia kerätä vaalirahaa "pienistä puroista" eli kansalaisten lahjoituksista samaan tapaan kuin Yhdysvaltain presidentti Barack Obama teki kampanjassaan. Jungnerin mielestä sosiaalisen median tarjoama mahdollisuus kampanjointiin tekee ensi eduskuntavaalien vaalirahoituksesta entistä halvempaa ja tulevissa vaaleissa vieläkin edullisempaa.

Poliittiset nimitykset puhuttivat

Puoluesihteereiltä kysyttin kantaa poliittisiin virkanimityksiin. Jungnerin mukaan politiikka ei ole este valita ihmisiä ja hän sanoo ymmärtävänsä politiikalla olevan joissain tapauksissa merkitystä nimityksissä, vaika yleisesti pitääkin johtajuutta omana erityisenä ja vaativana ammattinaan. Laaninen sanoo, että nimitykset eivät enää ainakaan valtionhallinnon tasolla ole yleensä poliittisia, vaan perustuvat esittelevien virkamiesten esityksiin.

Laanisen mielestä esimerkiksi Kelan pääjohtajanimitys ei ole poliittinen, jos Liisa Hyssälä nimitetään virkaan. Laaninen muistuttaa, että Hyssälällä on kaksi loppututkintoa ja pitkä kokemus eduskunnasta ja hallituksesta. Politiikka voi myös pätevöittää virkoihin, sanoo Lankinen. Jungnerin mukaan koko Kelan johtajaprosessi on hoidettu vastuuttomasti ja piittaamattomasti. Se, että viran muita hakijoita kuin Hyssälää ei pyynnöstä huolimatta edes testattu "tuoksahtaa", sanoo Jungner.

YLE Uutiset