Sisäministeri Anne Holmlund (kok.) puolustaa hätäkeskusuudistusta, eikä aio vaatimuksista huolimatta ottaa sitä uudelleen valmisteluun. Holmlundin mukaan jäljelle jäävät hätäkeskukset on valittu harkiten, eikä uusi valmistelu muuttaisi nykyisiä suunnitelmia.
Uudistuksen myötä Suomesta lakkautetaan yli puolet hätäkeskuksista vuoteen 2015 mennessä. Jäljelle jäävät valittiin Holmlundin mukaan "täysin objektiivisilla kriteereillä":
- Vaikka olisi joka paikasta kaupungin nimi vedetty yli ja ollut ainoastaan tiedot salien koosta ja turvallisuusluokista, lopputulos olisi ollut ihan sama, Holmlund sanoi Ylen Aamu-tv:n haastattelussa.
Hätäkeskuspaikkakunnat ovat Pori, Kerava, Oulu, Kuopio, Kouvola, Vaasa ja Turku.
Esimerkiksi Vaasan vaakakupissa on painanut ruotsinkielisten palvelujen takaaminen ja Porissa se, että kaupungissa on jo valmiiksi valtakunnallinen hallintoyksikkö.
- Porissahan sijaitsee koko valtakunnan hätäkeskuslaitoksen hermokeskus, Holmlund puolusti syntymäkaupunkinsa valintaa.
YLE Uutiset