Yhdysvaltain kongressin ylähuone senaatti on hyväksynyt mittavan rahoitusalan sääntelyä koskevan uudistuksen. Uudistus tiukentaa rahoitusjärjestelmän ja arvopaperimarkkinoiden valvontaa.
Lakiesityksen läpimeno on mittava voitto uudistusta ajaneelle presidentti Barack Obamalle.
Kyseessä on suurin rahoitusalan lainsäädännön uudistus sitten 1930-luvun laman. Uusien sääntöjen tarkoitus on ehkäistä uuden rahoituskriisin syntyminen. Kongressin edustajainhuone hyväksyi jo aiemmin oman versionsa lainsäädännöstä.
Seuraavaksi senaatin nyt hyväksymä versio ja edustajainhuoneen joulukuussa hyväksymä versio sovitellaan yhteen, ja sen jälkeen presidentti Obama voi vahvistaa lain. Uudistus saattaa tulla voimaan jo kesäkuussa.
Laki rajoittaa korkean riskin johdannaiskauppoja ja pyrkii estämään rahoitusjättien pelastamisen jatkossa vararikolta veronmaksajien rahoilla. Pakettiin kuuluu myös pankkien asiakkaiden kuluttajansuojan parantaminen. Myös Yhdysvaltain keskuspankin toiminnan läpinäkyvyyttä parannetaan.
Presidentti Obama sanoi ennen uudistuksen hyväksymistä, että laki ei tukahduta markkinoita, vaan luo selkeät säännöt kaupankäynnille.
- Emme halua rangaista pankkeja, vaan suojella taloutta ja amerikkalaisia viime vuosien kaltaisilta mullistuksilta, Obama sanoi.
Reuters, AP, AFP