[Näytä kuvat]

YLE Mobiiliuutiset

Yhdelle pesänhoitajalle tuomio Hakan konkurssijutussa
21.05.2010, klo 13.03 (päivitetty 21.05.2010 klo 14.50)

Yksi rakennusyhtiö Hakan konkurssipesän kolmesta pesänhoitajasta on saanut Helsingin käräjäoikeudessa sakot luottamusaseman väärinkäytöstä. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan 28 000 euron vahingonkorvaukset. Kahden muun pesähoitajan syytteet käräjäoikeus hylkäsi.


Suomen suurimpaan rakennusalan konkurssiin liittyvä oikeudenkäynti on päättynyt Helsingin käräjäoikeudessa.

Valtiosyyttäjä Ari-Pekka Koivisto vaati rangaistusta luottamusaseman väärinkäytöstä kaikille kolmelle rakennusyhtiö Hakan konkurssipesänhoitajalle. Juttuun liittyneet vahingonkorvausvaatimukset olivat poikkeuksellisen suuria, yhteensä yli 800 000 euroa.

Käräjäoikeus toteaa, että kolmella pesänhoitajalla oli selkeä työnjako. Nyt tuomittu asianajaja oli hoitanut Haka-konsernin konkurssipesien päivittäistä hallintoa ja omaisuuden realisointia; kaksi muuta asianajajaa olivat keskittyneet pesien ulkomaan toimintojen selvittämiseen ja lopettamiseen.

Haka-konserni kaatui konkurssiin vuonna 1994. Syyttäjä katsoi, että kaikki kolme asianajajaa olivat jo vuonna 1998 tietoisia pesän työntekijöiden epämääräisistä ja alihintaan tekemistä kiinteistö- ja osakekaupoista. Pesänhoitajien nimenomaisena tehtävänä on ollut valvoa velkojien etua sekä taloudellisia ja oikeudellisia asioita.

Käräjäoikeus katsoo, että nyt tuomittu pesänhoitaja laiminlöi velvollisuutensa saattaa ajoissa asianmukaiseen rikostutkintaan tiedossaan olleet hämäryydet. Pesänhoitaja ei kuitenkaan saanut menettelystään itselleen mitään omakohtaista taloudellista hyötyä.

Velvollisuutensa laiminlyönyt asianajaja sai luottamusaseman väärinkäytöstä 60 päiväsakkoa, à 47 euroa. Maksettavaa kertyi kaikkiaan 2 820 euroa. Lisäksi hänen on maksettava konkurssipesille vahingonkorvauksena 28 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluista 10 000 euroa.

Kahden muun asianajan osalta käräjäoikeus hylkäsi kaikki rangaistus- ja korvausvaatimukset. Heiltä on käräjäoikeuden mukaan puuttunut tietoisuus kollegansa tekemistä toimenpiteistä ja laiminlyönneistä. Näyttämättä jäi myös se, että heillä olisi ollut luottamusaseman väärinkäytöstä tuomitsemisen edellyttämä tahallisuus. Tuomiotta jääneet asianajajat saavat valtion varoista korvauksen oikeudenkäyntikuluistaan. Miesten valtiolta saamat summat ovat 75 000 euroa ja 68 000 euroa.

YLE Uutiset / Ari Mölsä