Seuraava 45/55 Edellinen | [Näytä kuvat]
YLE Mobiiliuutiset - Ulkomaat
23.06.2010, klo 07.19 (päivitetty 23.06.2010, klo 22.44)
Aasian voimakas talouskasvu on nostanut maanosan rikkaimpien ihmisten omaisuuden suuremmaksi kuin eurooppalaismiljonäärien rikkaudet. Eniten ovat rikastuneet kiinalaiset ja intialaiset, uusi tutkimus kertoo.
Intian ja Kiinan talouskasvu on nostanut aasialaismiljonäärien yhteenlasketun omaisuuden ensi kertaa suuremmaksi kuin rikkaiden eurooppalaisten varallisuuden.
Keskiviikkona julkaistussa tutkimuksessa laskettiin yhteen niiden ihmisten varallisuus, joiden omaisuus ylittää yli miljoona dollaria (noin 820 000 euroa).
Sekä Aasiassa että Euroopassa on arviolta kolme miljoonaa miljonääriä, mutta aasialaisten rikkaudet ovat kasvaneet suuremmiksi.
Aasialaismiljonäärien yhteenlaskettu omaisuus nousi vuonna 2009 lähes kolmanneksella edeltävään vuoteen verrattuna. Vuoden 2009 lopulla aasialaismiljonäärien varallisuuden arvo oli 9,7 biljoonaa dollaria, kun taas eurooppalaisten omaisuus jäi 9,5 biljoonaan dollariin.
Aasialaisten rikastumisen taustalla on alueen voimakas talouskasvu. Kaikkein hurjinta talouskasvu oli Intiassa ja Hongkongissa.
Tutkimuksen teetti finanssikonserni Merrill Lych ja konsulttiyhtiö Capgemini.
- (Maailmantalouden) toipumista ovat johtaneet ja tulevat johtamaan nousevat markkina-alueet, erityisesti Intia, Kiina ja yhtä lailla Brasilia, Bertrand Lavayssiere Capgeministä sanoo.
Yksittäisissä maissa eniten miljonäärejä löytyy edelleen Yhdysvalloista, Japanista ja Saksasta.
AFP
Tuoreimmat |
Kotimaa |
Alueet |
Ulkomaat |
Talous ja politiikka |
Sää |
Urheilu |
Kulttuuri |
Viihde |
Tiede ja tekniikka |
Luonto ja ympäristö |
Terveys ja hyvinvointi |
News in English
Euribor-korot ja valuutat |
Pörssilukuja |
Siitepölytiedote |
Lintutilanne |
Teksti-TV