Yhdysvalloissa käydään kiivasta keskustelua Meksikonlahden öljyvuodosta. Monissa lehtikirjoituksissa syytetään öljynporausta valvovaa hallintovirastoa liian läheisistä suhteista öljy-yhtiöihin sekä pohditaan Yhdysvaltain öljyriippuvuutta. Viikon ulkomaanlehtikatsauksen toimittaa Minna Pye.
Meksikonlahden öljyvuodon takia öljynporauksen turvallisuutta valvova mineraalihallintovirasto on joutunut kovan arvostelun kohteeksi. Presidentti Barack Obaman hallinto aikoo valvoa virastoa aiempaa tiukemmin ja antaa sille enemmän resursseja. Lisäksi virasto jaetaan kahtia niin, että se ei enää hoitele sääntelyä ja samalla kerää osinkoja sääntelemiltään öljy-yhtiöiltä.
Öljynporaus merialueilla on luonnostaan vaarallista puuhaa, mutta mineraalihallintovirasto ei ole onnistunut ylläpitämään turvallisuusnormeja, jotka olisivat saattaneet suojella Louisianan ja muiden Meksikonlahden osavaltioiden rannikkoalueita. Öljy-yhtiöiltä ei ole vaadittu mitään takeita siitä, että öljylähteiden päällä olevat jättimäiset venttiilit toimisivat tositilanteessa. Lisäksi tuhoutuneella öljynporauslautalla viimeksi vieraillut mineraalihallintoviraston tarkastaja oli harjoittelija, joka ei edes kirjannut ylös öljynporauslautan laitteiden mittauslukemia. Virasto ei myöskään kykene mitenkään valvomaan, että öljynporauslauttojen työntekijät ovat päteviä tehtäväänsä. Lisäksi viraston työntekijöillä on ollut aivan liian läheiset suhteet öljy-yhtiöihin. Käytännössä tämä kaikki on johtanut siihen, että öljyteollisuus on valvonut itse itseään.
Mineraalihallintovirasto on antanut öljy-yhtiöille porauslupia ottamatta huomioon viraston omienkaan ympäristö- ja turvallisuusasiantuntijoiden varoituksia. Virasto on myös systemaattisesti aliarvioinut ja vähätellyt mittavan öljyvuodon mahdollisuutta. Viraston edustajat ovat syyttäneet tilanteesta presidentti George Bushin hallinnon aikana syntynyttä ilmapiiriä, jossa tieteellistä tietoa ei haluttu huomioida porauslupia myönnettäessä. Porauslupia on kuitenkin myönnetty ilman ympäristöarvioita myös presidentti Barack Obaman hallinnon aikana.
Presidentti Barack Obaman toimet Meksikonlahden öljyvuodon hoitamisessa ovat olleet pettymys. Obaman tiimi on toki tehnyt mahtavaa työtä öljypäästön torjumisen koordinoinnissa, mutta ei ole käyttänyt turman tarjoamia mahdollisuuksia poliittisen muutoksen ajamiseen. Obama kyllä suomii öljy-yhtiöitä, mutta ei hyödynnä Meksikonlahden öljyturmaa kehittääkseen strategiaa Yhdysvaltain öljyriippuvuuden lopettamiseksi. Demokraattisenaattori John Kerry ja itsenäinen Joe Lieberman ovat julkistaneet turman jälkeen ehdotuksensa uudeksi ilmastolainsäädännöksi. Presidentti Obama on vain vaisusti tukenut hanketta ilmeisesti peläten republikaanien käyttävän päästöveroja vaaliaseenaan syksyn kongressivaaleissa. Kuinka paljon öljyä pitää vuotaa Meksikonlahdelle, ja kuinka monia ääri-islamilaisia terroristeja tuottavia moskeijoita pitää rakentaa bensiiniostoksiemme tuottamalla rahalla, ennen kuin presidentti voi ilmoittaa lopettavansa öljyriippuvuutemme ilman, että se on hänelle poliittisesti vahingollista?
Useimmat kommentaattorit odottavat, että yleinen mielipide kääntyy Meksikonlahden turman takia merialueiden öljynporausta vastaan. Tilanne on kuitenkin pikemminkin päinvastainen. Merialueiden öljynporauksesta luopuminen on mahdotonta, koska Yhdysvaltain osavaltiot ovat riippuvaisia halvasta polttoaineesta. Esimerkiksi Kalifornian kaupungeissa oli ennen 1950-luvun tielainsäädäntöä kattava raideverkosto. Nyt osavaltio tunnetaan ruuhkaisista moottoriteistään. Osavaltioiden johtajat voivat toki paheksua merialueiden öljynporausta, mutta vain niin kauan kuin bensiini on halpaa. Heti kun polttoaineen hinta nousee amerikkalaisten kestokyvyn yli, he uskovat, että heiltä on viety jumalallinen oikeus. Lisäksi mielipidekyselyissä hämmästyttävästi jopa yli puolet amerikkalaisista tukee merialueiden öljynporausta riskeistä huolimatta. Tämän takia Meksikonlahden öljyturma vähentää Obaman mahdollisuuksia saada läpi haluamaansa ympäristölainsäädäntöä. Äänestäjät hyväksyvät ympäristötoimet, jos ne ovat ilmaisia. Mutta jos ne tuovat mukanaan niukkuutta tai vaativat henkilökohtaisia uhrauksia, niitä vastustetaan, varsinkin tässä taloustilanteessa. Kun niin monia metsiä on kaadettu ja mäkiä on jyrätty Yhdysvaltain öljy- ja autoriippuvuuden takia, ei ole todennäköistä, että rannikon muutaman suo- ja rämealueen saastuminen muuttaisi Yhdysvaltain energiapolitiikkaa pitkällä tähtäimellä.
YLE Uutiset, Minna Pye