Turkissa on löydetty 28 ihmisen ruumiit maanantain kaivosräjähdyksen jäljiltä, energiaministeri Taner Yildiz sanoo. Kaivoksessa pohjoisessa Zonguldakin maakunnassa on yhä kaksi työntekijää, joiden uskotaan kuolleen.
Jo aiemmin kerrottiin, että kahdeksan työntekijää loukkaantui maanalaisessa räjähdyksessä maanantaina. Kaikkiaan työläisiä oli puolen kilometrin syvyydessä nelisenkymmentä.
Reuters, AFP