[Näytä kuvat]

YLE Mobiiliuutiset

Vanha ovi kelpaa uudisrakentajallekin
13.05.2010, klo 17.07 (päivitetty 13.05.2010 klo 21.43)

Vanhojen rakennustarvikkeiden kierrätys on vilkastunut. Alan yritysten mukaan rakennusmateriaalien kysynnässä näkyy erityisesti se, että rintamamiestalot vaihtavat nyt vilkkaasti omistajaa.


Remontoidessa arvostetaan entistä useammin alkuperäisiä ratkaisuja arvostetaan ja niiden kunnostamiseen halutaan nähdä vaivaa. Käytettyjä rakennusmateriaaleja etsivät myös uudisrakentajat.

Parhaiten kiertävät vanhat ovet, ikkunat ja uuninluukut. Erityisesti keväisin on kysyntää myös korvaushirrestä, kertoo Hämeenlinnassa toimivan Metsäkylän Navetan omistaja Piia Kuurma.

Kuurman mukaan osa käyttökelpoisesta materiaalista päätyy edelleen kaatopaikalle tai hävitetään muuten, vaikka rakennusmateriaalien arvostus on noussut.

- Tavaraa vastaanottavia paikkoja pitäisi olla enemmän. Nyt purkajat joutuvat näkemään aika paljon vaivaa löytääkseen paikan, jonne materiaalin voi viedä.

Vanhaa yhdistetään uuteen

Käytettyä rakennusmateriaalia etsivät muutkin kuin peruskorjaajat ja entisöijät. Esimerkiksi vanhoja ovia ja ikkunoita sovitellaan myös uusiin rakennuksiin.

- Vanha puu on aivan erilaista kuin uudet materiaalit. Vanhat ovet ja ikkunat kestävät ja ne voi korjata tai entisöidä mieleisellään tavalla, Piia Kuurma sanoo.

Karkkilalaisen Martti Kantolan uutukaisen talon uuneissa on vanhat Högforssin luukut.

- Kunnostettuina ne ovat täysin toimivia ja todella hienoja. Halusimme nimenomaan Högforssin tuotantoa, koska Karkkilassa on aikanaan ollut Högforssin tehdas, sanoo Kantola ja kiittelee kierrätysyrityksiä vanhan rakennusperinnön säilyttämisestä.

- On tärkeää, että on tällaisia varaosapankkeja. Mutta kärsivällisyyttä vanhan käyttäminen vaatii, Kantola nauraa.

Oikea hinta saa tavaran kiertämään

Metsäkylän Navettaan on kuuden toimintavuoden aikana kertynyt suuri määrä vanhoista rakennuksista talteenotettua materiaalia.

- Esimerkiksi ikkunoita on yli 3 000. Ja niissä on kaikissa mitat. Olemme myös välittäneet toistasataa hirsikehikkoa. Se on meidän olemassaolon tarkoitus., kertoo Piia Kuurma.

Kuurma haluaa osaltaan olla säilyttämässä suomalaista rakennusperintöä tuleville polville.

Tavara kiertää parhaiten, kun hinnoissa ei ole ilmaa.

- Meille on alusta asti ollut selvää, että myymme vanhaa tavaraa, emme antiikkia. Hienointa on, kun voi tarjota asiakkaille löytämisen elämyksiä. Mekin saamme niitä, kun ostamme tavaraa sisään.

YLE Uutiset / Heli Mansikka