TV1 MOT 14.5.2007

YDINJÄTERISTEILYÄ ITÄMERELLÄ

toim. KATI JUURUS

	Suomenlahdella liikenne kasvaa. Laivat on lastattu öljyllä, konteilla, autoilla, matkustajilla – mutta myös radioaktiivisilla aineilla. Huomenna Suomen etelärannikon ohi kulkee alus, jonka lasti on köyhdytettyä uraania. Laaksonen: jos tapahtuu esimerkiksi joku suuri laivapalo, ja, ja nää kuljetusastiat sitten on tuhannen asteen kuumuudessa, niin kyllähän se alkaa haihtua uraaniheksafluoridi… Radioaktiivisen materiaalin kuljetukset Euroopasta Venäjälle lisääntyvät edelleen , jos EU:n ja Venäjän ydinjäteyhteistyö lähtee käyntiin. YDINJÄTERISTEILYÄ ITÄMERELLÄ
	Tästä se alkoi. Arkisto: tämä sopimus on tärkeä sekä Neuvostoliiton että Suomen taloudelle. Vuonna 1974 presidentti Kekkonen muurasi Olkiluodon ensimmäisen ydinvoimalan peruskiven. Nyt Olkiluotoon rakennetaan jo Suomen viidettä ydinreaktoria, kuudennesta kilpaillaan ja huimapäisimmät puhuvat jo seitsemännestä. Saksalainen EON haluaa Suomen ydinvoimamarkkinoille. Alalla riemuitaan ydinvoiman renessanssista, Eurooppaan suunnitellaan ainakin viittä, ehkä jopa 13 uutta reaktoria. Laaksonen (Stuk): näyttäis siltä että tää on tällänen yleinen innostus hyvin monessa maassa jatkaa ydinenergian käyttöönottoa. Rakhorst (Urenco): Ydinvoima ei ole koskaan lopettanut kasvuaan, ei varsinkaan kaukoidässä. Mutta nyt se on todella nousussa myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Mutta ydinjätteen loppusijoitusongelmaan ei ydinbuumi ole löytänyt ratkaisua. EU:ssa syntyy vuodessa noin 40 000 kuutiometriä radioaktiivista jätettä. Se peittäisi jalkapallokentän 6,5 metrin jätekerrokseen. Määrästä noin 500 kuutiota – tai 3500 tonnia - on vaarallisinta korkea-aktiivista jätettä. Grammaakaan ei ole lopullisesti sijoitettu, vaikka ydinvoimaa on tuotettu jo puoli vuosisataa. Baverstock: On potentiaalinen vaara, että tällaista materiaalia on monissa paikoissa. Minusta on vastuutonta olla tarttumatta asiaan. Jos meillä todellakin on terroristiuhka, kuten väitetään, tällaisesta materiaalista voi koitua hirveät seuraukset. Mutta onhan myöskin onnettomuuksia. Koko maailmassa on vain kaksi maata, Suomi ja Ruotsi, joilla on selkeä suunnitelma siitä, mitä korkea-aktiivisille ydinjätteille aiotaan tehdä. Laaksonen: Useimmissa pienissä maissa on politiikkana vain se, että odotetaan ja katsotaan, mitä isot pojat tekee. Patrakka: tää on todella huomattava, merkillinen piirre tässä asioissa että eri maissa on, ollaan aivan eri linjoilla. Laaksonen: Myöskään näissä isoissa maissa jostain kumman syystä niin heillä ei oo mitään määrätietoista ohjelmaa Euroopassa riidellään siitäkin, mikä on ydinjätettä ja mikä ei. Rakhorst: Meitä koskeva kritiikki keskittyy siihen, että viemme muka ydinjätettä Venäjälle. Ojarovski: He lähettävät sen Venäjälle. He kuljettavat sen ensin raiteilla, lähettävät sen Rotterdamista laivalla Baltian ja Helsingin ohi Pietariin ja taas junalla Siperiaan tai Uralille, jossa samanlainen Venäläinen ydinalan teollisuusyritys ottaa sen vastaan. Joten jätteen määrä täällä pienenee ja sen määrä Venäjällä kasvaa. Rakhorst: Se on raaka-ainetta, jota me viemme Venäjälle. Pitkin Eurooppaa – ja Itämerta - kulkee joka tapauksessa yhä enemmän radioaktiivista materiaalia. Osa liikenteestä kulkee Helsingin eteläpuolelta. Laaksonen: No en mä ainakaan menettäis yöuniani sen takia että, että tällaset laivat liikkuu siinä varsinkin kun tietää, että niille laivoille ei oo koskaan tapahtunu onnettomuuksia.
	Patrakka: Meillä syntyy tällasta käytettyä polttoainetta vuodessa noin 70 tonnia. Ja tähän mennessä sitä on nyt sitten kertynyt noin 1500 tonnia. Patrakka: n varauduttu esim sihen, että tulis tällänen kuudes ydinvoimala Suomeen. Mot: entäs jos tulee seitsemäs? Patrakka: no on turha nyt ryhtyy spekuloimaan. Se on niinkun aivan mahdollista laajentaa sitten jatkossa tarpeen mukaan. Suomalaisten ydinvoimayhtiöiden TVO:n ja Fortumin omistama Posiva on louhinut nyt 200 metrin syvyyteen ulottuvan, kaksi kilometriä pitkän koetunnelin Eurajoen Olkiluotoon. Suunnitelmien mukaan tänne haudataan vuodesta 2020 lähtien Suomen ydinvoimaloissa syntyvä korkea-aktiivinen jäte. Patrakka: ne polttoaineniput sijoitetaan kuparikapseleitten sisään. Siinä on valurautainen sydän, jossa on kolot niille nipuille. Sinne louhitaan luolasto ja tehdään sanosinko reiät kallioperään ja niihin reikiin asennetaan bentoniittisavesta tehdyt lohkot., jossa on keskellä taas toinen reikä. Ja se kapseli sijoitetaan tähän. Ja periaatteessa pitikällä aikavälillä voidaan koko paikka sulkea… nyt tietysti on mahdotonta sanoa, mitä maailmassa 100000 vuoden aikana tapahtuu, mutta kapselit ovat sen verran verran syvällä ja sellasessa paikassa, että on pystytty osottamaan, että se jääkausi ei haitta sitä loppusijoitusta… Toistaiseksi Suomen ydinvoimaloiden tuottamaa korkea-aktiivista jätettä säilytetään vesialtaissa ydinvoimaloiden yhteydessä olevissa varastoissa. Mot: jos mä tipahdan tonne vesialtaaseen, niin kuinka käy? Sundell: ei muuta kun käyt suihkussa ja jatkat, laitat uudet vatteet. Kati: mitä jos mä ottaisin käteen yhden polttoainesauvan tuolta, niin mitä mulle tapahtuis? Sundell:No sitä en kyllä suosittele, että kyllä kyllä siinä niin kun suoraan pitää sanoa, että henki lähtee aika lyhyessä aikaa. Koska varastointi on väliaikaista, laitoksia ei ole varustettu esimerkiksi lentokoneen törmäyksen tai muun järeän hyökkäyksen varalta. Sundell: Ruotsi on siinä mielessä ottanu eri ratkaisumallin ja sijottanu sen kallioperään. Ruotsin lisäksi korkea-aktiivisen jätteen väliaikaisvarasto on turvallinen myös Hollannissa. Vaaralliset ydinjätteet aiotaan seuraavat sata vuotta säilyttää puolitoista metriä paksujen betoniseinien sisällä. Verhoef: Pitää ottaa huomioon riskit mitä vois tapahtua, suihkukone voisi törmätä rakennukseen ja sen pitää kestää se, meille voi tulla maanjäristyksiä, ja sen pitää kestää ne, tulvat, kaasuräjähdys satamassa… Entä sadan vuoden jälkeen? Verhoef: Me olemme myös kiinnostuneita kansainvälisestä ratkaisusta, joka tarkoittaisi esimerkiksi yhteisen loppusijoituspaikan kehittämistä. Hollanti koordinoi nyt kahdeksan EU-maan projektia, jossa tutkitaan mahdollisuuksia sijoittaa ydinjätteet yhteiseen loppuvarastoon. Verhoef: Sijoituspaikan löytäminen on ongelmallisin osa loppusijoitusratkaisun soveltamisessa. Eurooppalaisessa keskustelussa on silloin tällöin esitetty myös Suomea mahdollisena alueellisena ydinjätteen loppusijoituspaikkana. Aihe on kuitenkin arka, niin Suomessa kuin muuallakin. Toimittajan kanssa asiasta puhutaan korkeintaan taustoiksi: Lukija: Tää on asia joka tulee esiin kansainvälisillä foorumeilla. Se on se hurjin peikko. Eurajoellehan on luvattu, ettei tulis muita kuin Suomen jätteitä sinne, eikä se ole lain mukaan mahdollistakaan, mutta me kaikki tiedetään, että lakeja muutetaan. Kyllähän tää on se meidän pelko. EU-komission virkamies puolestaan arvelee taustahaastattelussa, että Suomi on vastustanut ydinjäteasioihin puuttuvaa EU-lainsäädäntöä, koska pelkää, että se johtaisi yhteisölliseen loppusijoitusratkaisuun, ja vaatimuksiin, että yhteiseurooppalainen loppusijoituspaikka voisi olla vaikkapa ydinjäteasioissa muutenkin edistynyt Suomi. Suomen peruskallioon kun olisi turvallista sijoittaa muidenkin kuin suomalaisten ydinjätteet. Sundell: Tämmösiä toiveunia esitetään, esitetään, että kyllä sen ymmärtää, että’ helposti tulee aina jollain pikkumailla mieleen, että miksei tänne. Sundell: Kyllä tämmönen monen miljardin vuoden vanham, hyvin vakaa kallioperä niin varmasti on on paras, näin uskaltaisin sanoa. Laaksonen: Tää perustuu täydelliseen väärinkäsitykseen siitä, että meilä on jotenkin erinomaisen hyvä peruskallio. Meidän peruskallio ei oo yhtään sen parempaa kun missään muualla Euroopassa. Mot: kuinka paljon paineita tämän tyyppiseen on, että Suomeen haluttais tuoda? Laaksonen: ei tähän oo mitään paineita, tää on täysin poliitikkojen keksimiä asioita. Säteilyturvakeskuksen johtaja onkin ryhtynyt ajamaan toisenlaista alueellista ydinjätteen käsittelyratkaisua. Tällä viikolla STUKin vieraiksi kokoontuu joukko arvovaltaisia venäläisiä atomialan asiantuntijoita pohtimaan EU-maiden edustajien kanssa, miten EU:n ja Venäjän yhteistyötä voisi edistää ydinjätteiden käsittelyssä. Laaksonen: pitää olla mahdollisimman harvoja toimijoita, jotka tällasia laitoksia operoi ja, ja tällasia harvoja toimijoita on nimenomaan nää ydinasevaltiot. ja sitten halutaan että näitten maitten ympärille kerätään ryhmittymiä niin että ne maat jotka ovat näissä ryhmittymissä mukana, että heillä on varmuus siitä, että he saavat nämä palvelut. ja tää venäjän jälleenkäsittely on yks varteenotettava tekijä. Tällä hetkellä heillä ei oo siihen valmiutta, koska he ei oo tätä ydinjätehuoltoa miettiny loppuun asti ja mä haluan kerätä semmosen kansainvälisen ryhmän, joka lähtee viemään ensiks eteenpäin tätä Venäjän omaa ydinjätehuoltoo…. …sen jälkeen voidaan ruveta keskusteleen siitä, että lähetetäänkö sinne muista maista jotain tavaraa. Mot: Ja kuinka pitkälle tämä venäjän kanssa tehtävä mahdollinen yhteistyö, kuinka pitkälle se voisi ratkasita tämän eu:n ydinjäteongelman? Laaksonen: Kyllä se ilman muuta olis monelle maille tervetullut ratkasu. Neuvostoliittoon, sittemmin Venäjälle vietiin 90-luvun alkupuolelle asti kaikki Suomessa tuotettu radioaktiivinen jäte. Laaksonen: se kaikki korkea-aktiivinen jäte, niin se on siellä sinänsä hyvin varastoituna tälläsissä jo osittain nestemäisessä muodossa, mut siellä on kyllä hyvin paljon sitä muuttanu myös tämmöseen lasitettuun kiinteään muotoon, mutta se uraani ja plutonium, niin se uraani on käytetty uudelleen polttoaineena venäläisissä ydinvoimalaitoksissa. Mot: missä se plutonium on? Laaksonen: se on varastoituna sillä samalla alueella Mot: Entäs nää suomalaiset, suomesta tulleet matala- ja keskiaktiiviset jätteet Laaksonen: niin no se mitä on jääny se matala- ja keskiaktiivinen jäte niin se on siellä paikallisessa ympäristössä niin kun kaikki Venäjän omatkin jätteet. Siel on mm. tämmönen yks suljettu järvi, johon tätä, tai oikeestaan kaikki se keskiaktiivinen jäte dumpattiin… Kyseinen Karatshai-järvi sijaitsee Tsheljabinskin lähellä Siperiassa. Seutu tunnetaan maailman radioaktiivisesti saastuneimpana alueena.
	Suomenlahdella kulkee päivässä noin 350 laivaa, kuukaudessa noin 10.000. Alukset tilastoidaan kolmeen eri luokkaan – matkustaja-alukset, tankkialukset ja muut. Radioaktiivista materiaalia kuljettavat alukset kuuluvat ryhmään muut. Niitä ei erikseen tilastoida, eikä seurata. Huomenna Helsingin ohi Pietariin kulkee hollantilainen Doggersbank-niminen alus lastattuna radioaktiivisella lastilla. 1,6 senttimetrin paksuisissa terässäiliöissä kulkee niin sanottua köyhdytettyä uraania matkalla Hollannista, Urenco-nimisestä yrityksestä kohti rikastuslaitosta jossain Uralilla. Rakhorst: Urenco on mailman johtava väkevöidyn uraanin tuottaja ydinvoimaloille. Rakhorst: Suomi yhdessä 17 muun maan kanssa on erittäin tärkeä asiakas Urencolle. Rakhorst: jos valmistat väkevöityä uraania luonnonuraanista kuten me teemme, saat väistämättä sivutuotteena köyhdytettyä uraania. Urenco on brittiläis-saksalais-hollantilainen alansa johtava yritys. Yksi sen omistajista on EON, joka pyrkii Suomen ydinenergiamarkkinoille. Urenco toimittaa mm. TVO:lle sen ydinpolttoaineeseen tarvittavan väkevöidyn uraanin. Jokaista TVO:llekin toimitettua väkevöityä uraanitonnia kohti syntyy kahdeksan tonnia köyhdytettyä uraania. Saksalaiset, hollantilaiset ja venäläiset ympäristöjärjestöt ovat viime aikoina kiinnittäneet huomiota Urencon tapaan laivata vuosittain tuhansia tonneja sivutuotteena syntyvää köyhdytettyä uraania Venäjälle. Mot: Milloin seuraava erä köyhdytettyä uraania lähtee? Rakhorst: Me emme kommentoi yksittäisiä kuljetuksia.. Ympäristöliikkeiden edustajia Venäjältä, Saksasta ja Hollannista on kokoontunut Urencon kotikaupunkiin Hollannin Almeloon keskustelemaan siitä, miten köyhdytetyn uraanin kuljetuksiin pitäisi puuttua. Ojarovski: Nämä tällaiset tehtaat kuten Almelon tehdas Hollannissa tai Gronaun tehdas Saksassa väkevöivät uraania, tuottavat siis tuotetta, polttoainetta ydinvoimaloihin, siis väkevöityä uraania. Samalla ne tuottavat paljon suurempia määriä köyhdytettyä uraania, joka on mitä ilmeisimmin jätettä. Ja ne eivät tiedä mitä tehdä tällä jätteellä. Sen säilyttäminen EU:ssa on kallista. EU:lla on korkeat turvallisuusmääräykset . Joten ne ovat keksineet tavan tehdä bisneksestään tuottavampaa lähettämällä jätteet Venäjälle. Teule: Venäläisillä on jo valtava radioaktiivisen jätteen ongelma, heillä on valtavat määrät sitä itsellään ja se saastuttaa ympäristöä monissa eri paikoissa. Hollantilainen Urenco nyt vain pahentaa tätä ongelmaa. Eickhoff: JOS TAPAhtuu todella vakava junaonnettomuus Rotterdamin-radalla, tama on todella aika vakava ongelma. Eickhoff: On olemassa riippu8mattomia laskelmia joiden mukaan lähettämällä uraanijätettä Venäjälle – ja nyt ei oteta huomioon sitä mitä jättelle Venäjällä tapahtuu - Urenco säästää noin 80 prosenttia muutoin pakollisista varastointikustannuksista, jotka pitäöisi maksaa jos varastointi tapahtuisi Saksassa tai Hollannissa. Eickhoff: Urenco haluaa pasta eroon köyhdytetystä uraanista ja Venäjä puolestaan haluaa kovaa valuuttaa. Urencon mukaan Venäjällä jälleenrikastetaan sinne lähetetty köyhdytetty uraani, ja jälleenrikastetusta uraanista osa lähetetään takaisin Eurooppaan. Venäjälle jää kuitenkin suurin osa lähetetystä materiaalista. Mitä sille tapahtuu? Rakhorst: Kuten kaikissa sopimuksissa, myös Venäjän kanssa solmitun sopimuksen mukaan köyhdytetty uraani jää rikastajalle. Sen perusteella mitä tiedämme, venäläiset käyttävät materiaalin jälleenrikastukseen tulevaisuudessa ja toistaiseksi varastoivat sitä, Andreij Ojarovski on koulutukseltaan ydinfyysikko. Nyt hän työskentelee ydinvoimakriittisessä ympäristöjärjestössä. Ojarovski: Meidän laitoksemme tuottavat samaa jätettä, koska mekin väkevöimme uraania Venäjän ydinvoimaloille. Meillä on valtavat kentät täynnä tätä jätettä. Se on varastoitu säiliöihin avoimen taivaan alle. On siis jalkapallostadionin kaltaisia kentia täynnä säiliöitä. Varastot sijaitsevat suljetuilla alueilla, mutta niitä voi kurkistaa satelliittikuvista. Ojarovski: Ongelma on, että alueet on suljettu yleisöltä. se on outo ilmiö, teillä ei varmaankaan ole samanlaista Euroopassa, eli aidat eivät ympärlöi vain laitoksia, vaan niiden lisäksi laajan alueen, jonka sisälle jää kokonainen kaupunki. Se on osa Stalinin perintöä. He haluavat säilyttää ydinsalaisuudet aitaamalla laajoja alueita. Joten jäte viedään aitojen taakse ja muille uskotellaan että jäte vain katoaa. Mot: Millainen sopimus teillä on, kuinka paljon maksatte Venäläisille, että he ottavat tämän materiaalin? Rakhorst: ymmärtänet, että en kommentoi liikeasioita. Mot: mutta maksavatko he teille aineesta vai maksatteko te heille, että he ottaisivat sen vastaan? Rakhorst: Minä en kommentoi tuollaisia liikeasioita. Mot: Heillähän on itselläänkin paljon köyhdytettyä uraania, joten miksi he maksaisivat teille siitä? Rakhorst: Keskityt taas tähän samaan asiaan, mutta mina en puhu liikeasioista. Mot: Mitä hyötyä venäläisille on tästä? Rakhorst: Se on yksinkertaista, se on kaupallinen sopimus. Hollannin Urencon toimitusjohtaja pyöräilee paikallisen Theaterhotellin pihaan – juuri kun ympäristöväki pitää siellä kokoustaan. Mot: He keskustelevat samasta asiasta kuin mistä me puhuimme aiemmin, nyt voisitte ehkä tavata… Rakhorst: Kerroin oman osuuteni hyvin selkeästi. Eickhoff: voitteko vahvistaa että seuraava kuljetus lähtee yhdeksäs päivä? Rakhorst: En voi vahvistaa mitään, kyllä te tiedätte mistä saatte tiedon. Eickhoff: Mistä me saamme tiedon? Rakhorst: Kysykää saksalaisilta. Näkemiin. Teule: Olisi ollut mukavaa, jos hän olisi jäänyt. Ojarovski: Tuliko hän tarkoituksella tänne? Urenco ei lähetä kaikkea prosessistaan syntyvää köyhdytettyä uraania Venäjälle. Osaa säilytetään yrityksen omalla tontilla. Osaa taas säilyttää valtionyhtiö COVRA, joka vastaa myös korkea-aktiivisesta ydinjätteestä Hollannissa. Mot: Maksavatko he teille? Verhoef: tietysti. Verhoef: tähän halliin jätteet tulevat.. Mot: siis köyhdytetty uraani? Verhoef: köyhdytetty uraani, kyllä. Mot: Mutta sanoit jäte? Verhoef: Oho, olen pahoillani, meidän täytyy ottaa tama uusiksi… Verhoef; eli tämä on vastaanottohalli, johon köyhdytetty uraani tulee… Mot: Onko kallista varastoida se tänne? Verhoef: Tietysti. Vaaditaan monia toimenpiteitä että voidaan olla varmoja turvallisuudesta. Tarkkailemme jätettä, varmistamme että olosuhteet ovat sellaiset, että jäte pysyy stabiilina, että säiliöissä ei tapahdu korroosiota, ja että koko homma toimii hyvin, ja tämä kaikki vie paljon rahaa. Mot: Tiedätkö jotakin Urencon ja Venäjän välisestä sopimuksesta? Kuka maksaa kenelle ja miten paljon? Verhoef: Ei aavistustakaan. Meidän päätehtävämme on pitää huolta jätteestä. Jätettä tai ei, mutta vaikuttaa kyllä siltä, että Urenco maksaa Venäjälle saadakseen kiistanalaisen köyhdytetyn uraanin käsistään. Näin se ilmeisesti pääsee materiaalista halvemmalla eroon kuin varastoimalla sen COVRAn tiloihin. Mutta varmuutta asiaan ei Hollannissa saa. Pitänee lähteä kysymään Venäjältä.
Sitä ennen tavataan kuitenkin Kuopion yliopiston professori Keith Baverstock. Hän on perehtynyt säteilyn vaikutuksiin kansanterveydelliseltä kannalta. Vuoteen 2003 Baverstock työskenteli Maailman terveysjärjestön säteilyasiantuntijana. Jäätyään eläkkeelle WHO:sta, hän työskentelee nyt ionisoivan säteilyn terveysvaikutusten professorina Kuopion yliopistossa. Baverstock: Köyhdytetty uraani on on lähes identtistä luonnonuraaniin verrattuna, paitsi että se on hiukan vähemmän radioaktiivista. On yleisesti hyväsyttyä, että se on haitallista munuaisille ja sitä minä kutsun fysiologiseksi toksisuudeksi (myrkyllisyys). Mutta on käymässä yhä selvemmäksi, että uraani on myös genotoksista, eli se vahingoittaa solujen DNA:ta ja saattaa aiheuttaa syöpää. Vuoden 2001 jälkeen on julkaistu lukuisia tuloksia, jotka vahvistavat tämän käsityksen. Mutta meillä ei ole todistaita sen genotoksisuudesta ihmisellä, siitä ei ole tehty tutkimuksia ja on vain harvoja populaatioita Irakia lukuun ottamatta, jossa suuri joukko ihmisiä olisi altistunut. Mm. Venäjän ja Yhdysvaltain armeijat ovat käyttäneet ammuksissaan köyhdytettyä uraania. Ammusten vaikutuksista on kiistelty ensimmäisestä Irakin sodasta lähtien. köyhdytettyä uraania voidaan säilyttää ja kuljettaa monessa eri muodossa. Esimerkiksi COVrassa Urencon tuottama köyhdytetty uraani on muutettu turvalliseen oksidimuotoon. Urenco puolestaan varastoi köyhdytetyn uraaninsa uraanihexafluoridimuodossa. Sellaisena se myös kuljetetaan rekoilla Rotterdamin satamaan ja sieltä laivoilla Venäjälle Helsingin eteläpuolitse. Baverstock: uraaniheksafluoridi on ikävä yhdiste, se on se reagoi hyvin helposti veden kanssa ja tuottaa hydrofluorista happoa, joka on yksi haitallisimmista hapoista, ja se tuottaa uraaniyhdisteitä jotka ovat liukoisia ja hengitettyinä erittäin haitallisia, erittäin myrkyllisiä. Mot: onko vaarallista kuljettaa sitä laivoilla? Baverstock: No, jos se on hyvin suljettu…Mutta olen kyllä yllättynyt, että sitä kuljetetaan juuri siinä muodossa, koska se on varsin vaarallista ja olisi hyvin vaarallista jos tulisi tulipalo. Mutta tähän on todennäköisesti taloudelliset syynsä. …Mutta kyllä, tällä materiaalilla täytetyt säiliöt tulipalossa aiheuttaisivat erittäin ikävän vaaratilanteen. Ongelma ei olisi niinkään säteily, vaan kemiallinen myrkyllisyys liittyen hydrofluoriseen happoon ja uraaniyhdisteisiin. Vakavan tulipalon vaikutukset tuntuisivat kilometrien päässä, ehkä 10 kilometrin. jRiippuisi paljon olosuhteista, tuulesta ja tulipalon kuumuudesta, mutta mina en kyllä haluaisi silloin olla lähellä. Mot: paljonko tällasta erilaista ydinmateriaalia kulkee suomanlahdella sitten pietariin ja sieltä pois tällä hetkellä? Laaksonen: No mjä en nyt osaa ulkoo sanoa, mul on sellanen mielikuva että nii nyt ehkä nyt parikymmentä laivalastillista kulkee tätä vuosittain näitä, näitä mutta tää on kyllä tieto joka pitäis tarkistaa… Mot: Minkälaisilla laivoilla sitä kuljetetaan? Laaksonen: Mul ei oo siitä mitään käsitystä, että meillä nyt ei,k ei oo ollu mitään kontaktia tän asian tiimoilta, tätä nyt ei pidetä mitään, mitenkään sen varallisempana kun esimerkiks öljykuljetuksia. Laaksonen: sillon jos käytettyä ydinpolttoainetta ruvetaan kuljettamaan venäjälle, niin sitä kyllä kuljetetaan ihan eri lailla
Venäjän-matkan järjestelyt etenevät hyvin. Venäjän hallituksen ylin ydinenergia-asioista päättävä elin, Rosatom, suhtautuu haastattelupyyntöön myönteisesti. Ydinmateriaaleilla kauppaa käyvä valtion yritys Tenex on nihkeämpi. Mutta sekin saattaa keskustella köyhdytetystä uraanista kanssamme, jos vain Rosatom olisi ohjelmassa mukana. Rostehnadzor, Venäjän säteilyturvakeskus, ei innostu, mutta tulisi kyllä sekin haastatteluun mukaan, jos Rosatom kehottaisi. Kaikki on valmista, tapaaminen Rosatomissa sovittu. Enää pitää faksata ydinvoimaviranomaisille tarkat kysymykset. Haluamme kysyä mm, miksi Venäjä suostuu ottamaan vastaan köyhdytettyä uraania Hollannista. Ja mitä Venäjä sillä tekee. Ja miten se varastoidaan. Entä olisiko Venäjä kiinnostunut tulevaisuudessa ottamaan vastaan käytettyä ydinpolttoainetta EU:sta – siitähän STUKin järjestämässä seminaarissakin puhuttaisiin. Rosatom vastaa heti. Vierailu peruuntuisi, sillä kysymykset koskivat osin liike- ja osin valtiosalaisuuksia. Mutta kyllä Venäjälläkin ollaan huolissaan köyhdytetyn uraanin riskeistä. Saimme käsiimme kopion vuodelle 2003 päivätystä kirjeestä, jolla silloinen apulaisterveysminsiteri Gennadi Onischenko vastaa kansanedustaja Sergei Mitrolhinin kyselyyn. Tässä otteita kirjeestä: Lukija: Hyvä Sergei Sergejevits, Siitä lähtien kun ydinvoimateollisuus alkoi Neuvostoliitossa, uraaniheksafluoridionnettomuuksia on tapahtunut seuraavissa rikastuslaitoksissa: Angarskissa, Krasnojarskissa ja Siperian kemiankombinaatissa. Tällä hetkellä suuria köyhdytetyn uraanin varastoja uraaniheksafluoridimuodossa on Venäjän ydinvoimaministeriön alaisissa laitoksissa Sverdlovskissa, Tomskissa sekä Irkutskin ja Krasnoyarskin alueilla. Uraani on varastoituna teknisissä säiliöissä teollisuusalueilla paljaan taivaan alla. uraaniheksafluoridivuotoihin johtavia onnettomuuksia voi tapahtua seuraavissa tapauksissa: materiaalin väsymisestä ja korroosiosta johtuva säiliön hajoaminen teknisten säännösten rikkominen säiliöitä käsiteltäessä ulkoinen vaikutus kuten tulipalo, räjähdys, lentokoneonnettomuus, terroriteko. Loppu