Vuonna 2011 Eurovision laulukilpailun finaali järjestetään lauantaina 14. toukokuuta. Asiasta tekivät päätöksen Euroopan yleisradioliitto EBU ja saksalainen yleisradioyhtiö NDR Hampurissa pitämässään kokouksessa. Euroviisujen semifinaalit käydään 10. ja 12. toukokuuta.
Ensi vuoden Euroviisujen isäntäkaupungista ei vielä tehty päätöstä. Moni saksalaiskaupunki on ilmoittanut olevansa kiinnostunut Euroviisujen järjestämisestä ja lähiviikkojen aikana EBU ja NDR tutkivat eri vaihtoehtoja. Lopullinen päätös Euroviisujen isäntäkaupungista tehdään syyskuussa.
Se kuitenkin tiedetään jo, kuka edustaa Saksaa kotikisoissa. Saksalle Euroviisut toukokuussa voittanut Lena on virallisesti vahvistettu Saksan edustajaksi myös vuonna 2011.
Lenaa ennen ainoastaan kaksi euroviisuvoittajaa on puolustanut titteliään myös voiton jälkeisenä vuonna. Sveitsiläinen Lys Assia vuonna 1957 ja hollantilainen Corry Brokken vuonna 1958. Muut euroviisuvoittajat ovat palanneet Euroviisuihin monta vuotta voittonsa jälkeen, mm. irlantilaiset Johnny Logan ja Niamh Kavanagh sekä ruotsalaiset Carola ja Charlotte Perrelli. Ainoastaan Johnny Logan on onnistunut voittamaan Euroviisut kaksi kertaa artistina, vuosina 1980 ja 1987.











Kommentit (2)
no joo kiva, taas joku ihmeen Lena edustaa Saksaa, järkeä ? en tykkää yhtään..!
Kiva kun lena on taas mukana..tykkään hänen musiikistaan ja bee on todella hyvä biisi