Tämän vuoden Euroviisuissa vahvoina ennakkosuosikkeina ovat Venäjän mummot, jotka voidaan laskea erikoisempaan esiintyjäkaartiin ja Ruotsin Loreen, joka puolestaan kilpailee selkeästi biisikylki edellä.
Ylen populaarimusiikin ohjelmien tuottaja Pekka Laineen mukaan molemmat ovat hyviä lajissaan. ”Mummot ovat konseptina lähes Lordin luokkaa. Loreenin biisi on loistava popkappale ja itse toivoisin että hän voittaa. Se edustaa sitä parasta mitä tosta voi tulla elikkä aito pophitti. En tiedä Loreenin maailmanvalloitussaldoa, mutta täällä Suomessa se on aito teinien pophitti.”
YleX:n musiikkipäällikkö Tomi Saarinen sanoo, että Loreenin Euphoria on jo hitti, joten sen sijoittumisella Eurovision laulukilpailussa ei ole merkitystä.
”Eihän sen hitikkyyteen ja sen suosioon Suomessa ole vaikuttanut tippaakaan se, että miten se pärjää euroviisuissa. Se on täällä ollut hitti jo monta kuukautta. Nyt Loreen edustaa Euphorialla Ruotsia ja kävi miten kävi, niin biisi on hitti joka tapauksessa. Jos katsotaan euroviisuvoittajia viime vuosilta, niin harva niistä on voittonsa jälkeen paljoa soinut. Sen takia ei kannata lähteä tähtäämään euroviisuvoittoa. Tehdään kansallisesti hyvä biisi ja se sitten voittaa tai häviää.”












Kommentit (18)
Ruotsin euroviisu on outo esitys. Sanoista ei saa mitään selvää. Kannattaisi panostaa enemmän laulutulkintaan kuin huitomiseen lavalla..
Voi kauhistus! Milloin tämä karmeus saadaan loppumaan!! Vuosi vuodelta aina enemmän kaoottisia esityksiä. Kaikki huutavat suoraan kurkkua että nielurisat vilkkuu ja tuntuu niinku henki olis menossa. Kunnon balladeilla ja muusisilla kappaleilla ei valitettavasti näissä kisoissa tulla enää koskaan voittoa saamaan. Eikö täällä Euroopassa osata tehdä enää TODELLISTA MUSIIKKIA? Äänestyssydemikin on aivan pihalla; pitäisi ottaa taas käyttöön se entinen "raati", joka koostui asiantuntijoista ja myös maallikoista. Silloin ei tulisi "good-fellow" äänestyksiä naapurimaille - samoin pitäköön ITÄeuroopplaiset omat itäeurooppa-karjujaisensa. Eihän näistäkään kappaleista saanut mitään muuta ku ääntä irti. Pyydän vielä jälkikäteen tuhannesti anteeksi Lordilta silloin antamastani mielipiteestäni - nehän teki silloin kuitenkin ihan kunnon rockimusaa "viisullaan".
Klo 20.16! Lopeta jo, hyvä ihminen, tuo Iconcrashin ylistys. Bändi on niin onneton live-esiintyjä, että sitäpä vasta olisikin saanut hävetä! Tämä nähtiin ja varsinkin KUULTIIN live-esityksissä, sekä TV:ssä, että varsinkin loppukilpailussa jäähallilla. -Bändin biisi kuulosti studiossa tehdyllä demonauhalla vielä jotenkin siedettävältä mutta livenä, kiitos ei!
Luulen, että Euphoria voittaa äänestäjien sydämet nimenomaan tuolla optimismilla ja positiivisella voimalla. Se tuntuu ikään kuin hengennostatukselta näinä vaikeina aikoina. Siitä on aineksia muuhunkin kuin soittolistojen myyntihitiksi. Ensin se tuntui ylikaupalliselta letkajenkalta, mutta kun kappaleeseen tutustuu niin ymmärtää sen symbolisen merkityksen.
Myös Zaleilah'ssa on samaa tunnelmaa, mutta hieman viihteellisemmässä paketissa...Tuntuu, että duurivoittoinen tanssimusiikki on muutenkin myötätuulessa.
Suomea on jo kahtena viime vuonna edustanut suomenruotsalainen.
Suomea tulee edustaa joko omalla äidinkielellään tai Englanniksi.
Iconcrashin We are the night olisi varmasti finaalissa. Edusti uutta musiikkia. Harmi vain poikien live-esitystä.
Ammattilaistuomaristojen ( päättävät äänistä 50% ) olisi pitänyt jättää Venäjän mummot jo semifinaalivaiheessa ulos kisasta.
Kyseessä on Eurovision laulu ja sävellyskilpailu !
TOP3:ssa tulee olemaan Ruotsi, Serbia ja Islanti. Uskon Ruotsin voittoon.
Muutama vuosi takaperin meidän Waldo's People esitti aivan samanlaisen kappaleen ja viimeiseksi jäätiin.
Ja jos Pernilla olisi ollut Ruotsin ehdokas, olisi varmasti jatkossa..
Eniten näin suomalaisena hävettää tälläinen ainanen Ruotsin nuoleskelu silloinkin kun siihen ei ole mitään aihetta.
Ruotsilta tulee aina niin tätä mielikuvituksetonta euroviisu shaibaa..
Tän vuoden biisi on ihan yhtä huono kuin viime vuoden Eric Saade.
Se että nämä super simppelit jumputukset saa hyvin pisteitä vaan todistaa että euroviisujen voitto ei todellakaan ole musiikin laadusta kiinni.
Eiväthän nämä koskaan nimestään huolimatta laulukilpailut ole vaan ennemminkin äänestyskilpailut... ;) Joten Irlannin pojat voittakoon!
Ja millainen osallistuja olikaan Suomella? Miksi, oi miksi? Miksei täällä tehty ja valittu edustamaan saman konseptin esitystä kuin Ruotsilla on? Jos kerran tiedetään, mikä nuo viisut voi voittaa. Vai osallistutaanko niihin voittotarkoituksessa? Ellei, miksei?
Venäjän mummot ovat symppiksiä ja ihania. Valitettavasti laulu ei kuulu suosikkeihini ja laulutaidolisesti mummot eivät voittaisi... Mutta kiva, että on jotain erilaista mukana!
Ruotsin kappale on huippu!
Irlannin poikien kappale on valitettavasti vähän huono, vaikka ihania poikia ovatkin.
En kyllä ymmärrä mikä tässä Ruotsin biisissä on nyt niin hienoa. Kammottava ja vanhanaikainen eurojytä kappale joka on niin kliseinen ettei mitään rajaa. Toisaalta musiikillinen taso nyt ei ole euroviisuissa mitenkään päätähuimaavan kova etta ehkä näinkin keksinkertaisella viisulla voi voittaa..
Ruotsissa ne osaa panostaa Euroviisuihin. Milloin meilläkin opitaan sama? Heidän karsinta ja meidän UMK painivat ihan eri sarjoissa. Se on huomattu tuloksissa.
Euroviisut on kuitenkin pohjimmiltaan laulukilpailu. Toivotaan siis suuresti, että voitto tosiaan menee sinne Ruotsiin, jossa on huikean hyvä laulaja ja upea kappale! Hyvä Loreen!! 12 points!
Ruotsia voidaan pitää vaarallisena, mutta sen kappale ei siitä huolimatta ole voittoaan ansainnut. Kun kehuttavan hyvän alun jälkeen päästään kertosäkeeseen, biisi lassahtaa kuin kohokas, kun leipuri antihiiva avasi luukun liian aikaisin. Mitä tulee Venäjän mummoihin, saattaa heissä poikia Helsigissä nähtyyn Ukrainan Verka Serdutstkaan (en tiedä, miten se kirjoitetaan oikein) rinnastettava lähes jättiyllätys. Mitään ei kuitenkaan kannata mennä sanomaan liian vahvasti, ettei vain kukaan tekisi yleislinjan Suomitemppua, että mediassa hehkutetaan finaaliin pääsyn jälkeen mahdollisuudesta taistella voitosta, mutta taistelu muuttuukin kamppailuksi välttää viimeinen sija finaalissa. Tästä ensimmäisen semifinaalin finalistikategoriasta vahvin intuitio osuu Islannin kohdalle. Suorista finaalimaista Iso-Britannia (niin oudolta kuin se viime vuosien perusteella kuulostaa) saattaa yllättää vaihteeksi.
Jos Irlanti voittaa, Euroviisut ovat surkeimmalla tolalla ikinä! Italia vie!
Irlanti vie ;)