Aarre Merikannon Juha ensi-illassa Suomen Kansallisoopperassa 2.12.2011
Camilla Nylund on Marja, joka on töissä bensa-asemalla ja haaveilee rakkaudesta
Aarre Merikannon Juha -ooppera saa ensi-iltansa perjantaina 2.12. Suomen Kansallisoopperan päänäyttämöllä ja huipentaa oopperan 100-vuotisjuhlavuoden. Ohjaaja Anna Kelo on hakenut Juhaan aivan uuden tuoreen näkökulman. Naispääroolin Marjan esittää näyttävää kansainvälistä uraa tekevä sopraano Camilla Nylund. Camillan kauniit kasvot näkyvätkin Kansallisoopperan mainoksissa jokaisella bussipysäkillä.
Kenraaliharjoituksen jälkeen Camilla Nylund on väsynyt, mutta puolittain iloitsee siitä, että se meni niin hyvin. Hän iloitsee vain puolittain, koska kirjoittamaton sääntö on, että kenraalin pitäisi mennä huonosti, jotta ensi-ilta onnistuisi hyvin. “Marjan rooli on aika matala minulle ja kun roolia tarjottiin, ajattelin, että onkohan se liian matala. Toisaalta olen huomannut, että matalalta laulaessa voi kuitenkin näyttää äänestään erilaisia värejä. Laulunopettajanikin sanoi, ettei aina tarvitse laulaa vain korkeita ääniä.”

Juhan karjalainen tupa on vaihtunut huoltoasemaksi. Kansallisoopperan Juhan on lavastanut Jani Uljas.

Juhassa anoppi pukeutuu kotitakkiin. Anopin roolissa mezzosopraano Lilli Paasikivi, joka on ehdolla Kansallisoopperan tulevaksi taiteelliseksi johtajaksi.
Marjan rooliin oli Nylundin mukaan helppo samaistua. Samoin hän uskoo, että yleisön on helppo samaistua päähenkilöihin, jotka on tuotu nykypäivään. Juhasta on tässä Anna Kelon ohjauksessa tullut bensa-aseman pitäjä ja karjalainen Shemeikka on eräänlainen venäläinen mafioso. Marja taas työskentelee tyytymättömänä bensa-asemalla ja haaveilee rakkaudesta.

Marja on venäläinen kaunotar, joka tylsistyy suomalaisen junttimiehen vaimona maailmanhylkäämällä huoltoasemalla.
“Ooppera tai teatteriesityksen pitää olla kuin peili. Yleisö saa sitten katsoa sieltä omia piirteitään, elää mukana ja tuntea esittäjän tunteet. Monet naiset löytävät varmasti omia piirteitään ja tunteitaan Marjasta ja yhtälailla myös miehet Juhasta tai Shemeikasta”, Camilla Nylund toteaa.

Anna Kelon ohjauksessa Marja joutuu ihmiskaupan uhriksi.

"Kesätytöt" Elli Vallinoja, Tove Åman ja Ann-Marie Heino.
Aarre Merikannon Juha sai kantaesityksensä näyttämöllä vasta vuonna 1963, vaikka ooppera valmistui jo vuonna 1922. Merikanto oli tuolloin sävelmaailmansa kanssa edellä aikalaisiaan. Teosta ei valittu Kansallisoopperan ohjelmistoon ja syynä saattoi olla paitsi siihen aikaan erikoinen sointumaailma myös se, etteivät esittävien taiteilijoiden kyvyt olisi riittäneet partituurin opettelemiseen.
Tilanne on toinen nykyään, mutta edelleen Merikannon opetteleminen on haastavaa. Camilla Nylund keroo: “Minulla on ollut tietysti aika tiivis ohjelma, kun olen opetellut Richard Straussin Elektran Chrysothemisin roolia ja Marjaa samaan aikaan. Partituuri ei näytä ensisilmäykseltä vaikealta, mutta roolin opetteleminen kesti kauemmin kuin normaalisti. Vaikka musiikki kuulostaa helpolta, siellä on yllättäviä käänteitä. Merikanto on aika moderni. Lisäksi jouduin hiomaan suomenkieltäni, jotta se olisi luontevaa.“
Juhan ensi-illan jälkeen Camilla Nylund esiintyy heti seuraavan viikon perjantaina 9. joulukuuta Radion sinfoniaorkesterin joulukonsertin solistina. Konsertti nähdään suorana yle.fi/klassisessa ja TV 1 lähettää konsertin sekä aatonaattona pe 23.12. klo 19 että Tapaninpäivänä 26.12. klo 12.10.
Keväällä Camilla Nylund esiintyy Lontoon Covent Gardenissa Antonin Dvorákin Rusalka-oopperan nimiroolissa: “En ole laulanut Rusalkaa kolmeen vuoteen, joten se pitää palauttaa mieleen. Keväällä ohjelmistossa on myös Richard Straussin Adriane auf Naxos, jota olen kyllä laulanut aiemminkin ja Vier letzte Lieder. Rusalkan jälkeen laulan Wienin filharmonikkojen kanssa ja sitten esiinnyn Amsterdamissa Verdin Don Carloksen Elisabethinä“, kiireinen sopraano luettelee.
Maailmassa on onneksi niin paljon oopperarooleja, että haaveroolejakin riittää. Camilla Nylund kertoo, että tekisi mielellään Richard Straussin Die Frau ohne Schatten keisarittaren roolin ja: ”Aidakin olisi ihana tehdä ja slaavilaista ja venäläistä oopperaa.”

Voisiko Marjalla ja Juhalla olla vielä yhteinen tulevaisuus?
Vielä Juhasta. Jos Sibelius olisi säveltänyt Juhan, niin kuin idean äiti, oopperalaulaja Aino Ackté toivoi, niin minkälainen siitä olisi tullut? “Vaikea sanoa. Aarre Merikanto on tehnyt hienon työn. Hän oli jotenkin etuajassa eikä häntä omana aikanaan ymmärretty. Librettohan olisi ollut sama ja luulen, ettei Sibelius varmaankaan olisi tehnyt sen parempaa teosta.”
Haastattelu Sandra Saulo - Kuvat Heikki Tuuli / Suomen Kansallisooppera
Lisää samankaltaisia: Camilla Nylund Suomen Kansallisooppera Aarre Merikanto Juha-ooppera
TwitterKommentit
RSO:n tulevia konsertteja
Perjantaisarja 15 / 2012 - Sakari Oramon ylikapellimestarikauden päätöskonsertti
25.05.2012 klo 19.00Sakari Oramo, kapellimestari
Janine Jansen, viulu
Pohjola: Sinfonia nro 3, kantaesitys
Prokofjev: Viulukonsertto nro 2
Debussy: La Mer
ENNEN KONSERTTIA klo 18 Konserttisali:
Dokumenttielokuva "Kapellimestari Sakari Oramo"Loppuunmyyty
Jäähyväiskonsertin tunnelmalliset kuvat
Sakari Oramo johti ylikapellimestarina Radion sinfoniaorkesteria viimeisen kerran perjantaina 25. toukokuuta 2012. Katso huikean ja haikean illan tunnelmalliset kuvat Musiikkitalon konserttisalista ja lavan takaa.
Katso Sakari Oramon jäähyväiskonsertin kuvat
Räätälöity soittolista omiin tarpeisiin
Kerro meille millainen musiikin kuluttaja olet ja millaista klassista musiikkia mahdollisesti haluaisit kuunnella. Me etsimme sinun tarpeisiisi sopivan ammattilaisen, joka laatii juuri sinulle sopivan soittolistan.
Lue ohjeet
Soittolistalla naisenergiaa lapsiperheen äidille
yle.fi/klassisessa alkaa uusi sarja, jossa klassisen musiikin ammattilainen räätälöi soittolistan toivojan musiikkikäyttäytymisen mukaan. Oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano laati malliksi naislaulua sisältävän soittolistan 35-vuotiaalle kolmen lapsen kotiäidille Maija Gustafssonille.
Johanna Rusasen soittolista Naisenergiaa lapsiperheen äidille
Vladimir Ashkenazy auttoi Janine Jansenin uran alkuun
RSOn 25.5. konsertin solisti hollantilainen tähtiviulisti Janine Jansenin viulisti Taru Kircherin tentattavana.
Katso haastattelu / Watch the Interview- Kun musiikkia ei voi estää tulemasta ulos
- Äänitystehtävissä Stuttgartin eläintarhassa
- Haasteena viedä RSO kovassa iskussa Musiikkitaloon
- Seppo Pohjolan kolmas sinfonia soi ensi kerran
- Tähtiviulisti Anne-Sophie Mutter vertaa Musiikkitaloa Stradivariukseen
- Epätodellinen mutta hillittömän hauska mahdollisuus
- Pasunisti Darren Acosta ja pakko päästä Musiikkitaloon
- Säveltäjä Ville Raasakka saa innoituksen kuvamaailmasta
- "Kiire on kivaa ja stressi rauhoittaa"
- Herbert Blomstedt jaksaa johtaa Eroican aina uudestaan ja uudestaan - miksi?
- Loistavasti viritetty soitin nykymusiikin esittäjänä
- Kamarimusiikissa me ollaan niinkuin ihmiset keskenään
- "En halua Pariisin aikaa takaisin..."
- Sibelius-Akatemiasta luovuuden hiekkalaatikko
- Karita Mattila loistoroolissa suorassa radioinnissa METistä
- Kokkolan oopperakesässä pääosassa ovat Ahti Karjalainen, Kekkonen ja Viina
- Oopperalaulaja Matti Salminen: "Olen pyrkinyt löytämään hyvää musiikkia!"
- Piilometsän väki teki sinfoniaorkesteria tutuksi päiväkotilaisille
- "En osaa olla taiteilijana, jos en koko ajan uudistu!"
- Jaakko Kuusisto: "Elinan tilaus tuli hyvään aikaan"
- Kapellimestari Jakub Hrůša ihastui Musiikkitalon tapaan olla olemassa
- Kitaristi Petri Kumela
- Elina Vähälä tilasi viulukonserton loistavalta viulistilta, säveltäjältä - ja ystävältä
- Montaa sorttia nykymusiikkia - kuuntelija innostui ja pitkästyi
- Säveltäjä Anders Hillborg
- Mahler-kapellimestari David Zinman
- RSOn unkarilainen viulisti Zoltán Takács: "Tulin Suomeen siitä tavallisesta syystä - chercher la femme!"
- Nauti pääsiäisherkut hyvän musiikin kera!
- Kuopiolainen viulisti Michael Gillen toteutti toiveensa
- Rohkea alttoviulisti soitti rautatieasemalla Hindemithiä
- defunensemble etsii KLANG-virettä
- Juhlakonserttitunnelmissa
- Kausikortissa pariisilaistuneet suomalaistaiteilijat Susanna Mälkki ja Topi Lehtipuu
- Helsingin kaupunginorkesteri haluaa valkokankaalle
- Yle radioi konsertteja ympäri Suomea
- Ylös, ulos ja Ouluun!
- Kädet likaantuvat, mutta päästään tositoimiin!
- Avantille kiitos loistavasta konsertista!
- Musiikkia ilman valmiita tarinoita
- Serge muutti Sibelius-Akatemiaan
- Mikä sai lähtemään konserttiin?
- Solisti RSOn omista riveistä
- Kanadalaissäveltäjä Matthew Whittall
- Barcelonalaiskapellimestari
- Nuoret kuorosävellyskilpailijat: "Tämä on ihan luksusta!"
- Avanti! järjesti Brett Deanin sävellyskonsertin
- Pianotaiteilija Jean-Efflam Bavouzet
- Kapellimestari Joshua Weilerstein
- Jos soittaisin Hindemithiä, minut ammuttaisiin!
- Viisi kiperää kysymystä Wienin filharmonikoista
- Lyömäsoittaja Tim Ferchen: "Olisin pulassa, jos minun pitäisi tehdä jotain muuta"
- Maestro Thomas Zehetmair
- "Löysin puutetta, nälkää, emotionaalista ahdistusta..."
- Tanskan radio-orkesterin suomalainen sooloklarinetisti
- Vuoden levyllä soi Uljas Pulkkiksen orkesterimusiikki
- Brittenin Serenadin solistit
- Viulutaiteilija Vadim Gluzmanin Stradivarius on soinut Leopold Auerin käsissä
- Oslon ooppera astuu uuteen aikaan
- Herramies pääsi unelmien tanssiin
- Loistelias Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlagaala
- Kapellimestarien jättiläinen
- Tähtitanssija Minna Tervamäki Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlagaalassa
- Berglund-ilta lauantaina 4.2. YLE Teema
- Chopin-voittaja pianotaiteilija Juliana Avdejeva
- Konserttia ja oopperaa tarjolla verkossa ja elokuvateatterissa
- Yhä useampaa sinfoniaorkesteria voi seurata kotisohvalta
- RSO kantaesitti Max Savikankaan uutuuden
- "Pikkupoikana pidin Rahmaninovin toista pianokonserttoa makeilevana viihteenä"
- Olli Koskelinille sävellys on mielentila - eikä valmis koskaan!
- Uudet Jälkikoirat lupaavat spontaania, freesiä ja räiskyvää puhetta musiikista
- Minna Lindgrenin väitöstilaisuudet
- Klassista musiikkia joka lauantai-ilta Teemalta
- Näkyvä ja soiva maamerkki enkelten kaupungissa
- Evan paratiisi
- Olisiko kausikortti uuden musiikin konserttisarjaan hyvä joululahja?
- "Mulla on ollut ennenkin 100 palloa ilmassa!"
- II viulisti Minna Pensola: "Meta4 on fanaattisen demokraattinen kvartetti"
- Helsingin Barokkiorkesteri harjoitteli Euroradion joulukonserttiin
- Uusinta Ensemble tulkitsee KLANG-konsertissa nuoria säveltäjiä
- Camilla Nylund on Juha-oopperan huoltoasemalla työskentelevä Marja, joka haaveilee rakkaudesta
- Klassisen musiikin toimittaja Risto Nordell: "Riston Valinnassa ei kuulla Paula Koivuniemeä."
- Kuka johtaa orkesteria silloin, kun kukaan ei johda?
- Onnistuvatko uuden musiikin säveltäjät luomaan musiikkia, jota kuulijat haluavat kuulla lisää?
- "Kuin soittaisi vappupilliä nokkahuilun sormituksin."
- Kuorolaisena Boris Godunov -oopperassa: "On upeaa maata näyttämöllä, jonka Matti Salmisen syvä ääni saa kumisemaan!"
- Aleksis Kivi -laulut tulivat sydämestä
- Zagros valmistautuu KLANG-konserttiin
- Bussilla Sibeliustaloon
- "Fagotti on sen ihmisen ääni, jonka koneisto on jyrännyt"
- Tom Krause kertoo millainen on hyvä liedlaulaja
- Sopraano Hedvig Paulig voitti II Kansainvälisen Jean Sibelius -laulukilpailun
- Järvenpään Jean Sibelius-laulukilpailun finaaliin 6 naista - eikä yhtään miestä!
- Säveltäjä Ilmari Mäenpää: "Olisin kaivannut edes pientä kurkistusikkunaa..."
- Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa...
- Stradivarin salaisuus paljastuu Suomen viulunrakentajille
- Franz Lisztin jalanjäljillä Roomassa
- "Ainakin Ruotsi pitää voittaa", toteaa Eric-Olof Söderström
- Musiikkityylit sekoittuivat Tulkinnanvaraista-konserttisarjan avajaisissa
- Berliinin filharmonikot on klassisen striimausten edelläkävijä
- RSO ja Sakari Oramo osoittavat tukensa Hollannin lakkautusuhan alla oleville sinfoniaorkstereille
- Tämä on Reykjavikin uusi konserttitalo Harpa
- "Sasha, Sasha, Sasha! Miksi Mendelssohn on niin tylsää?!"
- Aiomme käyttää salaisia strategioita
- Lied on uhanalainen laji!
- Polyteknikkojen Kuoro äänitti Musiikkitalossa ensimmäisten joukossa
- Säveltäjä Ilmari Mäenpää KLANG-konsertista: "Traditionaalista ja teräksenlujaa telaketjumodernismia"
- Aija "Honey B" Puurtinen säveltää vaistolla ja asenteella
- Matti Salminen, Jaakko Kuusisto, Antti Siirala ja muut
- Katso tänään ma 19.9. klo 19 suorana netissä: Erkki Toivasen muistokonsertti
- Hurja merirosvoamatsoni
- Ville Matvejeff ja Bayreuthin wagneriaaninen transsi
- Tarja Turunen haaveilee oopperasta
- Sofi Oksasen Puhdistus muuttuu oopperaksi
- Ooppera tutuksi teineille
- "Esiintyminen sallittu vain kauniille ja terveille?"
- Uuno Klamin Pyörteissä
- Performanssioopperaa kauppakeskuksessa

