Klassista musiikkia joka lauantai-ilta Teemalta
Lauantaisin YLE Teeman Parrasvaloissa nähdään ja kuullaan klassista musiikkia, oopperaa ja aina silloin tällöin myös tanssia. Parhaimmat tanssiohjelmat keskitetään jokavuotiseen "Teema tanssii" -kuukauteen. Parrasvalojen kausi alkaa näyttävästi heti loppiaisen jälkeen Jonas Kaufmann -kokonaisuudella. Illan ohjelmista suuri Waldbühne-konsertti Berliinistä nähdään nyt ensimmäisen kerran Suomen televisiossa.

Tenori Jonas Kaufmann ja sopraano Anna Netrebko.
Jyrki Nokkonen on mies ohjelmahankintojen takana
Hankkija Jyrki Nokkonen kertoo, että tunnelma Waldbühne-konsertissa on välillä niinkin korkealla, että tähtitenorin suupielestä valuu verta. Tämä tapahtuu Anna Netrebkon kanssa lauletun ja eläydytyn kiihkeän rakkauskohtauksen jälkeen. "Netrebko on esiintynyt jo useampana vuonna Berliinissä järjestetyssä ulkoilmakonsertissa yhdessä vaihtuvien vierailevien tähtilaulajien kanssa. Se on kesän suurimpia tapauksia. Viime kesänä harkittiin myös konsertin suoraa lähetystä, mutta päädyttiin kuitenkin siihen, että konsertille löydettäisiin parempi yleisö Suomessa talvisempana ajankohtana."

Teemoja ja kokonaisuuksia
Parrasvalojen ohjelmisto syntyy Jyrki Nokkosen ja kanavan yhteistyönä. Lisäksi RSO-konsertteja nähdään kerran kuukaudessa Kausikortti-otsikolla. Mutta miten ohjelmia yleensä valitaan esitettäväksi? "Usein yritetään muodostaa jonkinlaisia kokonaisuuksia kuten illassa (21.1. klo 18.25 alk.), jossa esitetään uusintana viehättävä kesäinen dokumentti kapellimestari Neeme Järvestä ja hänen lapsistaan, jotka ovat myös muusikoita.
Dokumentin jälkeen nähdään hänen poikansa, Paavo Järven, johtama konsertti, jossa kuullaan pohjoisia säveliä, mukana on myös Sibeliusta. Noin kerran kuussa Parrasvaloissa on Oopperailta. Myös tärkeimmät juhla- ja merkkipäivät pyritään mahdollisuuksien mukaan huomioimaan."
(Kuvassa kapellimestari Paavo Järvi)
Kevään tarjonnassa sekä uutta että uuteen puettua oopperaa
"Tammikuun alussa (14.1) nähdään Julien Templen ohjaama voimakastunnelmainen oopperaelokuva The Eternity Man (16), joka on palkittu Kultaisella ruusulla."

"Helmikuussa on luvassa todellinen erikoisuus, Clari. Sen päätähtenä Zürichissä nähtiin Cecilia Bartoli. Ooppera on Jacques Fromental Halévyn unohdettu teos, jonka hän sävelsi sillä ajatuksella, että Maria Malibran laulaisi pääroolin. Malibran oli 1800-luvun kuuluisa kontra-altto ja mezzosopraano, joka kuoli vain 28-vuotiaana. Hän on yksi Bartolin suosikkilaulajista ja Bartoli on muutoinkin ottanut mielellään työn alle sellaisia teoksia, jotka ovat unohtuneet aikojen saatossa. Ja vaikka kyse on vanhasta oopperasta, sen lavastus ja buffa-tunnelma löytyvät pikemminkin tämän päivän Hollywoodista."Jyrki Nokkonen kertoo, että tulossa Parrasvaloissa on myös Rameaun ooppera Kastor ja Pollux. Barokkiteoksesta on tehty ohjaaja Pierre Audin johdolla 2000-luvun versio Alankomaiden oopperassa.
(Kuvassa Cecilia Bartoli)
Huhtikuussa päästään jälleen Metropolitaniin
Huhtikuussa on mahdollisuus jälleen nähdä Metropolitan-tuotantoja: Massenetin Thaïs-oopperassa pääosissa laulavat sopraano Renée Fleming, baritoni Thomas Hampson ja tenori Michael Schade. Häikäisevän laulun ohella tuotannon hienointa antia ovat Christian Lacroix’n suunnittelemat upeat kurtisaanipuvut.

Renée Fleming Thaïs-oopperan nimiroolissa.
Oopperalla paljon kysyntää
Nokkonen mainitsee, että vaikka ooppera on kallis taidemuoto ja sen televisiointi on kallista, sitä tehdään paljon, koska sillä on myös runsaasti kysyntää.
"Ooppera on kuitenkin sen verran monipuolinen ja monimutkainen taidemuoto, että harvemmin löytyy sellaista produktiota, jossa ihan kaikki osa-alueet toimivat kuin unelma. Laulullisesti oopperan pitää kuitenkin olla aina hyvää."
Kastraattilauluja sopraanon esittämänä
Ja vielä vähän Cecilia Bartolia. Hän laulaa ensi keväänä myös kastraattilauluja. "7.4. on luvassa teemallisena ensin huiman ranskalaisen kontratenorin Philippe Jaroussky tulkitsemana unohdettuja Antonio Caldaran aarioita. Tämän jälkeen Cecilia Bartoli tulkitsee kastraattilaulajille sävellettyjä barokkiaarioita, monet niistäkin harvoin kuultuja."

Lumoava Eläinten karnevaali tv-toteutuksena
Myös lapsille on tarjolla ihania teoksia, kuten 3.3. esitettävä Eläinten karnevaali. Kyseessä on mm. Prix Italialla palkittu, upeasti elävä teos, joka vie mukanaan lapset ja aikuiset. Tarina lähtee liikkeelle isän pojalleen lukemasta iltasadusta, jossa animaatio-eläimet alkavat elää orkesterin ja Saint-Saënsin musiikin mukana.
Ohjelmahankkija vierailee messuilla ja markkinoilla
Miten klassisen musiikin ja näyttämötaiteen ohjelmista saa tietoa? "No, tämä on yhteistyötä eli pidetään puolin ja toisin yhteyttä myyjiin ja alan muihin toimijoihin. Usein BBC ja Unitel esimerkiksi kertovat kun ovat taltioimassa jotakin klassista musiikkia, oopperaa tai tanssiesitystä."
"Tärkeitä paikkoja hankkijan kannalta ovat Cannesin MIP- ja MIPCOM-messut keväisin ja syksyisin, joissa kaikki ohjelmalajit ovat edustettuina, sekä International Music and Media Centerin järjestämä festivaali aina vuoden alussa. Siellä voi katsoa uusista valmistuneista tai valmistumassa olevista musiikkituotannoista 5 - 15 minuutin pätkän ja käytännössä voi tutustua muutaman päivän aikana n. 400 ohjelmaan. Parhaimmilta näyttäviä tutkitaan sitten lisää myöhemmin. Vain murto-osa tarjolla olevista ohjelmista päätyy Parrasvaloihin, toivottavasti ne parhaimmat."
Kotimaiset tähdet myös seurannassa
Miten sitten kotimaiset tähdet, seurataanko heitä? "Kyllä tietysti, varsinkin taiteilijoita, jotka niittävät mainetta. Näistä tallenteista voidaan mainita esim. Tosca, jossa Karita Mattila oli pääroolissa. Hankittuna on myös Wagnerin Rienzi, jossa Camilla Nylund laulaa Irenen roolin ja myös Juha Uusitalon tähdittämä Lentävä Hollantilainen on tulossa, kumpikaan ei kuitenkaan vielä tänä keväänä."
Haastattelu Sandra Saulo
Parrasvalot nähdään kolme kertaa kuukaudessa aina lauantaisin n. klo 18. Kausikortti nähdään samalla paikalla kerran kuukaudessa.

Eläinten karnevaalin tv-toteutusta.
Lisää samankaltaisia: Jyrki Nokkonen Yle Teema
TwitterKommentit
RSO:n tulevia konsertteja
Perjantaisarja 15 / 2012 - Sakari Oramon ylikapellimestarikauden päätöskonsertti
25.05.2012 klo 19.00Sakari Oramo, kapellimestari
Janine Jansen, viulu
Pohjola: Sinfonia nro 3, kantaesitys
Prokofjev: Viulukonsertto nro 2
Debussy: La Mer
ENNEN KONSERTTIA klo 18 Konserttisali:
Dokumenttielokuva "Kapellimestari Sakari Oramo"Loppuunmyyty
Jäähyväiskonsertin tunnelmalliset kuvat
Sakari Oramo johti ylikapellimestarina Radion sinfoniaorkesteria viimeisen kerran perjantaina 25. toukokuuta 2012. Katso huikean ja haikean illan tunnelmalliset kuvat Musiikkitalon konserttisalista ja lavan takaa.
Katso Sakari Oramon jäähyväiskonsertin kuvat
Räätälöity soittolista omiin tarpeisiin
Kerro meille millainen musiikin kuluttaja olet ja millaista klassista musiikkia mahdollisesti haluaisit kuunnella. Me etsimme sinun tarpeisiisi sopivan ammattilaisen, joka laatii juuri sinulle sopivan soittolistan.
Lue ohjeet
Soittolistalla naisenergiaa lapsiperheen äidille
yle.fi/klassisessa alkaa uusi sarja, jossa klassisen musiikin ammattilainen räätälöi soittolistan toivojan musiikkikäyttäytymisen mukaan. Oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano laati malliksi naislaulua sisältävän soittolistan 35-vuotiaalle kolmen lapsen kotiäidille Maija Gustafssonille.
Johanna Rusasen soittolista Naisenergiaa lapsiperheen äidille
Vladimir Ashkenazy auttoi Janine Jansenin uran alkuun
RSOn 25.5. konsertin solisti hollantilainen tähtiviulisti Janine Jansenin viulisti Taru Kircherin tentattavana.
Katso haastattelu / Watch the Interview- Kun musiikkia ei voi estää tulemasta ulos
- Äänitystehtävissä Stuttgartin eläintarhassa
- Haasteena viedä RSO kovassa iskussa Musiikkitaloon
- Seppo Pohjolan kolmas sinfonia soi ensi kerran
- Tähtiviulisti Anne-Sophie Mutter vertaa Musiikkitaloa Stradivariukseen
- Epätodellinen mutta hillittömän hauska mahdollisuus
- Pasunisti Darren Acosta ja pakko päästä Musiikkitaloon
- Säveltäjä Ville Raasakka saa innoituksen kuvamaailmasta
- "Kiire on kivaa ja stressi rauhoittaa"
- Herbert Blomstedt jaksaa johtaa Eroican aina uudestaan ja uudestaan - miksi?
- Loistavasti viritetty soitin nykymusiikin esittäjänä
- Kamarimusiikissa me ollaan niinkuin ihmiset keskenään
- "En halua Pariisin aikaa takaisin..."
- Sibelius-Akatemiasta luovuuden hiekkalaatikko
- Karita Mattila loistoroolissa suorassa radioinnissa METistä
- Kokkolan oopperakesässä pääosassa ovat Ahti Karjalainen, Kekkonen ja Viina
- Oopperalaulaja Matti Salminen: "Olen pyrkinyt löytämään hyvää musiikkia!"
- Piilometsän väki teki sinfoniaorkesteria tutuksi päiväkotilaisille
- "En osaa olla taiteilijana, jos en koko ajan uudistu!"
- Jaakko Kuusisto: "Elinan tilaus tuli hyvään aikaan"
- Kapellimestari Jakub Hrůša ihastui Musiikkitalon tapaan olla olemassa
- Kitaristi Petri Kumela
- Elina Vähälä tilasi viulukonserton loistavalta viulistilta, säveltäjältä - ja ystävältä
- Montaa sorttia nykymusiikkia - kuuntelija innostui ja pitkästyi
- Säveltäjä Anders Hillborg
- Mahler-kapellimestari David Zinman
- RSOn unkarilainen viulisti Zoltán Takács: "Tulin Suomeen siitä tavallisesta syystä - chercher la femme!"
- Nauti pääsiäisherkut hyvän musiikin kera!
- Kuopiolainen viulisti Michael Gillen toteutti toiveensa
- Rohkea alttoviulisti soitti rautatieasemalla Hindemithiä
- defunensemble etsii KLANG-virettä
- Juhlakonserttitunnelmissa
- Kausikortissa pariisilaistuneet suomalaistaiteilijat Susanna Mälkki ja Topi Lehtipuu
- Helsingin kaupunginorkesteri haluaa valkokankaalle
- Yle radioi konsertteja ympäri Suomea
- Ylös, ulos ja Ouluun!
- Kädet likaantuvat, mutta päästään tositoimiin!
- Avantille kiitos loistavasta konsertista!
- Musiikkia ilman valmiita tarinoita
- Serge muutti Sibelius-Akatemiaan
- Mikä sai lähtemään konserttiin?
- Solisti RSOn omista riveistä
- Kanadalaissäveltäjä Matthew Whittall
- Barcelonalaiskapellimestari
- Nuoret kuorosävellyskilpailijat: "Tämä on ihan luksusta!"
- Avanti! järjesti Brett Deanin sävellyskonsertin
- Pianotaiteilija Jean-Efflam Bavouzet
- Kapellimestari Joshua Weilerstein
- Jos soittaisin Hindemithiä, minut ammuttaisiin!
- Viisi kiperää kysymystä Wienin filharmonikoista
- Lyömäsoittaja Tim Ferchen: "Olisin pulassa, jos minun pitäisi tehdä jotain muuta"
- Maestro Thomas Zehetmair
- "Löysin puutetta, nälkää, emotionaalista ahdistusta..."
- Tanskan radio-orkesterin suomalainen sooloklarinetisti
- Vuoden levyllä soi Uljas Pulkkiksen orkesterimusiikki
- Brittenin Serenadin solistit
- Viulutaiteilija Vadim Gluzmanin Stradivarius on soinut Leopold Auerin käsissä
- Oslon ooppera astuu uuteen aikaan
- Herramies pääsi unelmien tanssiin
- Loistelias Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlagaala
- Kapellimestarien jättiläinen
- Tähtitanssija Minna Tervamäki Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlagaalassa
- Berglund-ilta lauantaina 4.2. YLE Teema
- Chopin-voittaja pianotaiteilija Juliana Avdejeva
- Konserttia ja oopperaa tarjolla verkossa ja elokuvateatterissa
- Yhä useampaa sinfoniaorkesteria voi seurata kotisohvalta
- RSO kantaesitti Max Savikankaan uutuuden
- "Pikkupoikana pidin Rahmaninovin toista pianokonserttoa makeilevana viihteenä"
- Olli Koskelinille sävellys on mielentila - eikä valmis koskaan!
- Uudet Jälkikoirat lupaavat spontaania, freesiä ja räiskyvää puhetta musiikista
- Minna Lindgrenin väitöstilaisuudet
- Klassista musiikkia joka lauantai-ilta Teemalta
- Näkyvä ja soiva maamerkki enkelten kaupungissa
- Evan paratiisi
- Olisiko kausikortti uuden musiikin konserttisarjaan hyvä joululahja?
- "Mulla on ollut ennenkin 100 palloa ilmassa!"
- II viulisti Minna Pensola: "Meta4 on fanaattisen demokraattinen kvartetti"
- Helsingin Barokkiorkesteri harjoitteli Euroradion joulukonserttiin
- Uusinta Ensemble tulkitsee KLANG-konsertissa nuoria säveltäjiä
- Camilla Nylund on Juha-oopperan huoltoasemalla työskentelevä Marja, joka haaveilee rakkaudesta
- Klassisen musiikin toimittaja Risto Nordell: "Riston Valinnassa ei kuulla Paula Koivuniemeä."
- Kuka johtaa orkesteria silloin, kun kukaan ei johda?
- Onnistuvatko uuden musiikin säveltäjät luomaan musiikkia, jota kuulijat haluavat kuulla lisää?
- "Kuin soittaisi vappupilliä nokkahuilun sormituksin."
- Kuorolaisena Boris Godunov -oopperassa: "On upeaa maata näyttämöllä, jonka Matti Salmisen syvä ääni saa kumisemaan!"
- Aleksis Kivi -laulut tulivat sydämestä
- Zagros valmistautuu KLANG-konserttiin
- Bussilla Sibeliustaloon
- "Fagotti on sen ihmisen ääni, jonka koneisto on jyrännyt"
- Tom Krause kertoo millainen on hyvä liedlaulaja
- Sopraano Hedvig Paulig voitti II Kansainvälisen Jean Sibelius -laulukilpailun
- Järvenpään Jean Sibelius-laulukilpailun finaaliin 6 naista - eikä yhtään miestä!
- Säveltäjä Ilmari Mäenpää: "Olisin kaivannut edes pientä kurkistusikkunaa..."
- Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa...
- Stradivarin salaisuus paljastuu Suomen viulunrakentajille
- Franz Lisztin jalanjäljillä Roomassa
- "Ainakin Ruotsi pitää voittaa", toteaa Eric-Olof Söderström
- Musiikkityylit sekoittuivat Tulkinnanvaraista-konserttisarjan avajaisissa
- Berliinin filharmonikot on klassisen striimausten edelläkävijä
- RSO ja Sakari Oramo osoittavat tukensa Hollannin lakkautusuhan alla oleville sinfoniaorkstereille
- Tämä on Reykjavikin uusi konserttitalo Harpa
- "Sasha, Sasha, Sasha! Miksi Mendelssohn on niin tylsää?!"
- Aiomme käyttää salaisia strategioita
- Lied on uhanalainen laji!
- Polyteknikkojen Kuoro äänitti Musiikkitalossa ensimmäisten joukossa
- Säveltäjä Ilmari Mäenpää KLANG-konsertista: "Traditionaalista ja teräksenlujaa telaketjumodernismia"
- Aija "Honey B" Puurtinen säveltää vaistolla ja asenteella
- Matti Salminen, Jaakko Kuusisto, Antti Siirala ja muut
- Katso tänään ma 19.9. klo 19 suorana netissä: Erkki Toivasen muistokonsertti
- Hurja merirosvoamatsoni
- Ville Matvejeff ja Bayreuthin wagneriaaninen transsi
- Tarja Turunen haaveilee oopperasta
- Sofi Oksasen Puhdistus muuttuu oopperaksi
- Ooppera tutuksi teineille
- "Esiintyminen sallittu vain kauniille ja terveille?"
- Uuno Klamin Pyörteissä
- Performanssioopperaa kauppakeskuksessa

