Hieman glamouria, paljon hikeä

Kuorolaisena Boris Godunov -oopperassa

Elokuussa sähköpostilaatikkooni lennähti viesti Suomen Kansallisoopperalta. Minua pyydettiin kakkosaltoksi Boris Godunov -oopperan kuoroon. Muistan nähneeni saman produktion vuosia sitten. Mieleeni oli syöpynyt kuva köyhyyden riivaamista kansalaisista, joita sotilaat käskyttävät kepukoineen.

Olin kahden vaiheilla. Tiesin, että projekti vaatisi suuren määrän työtä. Boris Godunovissa on laajat kuoro-osuudet ja venäjä on laulukielistä minulle haasteellisin. Kalenterini näytti syksyn osalta jo melko täydeltä, oli toimitushommia Ylen klassisen musiikin toimituksessa, Kristina från Duvemåla -musikaalin opiskelua, keikkoja... Juttelin asiasta Ylen klassisen musiikin genretuottajan kanssa. "Tottakai menet mukaan, laulamiseenhan sinulla on koulutus", hän kannusti. Päätin tarttua haasteeseen. Erityisen innoissani olin siitä, että pääsisin samalle lavalle legendaarisen Matti Salmisen kanssa.

Ammattina oopperakuorolainen

Suomen Kansallisoopperan kuoro on merkittävä työnantaja klassisen laulun ammattilaisille - 56 laulajaa ansaitsee leipänsä kuorosta. Kyseessä on yksi harvoista työpaikoista Suomessa, jossa laulaja voi nauttia kuukausipalkkaa ja saada pysyvän viran.

Kuorolaiset laulavat samaan aikaan useassa teoksessa. Työpäivä jakautuu kahteen osaan; aamuharjoitukset pidetään klo 11-15 ja iltaharjoitukset 18-22. Viikonloppuisin saattaa olla näytöksiä. Varsinaisen kuoron lisäksi on olemassa lisäkuoro, jonka listoilla minäkin olen. Lisäkuorolaisia pyydetään mukaan, kun johonkin oopperaan halutaan massiivisempi kööri tai tarvitaan paikkaajia. Kuoron sopraanot, altot, tenorit ja bassot jakautuvat useimmissa teoksissa kahteen ääneen, eli korkeampaan ja matalampaan stemmaan.

Harhoja ja juonittelua

Sain oopperalta partituurin, josta opiskelin osuuteni etukäteen. Lainasin kirjastosta libreton sekä oopperan levytyksen. Tykästyin heti Modest Musorgskin musiikkiin, joka raa'assa voimassaan voittaa minkä tahansa heavybändin. Erityisesti kruunajaiskohtaus rokkaa.

Googlasin kaiken tiedon, jonka oopperasta ja sen taustalla olevista historiallisista tapahtumista löysin. Kyseessä on Venäjän sekasorron aika 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa. Boris Godunov on ominut kruunun itselleen kyseenalaisin keinoin. Useat tahot ovat halukkaita syöksemään hänet vallasta. Seuraa juonitteluja ja kidutusta. Boriksen henkinen tasapaino on vaakalaudalla.

Piiri pieni pyörii

Syyskuussa alkoivat musiikkiharjoitukset. Ilokseni huomasin, että vähintään puolet porukasta oli minulle entuudestaan tuttua. Pienet ovat piirit! Borista on esitetty Kansallisoopperassa vuodesta 1925. Sain vaikutelman, että olen yksi harvoista, jotka eivät ole aiemmin teoksessa laulaneet. Korrepetiittori Riitta Ingelinin ja kuoromestari Marge Mehilasen johdolla saimme pikkuhiljaa stemmat kaaliimme. Kuukausien mittaisen kirjoitusrupeaman jälkeen tuntui mahtavalta tehdä kunnolla sitä itseään - elävää musiikkia! On palkitsevaa laulaa seurassa, jossa jokainen osaa asiansa.

Tanssia ja laulua!

Kun musiikki alkoi olla kohtuullisen valmista kamaa, puikkoon tarttui kapellimestari Peter Feranec. Anna Kelo ja Jere Erkkilä lämmittivät Friedrich Meyer-Oertelin vuonna 1997 tekemän ohjauksen. Vauhti oli melko haipakka, oopperan syvempiä merkityksiä ei pohdittu. Vanhojen kuorolaisten peesissä oli kuitenkin helppo päästä sisään 1500-luvun maailmaan.

Viimeinen kohtaus Kromyn metsässä on suosikkini. Kansa on noussut ainakin väliaikaisesti sorrosta. Pilkkaamme Borista pajareineen, pidämme hauskaa, tanssimme ja laulamme. Ja tästä ilonpidosta vielä maksetaan! Toinen hauska kohtaus sijoittuu Marina Mnishekin hoviin Puolaan. Me aateliset esitämme menuettimaisen hovitanssin.

Viimeisellä harjoitusviikolla siirryimme päänäyttämölle. Lavasteiden tullessa mukaan kokonaisuus hioutuu lopulliseen muotoonsa. Vielä kenraalissa metsäkohtauksen musiikki katkesi useaan otteeseen. Kireä tunnelma oli aistittavissa.

Heikkomielistä esittävä Lassi Virtanen sekä altot Tuula, Mari, Maarit Aura ja Karoliina Laurila. Kuva: Veli-Pekka Väisänen.

Kierrätyssukkahousuja

Harjoitusten lomassa kävimme puvustamon puolella pukusovituksissa. Me lisäkuoron naiset esiinnymme kolmessa hahmossa; pyhiinvaeltajana, köyhällistönaisena sekä Marinan hovin aatelisena. Ihastukseni oli suuri, kun kokeilin korallinväristä aatelisneidon pukua. Pyhiinvaeltajan ja kansannaisen ryysyt eivät luonnollisesti vedä puoleensa yhtä paljon.

Samat kostyymit palvelevat esityskaudesta toiseen ja kiertävät laulajalta laulajalle. Iltapukuni selässä lukee Heino ja sukkahoisuissani Kesäläinen.

Jaan pukuhuoneen neljän sopraanon kanssa. Ennen näytöstä meikkaamme ja kokoamme vaatteet huoneeseemme. Kampaajat laittavat päähämme natut, eli pinnit joiden päälle peruukki myöhemmin asetetaan. Pukkarissa on hilpeä tunnelma. Vaihdamme kuulumisia, pänttäämme teoksen sanoja ja tankkaamme energiaa esitystä varten. Väliajalla istumme henkilökunnan ravintolassa. Toveria autetaan, sopraano Helena opettaa minulle akupunktiohierontaa, kun valittelen hiirikättäni.

Hienoja roolisuorituksia

Esitykset ovat sujuneet ilman suurempia kommelluksia. On upeaa maata näyttämöllä, jonka Matti Salmisen syvä ääni sai kumisemaan. Bassojätti kerää ilta toisensa jälkeen voimakkaimmat aplodit. Toinen selvä yleisön suosikki on Lassi Virtasen esittämä heikkomielinen. Omasta mielestäni heikkomielinen on oopperan kiinnostavin hahmo. Kaikki, sotilaista lapsiin, kiusaavat häntä. Mutta heikkomielinen vaikuttaa tietävän enemmän kuin muut. Näkeekö hän jopa tulevaisuuteen? Riikka Rantasen Feodor laittaa ihastelemaan, kuinka aikuinen nainen voi esittää nuorta poikaa niin uskottavasti. Anna-Lisa Jakobssonin Marina on se tyypillinen paha, punatukkainen nainen. Vale-Dmitrin, upeaäänisen Mika Pohjosen avulla hän haluaa päästä kiinni valtaan ja maineeseen. Marinan hovin ylellinen, kevytmielinen, punasävyinen maailmaa erottuu muun oopperan karusta harmaudesta.

Vipinää ja vauhdikkaita tilanteita

Kuoro ei juurikaan ehdi seuraamaan solistien suorituksia. Kohtauksiemme jälkeen viipotamme pukuhuoneisiin vaihtamaan asua. Vietämme toppatakeissa lähes koko näytännön ajan. Hiki virtaa ja kasvot punoittavat.

Kulisseissa riittää vilskettä. Solistit, kuorolaiset, lapsikuorolaiset, avustajat, tekniikan miehet, puvustajat... kaikki tarvitsevat oman tilansa. Kiire ei saa näkyä yleisöön. Näyttämökuvassa jokaisen sekunnin täytyy piirtyä hallitusti katsojan silmään. Yleisö maksaa mielikuvista. Ooppera on pakoa arjesta, kurkistus toiseen aikaan ja paikkaan.