Säveltäjä Ilmari Mäenpää arvioi kolmannen KLANG-konsertin
Marginaalin marginaali
KLANG-sarjan kolmannen konsertin jälkeen Ilmari Mäenpää kysyy, onnistuvatko uuden musiikin säveltäjät luomaan jotain todella uutta, sellaista jota ei ole ennen tehty? Onnistuvatko he luomaan musiikkia, mistä kuulijat todella yllättyvät ja haluavat kuulla lisää?
Konsertti järjestettiin Musiikkitalon Cameratassa 7.11. otsikolla Phantasmagoria. Esiintyjinä oli Zagros-yhtye. Kuuntele YLE Radio 1:n 9.11. lähettämä konsertti Yle Areenasta aina 9.12. saakka.
Kuunnellessani radiosta KLANG-musiikkisarjan viimeisintä Phantasmagoria-konserttia, keskittymiseni oli vaivalloista ja hankalaa. Jo konsertin aloittava teos sai aikaan pysyneeksi jääneen kyllästymisen tunteen. Tämä konsertti alkoi oikein stereotyyppisellä uuden musiikin teoksella!
Lähimenneisyytemme merkittävimpänä teknologiavaikuttajana pidetty Steve Jobs ei tunnetusti antanut mitään arvoa markkinatutkimuksille. Hänen päämääränään oli luoda uusia teknologiatuotteita, jota ihmiset eivät olleet osanneet toivoa tai haluta – ja siinä hän onnistuikin ennennäkemättömästi. Onnistuvatko uuden musiikin säveltäjät luomaan jotain todella uutta, sellaista jota ei ole ennen tehty? Onnistuvatko he luomaan musiikkia, mistä kuulijat todella yllättyvät ja haluavat kuulla lisää?
Uusi musiikki on ajautunut marginaalin marginaaliin ja vieläpä suurelta osin omasta tahdostaan. Muutamia menestyviä säveltäjäpoikkeuksia tosin löytyy ja heidän teoksia soitetaankin klassisen musiikin kantaohjelmistoissa.
Säveltäjän keinovarat uuden teoksen synnyttämiseen ovat hyvin laajat. Kun säveltasojen lisäksi mukaan otetaan rytmiikka, dynamiikka, sointiväri ja tulkinta, vaihtoehdot kasvavat käytännössä äärettömäksi. Miksi tämäntyyppisissä konserteissa soitettava uusi musiikki kuitenkin kuulostaa niin tylsältä? Kyse lienee ennen kaikkea vallitsevasta estetiikasta ja tämän musiikin lajin tyylillisten keinovarojen homogenisoitumisesta.
Tonaalisuuden ja sen eri muunnosten hylkäämistä perustellaan yleisimmin sillä, että perinteisiä keinovaroja käyttämällä ei voi tehdä todellista uutta. Miksi aikoinaan The Beatles, tai vaikkapa nykyisin taidokkaita kestosuosikkeja luova brittiartisti Sting ovat pystyneet luomaan niin suuren määrän toisistaan eroavia uniikkeja teoksia? Heidän genrerajoitteet ovat taidemusiikin säveltäjään verrattuna huomattavasti suuremmat. Edellä mainittu musiikkilaji ei tosin kaikkien mielestä edusta taidetta, oikea taide onkin niin vakavamielistä.
Kun Steve Jobs tiimeineen loi uusia ja haluttavia teknotarpeita, heidän reunaehtonaan oli se tosiseikka, että tuotteiden piti käydä kaupaksi. Samat kurinalaisuudet pätevät monen musiikkityylin alueella ja aiemmin myös klassisessa musiikissa. Uuden musiikin kohdalla sellaisia reunaehtoja ei saa olla, jo puhuminenkin siitä on hävettävää ja ala-arvoista. Uusi musiikki perustuu vapaisiin taitelijoihin, heitä ei ohjaa mikään muu kuin sisäinen intuitio. Todellinen uuden musiikin säveltäjä on trendeistä vapaa kulkuri. Uuden musiikin, jos minkä, täytyy olla todellista taidetta!
Säveltäjä Harri Vuori on tyylilleen uskollinen ja osaava betonimodernisti. Teoksessa Puhu minulle unesta tuli itselläni mielleyhtymiä Luciano Berion taidokkaaseen teokseen Seguenza III, joka rakentuu myös keksittyihin lauluäänteisiin. Teos rakentui dramaturgisesti mielenkiintoisesti ja se oli kiistattoman sävelammattilaisen käsialaa, mikrosävelineen ja runsaine sointiefekteineen. Harri Vuoren sävellysestetiikka on tosin juuri sitä, mitä KLANG-musiikkisarja on tarjonnut voittopuolisesti.
Konsertin viimeinen säveltäjä Atli Ingolfsson ja hänen teoksensa Metrique du cri onnistuivat herättämään hortoilevat aistini pulsatiivisen ja sointivärikylläisen soitinnuksen ansiosta. Teoksen lopussa oli hyvin kauniita värejä ja kiehtovia sävyasteikkoja. Ei tämäkään teos erityisen uniikilta tyylillisesti vaikuttanut, mutta teosta jaksoi kuitenkin kuunnella. Ainakin radion välityksellä.
Mitä tälle marginaaliselle musiikki-ilmiölle tapahtuu, kun säveltäjän ystävät eivät enää jaksa lähteä konserttiin, kollegat eivät ehdi ja vapaalippuja jakelevat opiskelijoiden värvääjät väsyvät? Jotenkin tuntuu, ettei näistä elementeistä uudenlaista taideilmiötä synnytetä. Toivoisin niin, mutta en siihen nyt yhtään usko.
Teksti Ilmari Mäenpää - Kuvat Marjo T. Väisänen & Jukka Lintinen /YLE
Kirjoittaja, säveltäjä Ilmari Mäenpää asuu Kiimingissä, Perämeren nousumaalla. Mäenpää on lupautunut kuuntelemaan KLANG-konsertit radiosta ja arvioimaan kuulemaansa blogissaan. Hän on kiinnostunut kaikesta musiikista ja suhtautuu kuulemaansa avoimesti ja uteliaasti.

Lisää samankaltaisia: Ilmari Mäenpää KLANG
TwitterKommentit
RSO:n tulevia konsertteja
Perjantaisarja 15 / 2012 - Sakari Oramon ylikapellimestarikauden päätöskonsertti
25.05.2012 klo 19.00Sakari Oramo, kapellimestari
Janine Jansen, viulu
Pohjola: Sinfonia nro 3, kantaesitys
Prokofjev: Viulukonsertto nro 2
Debussy: La Mer
ENNEN KONSERTTIA klo 18 Konserttisali:
Dokumenttielokuva "Kapellimestari Sakari Oramo"Loppuunmyyty
Jäähyväiskonsertin tunnelmalliset kuvat
Sakari Oramo johti ylikapellimestarina Radion sinfoniaorkesteria viimeisen kerran perjantaina 25. toukokuuta 2012. Katso huikean ja haikean illan tunnelmalliset kuvat Musiikkitalon konserttisalista ja lavan takaa.
Katso Sakari Oramon jäähyväiskonsertin kuvat
Räätälöity soittolista omiin tarpeisiin
Kerro meille millainen musiikin kuluttaja olet ja millaista klassista musiikkia mahdollisesti haluaisit kuunnella. Me etsimme sinun tarpeisiisi sopivan ammattilaisen, joka laatii juuri sinulle sopivan soittolistan.
Lue ohjeet
Soittolistalla naisenergiaa lapsiperheen äidille
yle.fi/klassisessa alkaa uusi sarja, jossa klassisen musiikin ammattilainen räätälöi soittolistan toivojan musiikkikäyttäytymisen mukaan. Oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano laati malliksi naislaulua sisältävän soittolistan 35-vuotiaalle kolmen lapsen kotiäidille Maija Gustafssonille.
Johanna Rusasen soittolista Naisenergiaa lapsiperheen äidille
Vladimir Ashkenazy auttoi Janine Jansenin uran alkuun
RSOn 25.5. konsertin solisti hollantilainen tähtiviulisti Janine Jansenin viulisti Taru Kircherin tentattavana.
Katso haastattelu / Watch the Interview- Kun musiikkia ei voi estää tulemasta ulos
- Äänitystehtävissä Stuttgartin eläintarhassa
- Haasteena viedä RSO kovassa iskussa Musiikkitaloon
- Seppo Pohjolan kolmas sinfonia soi ensi kerran
- Tähtiviulisti Anne-Sophie Mutter vertaa Musiikkitaloa Stradivariukseen
- Epätodellinen mutta hillittömän hauska mahdollisuus
- Pasunisti Darren Acosta ja pakko päästä Musiikkitaloon
- Säveltäjä Ville Raasakka saa innoituksen kuvamaailmasta
- "Kiire on kivaa ja stressi rauhoittaa"
- Herbert Blomstedt jaksaa johtaa Eroican aina uudestaan ja uudestaan - miksi?
- Loistavasti viritetty soitin nykymusiikin esittäjänä
- Kamarimusiikissa me ollaan niinkuin ihmiset keskenään
- "En halua Pariisin aikaa takaisin..."
- Sibelius-Akatemiasta luovuuden hiekkalaatikko
- Karita Mattila loistoroolissa suorassa radioinnissa METistä
- Kokkolan oopperakesässä pääosassa ovat Ahti Karjalainen, Kekkonen ja Viina
- Oopperalaulaja Matti Salminen: "Olen pyrkinyt löytämään hyvää musiikkia!"
- Piilometsän väki teki sinfoniaorkesteria tutuksi päiväkotilaisille
- "En osaa olla taiteilijana, jos en koko ajan uudistu!"
- Jaakko Kuusisto: "Elinan tilaus tuli hyvään aikaan"
- Kapellimestari Jakub Hrůša ihastui Musiikkitalon tapaan olla olemassa
- Kitaristi Petri Kumela
- Elina Vähälä tilasi viulukonserton loistavalta viulistilta, säveltäjältä - ja ystävältä
- Montaa sorttia nykymusiikkia - kuuntelija innostui ja pitkästyi
- Säveltäjä Anders Hillborg
- Mahler-kapellimestari David Zinman
- RSOn unkarilainen viulisti Zoltán Takács: "Tulin Suomeen siitä tavallisesta syystä - chercher la femme!"
- Nauti pääsiäisherkut hyvän musiikin kera!
- Kuopiolainen viulisti Michael Gillen toteutti toiveensa
- Rohkea alttoviulisti soitti rautatieasemalla Hindemithiä
- defunensemble etsii KLANG-virettä
- Juhlakonserttitunnelmissa
- Kausikortissa pariisilaistuneet suomalaistaiteilijat Susanna Mälkki ja Topi Lehtipuu
- Helsingin kaupunginorkesteri haluaa valkokankaalle
- Yle radioi konsertteja ympäri Suomea
- Ylös, ulos ja Ouluun!
- Kädet likaantuvat, mutta päästään tositoimiin!
- Avantille kiitos loistavasta konsertista!
- Musiikkia ilman valmiita tarinoita
- Serge muutti Sibelius-Akatemiaan
- Mikä sai lähtemään konserttiin?
- Solisti RSOn omista riveistä
- Kanadalaissäveltäjä Matthew Whittall
- Barcelonalaiskapellimestari
- Nuoret kuorosävellyskilpailijat: "Tämä on ihan luksusta!"
- Avanti! järjesti Brett Deanin sävellyskonsertin
- Pianotaiteilija Jean-Efflam Bavouzet
- Kapellimestari Joshua Weilerstein
- Jos soittaisin Hindemithiä, minut ammuttaisiin!
- Viisi kiperää kysymystä Wienin filharmonikoista
- Lyömäsoittaja Tim Ferchen: "Olisin pulassa, jos minun pitäisi tehdä jotain muuta"
- Maestro Thomas Zehetmair
- "Löysin puutetta, nälkää, emotionaalista ahdistusta..."
- Tanskan radio-orkesterin suomalainen sooloklarinetisti
- Vuoden levyllä soi Uljas Pulkkiksen orkesterimusiikki
- Brittenin Serenadin solistit
- Viulutaiteilija Vadim Gluzmanin Stradivarius on soinut Leopold Auerin käsissä
- Oslon ooppera astuu uuteen aikaan
- Herramies pääsi unelmien tanssiin
- Loistelias Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlagaala
- Kapellimestarien jättiläinen
- Tähtitanssija Minna Tervamäki Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlagaalassa
- Berglund-ilta lauantaina 4.2. YLE Teema
- Chopin-voittaja pianotaiteilija Juliana Avdejeva
- Konserttia ja oopperaa tarjolla verkossa ja elokuvateatterissa
- Yhä useampaa sinfoniaorkesteria voi seurata kotisohvalta
- RSO kantaesitti Max Savikankaan uutuuden
- "Pikkupoikana pidin Rahmaninovin toista pianokonserttoa makeilevana viihteenä"
- Olli Koskelinille sävellys on mielentila - eikä valmis koskaan!
- Uudet Jälkikoirat lupaavat spontaania, freesiä ja räiskyvää puhetta musiikista
- Minna Lindgrenin väitöstilaisuudet
- Klassista musiikkia joka lauantai-ilta Teemalta
- Näkyvä ja soiva maamerkki enkelten kaupungissa
- Evan paratiisi
- Olisiko kausikortti uuden musiikin konserttisarjaan hyvä joululahja?
- "Mulla on ollut ennenkin 100 palloa ilmassa!"
- II viulisti Minna Pensola: "Meta4 on fanaattisen demokraattinen kvartetti"
- Helsingin Barokkiorkesteri harjoitteli Euroradion joulukonserttiin
- Uusinta Ensemble tulkitsee KLANG-konsertissa nuoria säveltäjiä
- Camilla Nylund on Juha-oopperan huoltoasemalla työskentelevä Marja, joka haaveilee rakkaudesta
- Klassisen musiikin toimittaja Risto Nordell: "Riston Valinnassa ei kuulla Paula Koivuniemeä."
- Kuka johtaa orkesteria silloin, kun kukaan ei johda?
- Onnistuvatko uuden musiikin säveltäjät luomaan musiikkia, jota kuulijat haluavat kuulla lisää?
- "Kuin soittaisi vappupilliä nokkahuilun sormituksin."
- Kuorolaisena Boris Godunov -oopperassa: "On upeaa maata näyttämöllä, jonka Matti Salmisen syvä ääni saa kumisemaan!"
- Aleksis Kivi -laulut tulivat sydämestä
- Zagros valmistautuu KLANG-konserttiin
- Bussilla Sibeliustaloon
- "Fagotti on sen ihmisen ääni, jonka koneisto on jyrännyt"
- Tom Krause kertoo millainen on hyvä liedlaulaja
- Sopraano Hedvig Paulig voitti II Kansainvälisen Jean Sibelius -laulukilpailun
- Järvenpään Jean Sibelius-laulukilpailun finaaliin 6 naista - eikä yhtään miestä!
- Säveltäjä Ilmari Mäenpää: "Olisin kaivannut edes pientä kurkistusikkunaa..."
- Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa...
- Stradivarin salaisuus paljastuu Suomen viulunrakentajille
- Franz Lisztin jalanjäljillä Roomassa
- "Ainakin Ruotsi pitää voittaa", toteaa Eric-Olof Söderström
- Musiikkityylit sekoittuivat Tulkinnanvaraista-konserttisarjan avajaisissa
- Berliinin filharmonikot on klassisen striimausten edelläkävijä
- RSO ja Sakari Oramo osoittavat tukensa Hollannin lakkautusuhan alla oleville sinfoniaorkstereille
- Tämä on Reykjavikin uusi konserttitalo Harpa
- "Sasha, Sasha, Sasha! Miksi Mendelssohn on niin tylsää?!"
- Aiomme käyttää salaisia strategioita
- Lied on uhanalainen laji!
- Polyteknikkojen Kuoro äänitti Musiikkitalossa ensimmäisten joukossa
- Säveltäjä Ilmari Mäenpää KLANG-konsertista: "Traditionaalista ja teräksenlujaa telaketjumodernismia"
- Aija "Honey B" Puurtinen säveltää vaistolla ja asenteella
- Matti Salminen, Jaakko Kuusisto, Antti Siirala ja muut
- Katso tänään ma 19.9. klo 19 suorana netissä: Erkki Toivasen muistokonsertti
- Hurja merirosvoamatsoni
- Ville Matvejeff ja Bayreuthin wagneriaaninen transsi
- Tarja Turunen haaveilee oopperasta
- Sofi Oksasen Puhdistus muuttuu oopperaksi
- Ooppera tutuksi teineille
- "Esiintyminen sallittu vain kauniille ja terveille?"
- Uuno Klamin Pyörteissä
- Performanssioopperaa kauppakeskuksessa

